Siirry pääsisältöön

V. S. Naipaul: Elämän kuva

[...] Willie alkoi oivaltaa voivansa esiintyä aivan sellaisena kuin itse halusi. Hän saattoi tavallaan luoda itselleen oman vallankumouksen. Näköalat olivat huimaavat. Niin kauan kuin pysyteltiin terveen järjen rajoissa, hän saattoi rakentaa uudelleen vaikka koko minuutensa, koko henkilö- ja sukuhistoriansa.

Intialaissyntyinen Willie Chandra haluaa paeta konservatiivisesta lapsuudenkodistaan ja lähtee Lontooseen opiskelemaan. Maahanmuuttaja-opiskelija ei saa Englannissa kovin suurta arvostusta osakseen ja Willie päättääkin rakentaa koko identiteettinsä uudelleen. Hän katkaisee välinsä vanhempiensa kotimaahan ja luo itsestään kuvaa modernina novellikirjailijana.

Jokseenkin sattumalta Willie päätyy naimisiin portugalilais-afrikkalaisen Anan kanssa ja päättää muuttaa vaimonsa kotimaahan Afrikassa (maa jää romaanissa nimettömäksi). Siellä Willie on taas jonkinlainen ulkopuolelta tullut kummajainen, vaikka kuuluukin vaimonsa syntyperän ansiosta yhteiskunnan hyväosaisiin, tilanomistajiin. Yhteiskunta tässäkin maassa perustuu epätasa-arvolle eri ihmisryhmien kesken.

Olen samaa mieltä romaanin aikoinaan Hesarissa arvostelleen Jukka Petäjän kanssa: kerronnan imu pettää kirjan puolivälin jälkeen. Romaani jaksaa kiinnostaa suunnilleen siihen saakka, kun Willie muuttaa Afrikkaan. Afrikan ajat, jotka kerrotaan takautumana, ovat päämäärättömiä, sekavia kuvailuja henkilöiden arjesta. Tämä tietysti kuvastaa päähenkilöä itseäänkin: Willie pyrkii koko ajan rakentamaan itselleen uutta identiteettiä, mutta tulee samalla jättäneeksi taakseen suuria osia itsestään. Romaanin alkuperäinen englanninkielinen nimi, Half a Life, kuvaa tätä paremmin kuin varsin pliisu suomennos, Elämän kuva.

Palkittu kirjailija V. S. Naipaul tarttuu tässä(kin) romaanissa omaa elämäänsä sivuaviin teemoihin, jotka liittyvät monikulttuuriseen identiteettiin. Naipaulin sukujuuret ovat Intiassa, vaikkei hän ole koskaan siellä asunut. Hän on syntynyt Trinidadissa ja asunut lähes koko elämänsä Englannissa. Hänelle myönnettiin vuonna 2001 kirjallisuuden Nobel-palkinto.

V. S. Naipaul: Elämän kuva. Otava. 2001.
Englanninkielinen alkuteos: Half a Life
Suomentaja: Juhani Lindholm

Otava: V. S. Naipaul
Otava: Elämän kuva
HS kirjat: "Isät ja pojat V. S. Naipaulin tapaan"
Wikipedia: V. S. Naipaul
Kirjasto.sci.fi: V. S. Naipaul

Kommentit

  1. sinulla on kyllä tosi kiinnostavia kirjoja täällä! vaikuttaa kuitenkin, että ihan suuria suosikkeja et ole viime aikoina löytänyt? haluaisitko sinäkin tehdä listan top10 (tai top5 tai 8) kirjoista?

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! :) Viime aikoina on kyllä tainnut tulla enemmän pettymyksiä kuin vau-elämyksiä kirjoissa.. taitaa olla joku huonojen kirjojen kausi menossa.

    Luin juuri äsken tuota sinun blogin Top-listaa ja osa niistä kuuluu myös omiin suosikkeihini (Piin elämä on loistava!). Pitää varmaan yrittää saada oma lista kasaan, vaikka en lupaa rajata sitä alle 10 kirjan. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude