Työnnämme kielemme ulos pyydystämään keijuja. Isä pitää meitä käsistä ja me pyörimme hiutaleiden mukana, kylmiä pisaroita kielen päällä, ja kerran, olen varma, että nielaisen hiutaleen sijasta tähden.Puristin kasvot polvia vasten ja muistin sen joulun niin kipeästi, että sen oli pakko olla totta. Toivoin, että Joona muistaisi saman.
Elina Hirvosen teoksia on kehuttu eri medioissa ja yksittäisissä blogeissa ja liitynpä nyt itsekin tähän laajaan ja moniääniseen ryhmään. Nappasin Hirvosen yhden päivän esikoisromaanin viikonloppulukemiseksi, mutta kirja ahmaisi mukaansa niin tehokkaasti, että siitä tulikin vain yhden lauantai-iltapäivän pikalukeminen. :)
Kirja on surullinen ja myös masentava, mutta samalla oudon toiveikas; elämänmakuinen muttei kliseinen. Välillä tuli mieleen Hannu Väisäsen kuvaukset kurjuudesta ja ongelmallisista perheistä - mutta Väisäsen romaanit ovat mielestäni tähän verrattuna paljon raskaampia.
Päähenkilö Anna viettää keväistä päivää kahviloissa istuen ja Virginia Woolfista kertovaa Michael Cunninghamin Tunnit -kirjaa lukien. Aivan kuten Tunneissakin, myös tässä romaanissa muistot ja eri aikakaudet ovat avainasemassa. Anna pohtii lapsuuttaan ja perhettään ja yrittää löytää myös niitä hyviä muistoja huonojen seasta. Hänen veljensä Joona on päätynyt mielisairaalaan ja syyt tälle selviävät vasta vähitellen Annan mietteiden kautta. Siinä sivussa Anna myös tutustuu amerikkalaiseen Ianiin ja tämän perheen vaiheisiin Vietnamin sodasta aina Irakin hyökkäystä vastustaviin mielenosoituksiin Helsingissä.
Romaani ilmestyi englanniksi vuosi sitten nimellä When I Forgot. Nimen käännös pisti minut miettimään: alkuperäisen nimen kääntäminen englanniksi sanasta sanaan olisi ehkä tuottanut jonkinlaisen nimihirviön, mutten oikein ymmärrä englanninkielisen nimen valintaa. Itse tulkitsin romaanin suomenkielisen nimen niin, että se perustuu päähenkilö Annan optimistiseen toiveeseen, että Joonakin muistaisi heidän lapsuudestaan myös niitä hyviä asioita - että pahat voisi pyyhkiä pois ja parantuminen ja anteeksianto olisi mahdollista. Täydellisestä unohtamisesta - varsinkaan Annan eli minäkertojan tapauksessa - ei siis ole kyse! Siinä mielessä englanninkielisen käännöksen nimi tuntuu harhaanjohtavalta. Tämä on tietysti vain pilkunviilausta; en ole tutustunut englanninkieliseen käännökseen muuten...
Joka tapauksessa yhdyn kaikkiin romaania jo aiemmin kehuneisiin arvosteluihin ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille, jotka kaipaavat kevyen kesälukemisen rinnalle jotain vakavampaa luettavaa: kirjan, jonka lauseita ja kielikuvia maistelee mielellään suussa ja joka myös pistää pohtimaan.
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman. Avain. 2005.
Avain: Elina Hirvonen
Kiiltomato: "Voiko särkyneen ruukun korjata, voiko väkivallan kierteen katkaista?"
Kirjavinkit: Että hän muistaisi saman
HS Kirjallisuuspalkinto: "Perheensä vartija"
Wikipedia: Elina Hirvonen
Minä olisin jotenkin toivonut tältä romaanilta enemmän, ehkä pituutta. Anna ja Joona jäivät myös minulle jostain syystä etäisiksi - en sitten tiedä miksi.
VastaaPoistaItsekin mietin että mistä ihmeestä tuo englanninkielinen nimi on oikein vedetty - sehän kääntää koko kirjan ihan väärinpäin. No, mutta on niitä nähty hauskoja suomennoksiakin. Tai no, ehkä vähän vähemmän hauskoja... :-D