Siirry pääsisältöön

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Työnnämme kielemme ulos pyydystämään keijuja. Isä pitää meitä käsistä ja me pyörimme hiutaleiden mukana, kylmiä pisaroita kielen päällä, ja kerran, olen varma, että nielaisen hiutaleen sijasta tähden.

Puristin kasvot polvia vasten ja muistin sen joulun niin kipeästi, että sen oli pakko olla totta. Toivoin, että Joona muistaisi saman.

Elina Hirvosen teoksia on kehuttu eri medioissa ja yksittäisissä blogeissa ja liitynpä nyt itsekin tähän laajaan ja moniääniseen ryhmään. Nappasin Hirvosen yhden päivän esikoisromaanin viikonloppulukemiseksi, mutta kirja ahmaisi mukaansa niin tehokkaasti, että siitä tulikin vain yhden lauantai-iltapäivän pikalukeminen. :)

Kirja on surullinen ja myös masentava, mutta samalla oudon toiveikas; elämänmakuinen muttei kliseinen. Välillä tuli mieleen Hannu Väisäsen kuvaukset kurjuudesta ja ongelmallisista perheistä - mutta Väisäsen romaanit ovat mielestäni tähän verrattuna paljon raskaampia.

Päähenkilö Anna viettää keväistä päivää kahviloissa istuen ja Virginia Woolfista kertovaa Michael Cunninghamin Tunnit -kirjaa lukien. Aivan kuten Tunneissakin, myös tässä romaanissa muistot ja eri aikakaudet ovat avainasemassa. Anna pohtii lapsuuttaan ja perhettään ja yrittää löytää myös niitä hyviä muistoja huonojen seasta. Hänen veljensä Joona on päätynyt mielisairaalaan ja syyt tälle selviävät vasta vähitellen Annan mietteiden kautta. Siinä sivussa Anna myös tutustuu amerikkalaiseen Ianiin ja tämän perheen vaiheisiin Vietnamin sodasta aina Irakin hyökkäystä vastustaviin mielenosoituksiin Helsingissä.

Romaani ilmestyi englanniksi vuosi sitten nimellä When I Forgot. Nimen käännös pisti minut miettimään: alkuperäisen nimen kääntäminen englanniksi sanasta sanaan olisi ehkä tuottanut jonkinlaisen nimihirviön, mutten oikein ymmärrä englanninkielisen nimen valintaa. Itse tulkitsin romaanin suomenkielisen nimen niin, että se perustuu päähenkilö Annan optimistiseen toiveeseen, että Joonakin muistaisi heidän lapsuudestaan myös niitä hyviä asioita - että pahat voisi pyyhkiä pois ja parantuminen ja anteeksianto olisi mahdollista. Täydellisestä unohtamisesta - varsinkaan Annan eli minäkertojan tapauksessa - ei siis ole kyse! Siinä mielessä englanninkielisen käännöksen nimi tuntuu harhaanjohtavalta. Tämä on tietysti vain pilkunviilausta; en ole tutustunut englanninkieliseen käännökseen muuten...

Joka tapauksessa yhdyn kaikkiin romaania jo aiemmin kehuneisiin arvosteluihin ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille, jotka kaipaavat kevyen kesälukemisen rinnalle jotain vakavampaa luettavaa: kirjan, jonka lauseita ja kielikuvia maistelee mielellään suussa ja joka myös pistää pohtimaan.

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman. Avain. 2005.

Avain: Elina Hirvonen
Kiiltomato: "Voiko särkyneen ruukun korjata, voiko väkivallan kierteen katkaista?"
Kirjavinkit: Että hän muistaisi saman
HS Kirjallisuuspalkinto: "Perheensä vartija"
Wikipedia: Elina Hirvonen

Kommentit

  1. Minä olisin jotenkin toivonut tältä romaanilta enemmän, ehkä pituutta. Anna ja Joona jäivät myös minulle jostain syystä etäisiksi - en sitten tiedä miksi.

    Itsekin mietin että mistä ihmeestä tuo englanninkielinen nimi on oikein vedetty - sehän kääntää koko kirjan ihan väärinpäin. No, mutta on niitä nähty hauskoja suomennoksiakin. Tai no, ehkä vähän vähemmän hauskoja... :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s