Siirry pääsisältöön

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Rakastin ennen niitä hetkiä jolloin Max nukkui. Silloin pystyin kuvittelemaan olevani yksin. Yksi mies yhdessä ruumiissa.
Siamilaisuudessa salaisuudet ovat ylellisyyttä. Toinen on läsnä koko ajan. Se on yksinäisyyttä ilman yksinoloa. Fyysisyyttä joka ylittää avioliiton rajat. Me opimme sulkemaan silmämme, kääntymään poispäin toisen puhuessa.

En voi muuta kuin liittyä samaan ryhmään Leena Parkkisen esikoisromaania kehuneiden lukemattomien arvostelijoiden kanssa: huikea romaani, jota lukiessa ainakin minulle tuli useampaan kertaan jonkinlainen vau-elämys. Miten joku osaa kirjoittaa näin? Miten jollakulla voi oikeasti olla näin uskomaton mielikuvitus?

Romaanin aihe on jo itsessään kiehtova: Max ja Isaac syntyvät Saksassa 1900-luvun alussa siamilaisina kaksosina, kyljestään yhteen liittyneinä. Romaanin kertoja, Isaac, selittää että heillä on "yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme munuaista, puolitoista penistä." mutta "Siitä onko meillä kaksi vai yksi sielua, en ole tietoinen." Kaksosten äiti jättää epämuodostuneet pojat näiden tädin ja isoisän kasvatettavaksi vaatimattomiin oloihin Saksan maaseudulle.

Maxin ja Isaacin tapaisilla ei ole yhteiskunnassa juurikaan vaihtoehtoja. He päätyvät hankkimaan elantonsa esittelemällä itseään ja ruumistaan sirkuksessa, tanssiesityksissä ja bordelleissa muiden luonnonoikkujen ja yhteiskunnan hylkiöiden kanssa. Elämänsä varrella he tapaavat mitä kummallisempia ihmisiä, siniseksi tatuoidusta trapetsitaiteilija Monasta banjoa Pariisin bordellissa soittavaan Luciaan. Eräänlaisen punaisen langan Isaacin ja Maxin tarinaan muodostaa Iris, eksentrinen nuori nainen, joka yrittää tulla toimeen sodanjälkeisessä Helsingissä.

Parkkinen kuvaa taitavasti siamilaista kaksosuutta: sitä, miltä tuntuu jakaa toisen kanssa kaikki, rakastajattarista krapulaan, aviovuoteesta kuolemaan. Max ja Isaac myös kuvastavat hienosti sitä, millaista on olla näkyvästi erilainen yhteiskunnassa, joka karsastaa poikkeavuuksia.

Sinun jälkeesi, Max on koskettava, kummallinen ja hengästyttävästi eteenpäin soljuva, ajoissa ja paikoissa hyppelevä historiallinen ajankuva ja elämäntarina. Parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan!

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Teos. 2009.

Teos: Sinun jälkeesi, Max
Teos: Leena Parkkinen
Kiiltomato: "Mitä yleisö vaatii"
Kirjavinkit.fi: Sinun jälkeesi, Max
HS kirjat: "Friikeistä syntyi viisas esikoinen"

Kommentit

  1. En voi minäkään muuta kuin yhtyä tähän kirjoitukseen. Merkillinen, kiehtova, hämmästyttävä kirja! Erikoisimpia ja kauneimpi viime vuosien lukukokemumuksia, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Voi minua, olenko ainoa tätä kirjaa lukenut, joka ei välittänyt kirjasta. Aloitin tätä, mutta tuntui vähän paperinmakuiselta ja teennäiseltä. Ei lähtenyt vetämään, jätin kesken alkumetreillä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos lukuvinkistä ja muistutuksesta! Luin heti kirjan ilmestymisen jälkeen jonkin kritiikin, mutta kirja on jäänyt tyystin unholaan. Täytyypä tarttua tähän. Ainakin sitaatit ovat hienoja!

    VastaaPoista
  4. Jenni - samaa mieltä! Mietin jo tuossa, että olinko romaanin lukemisen jälkeen vielä niin sen lumoissa, että en osannut kirjoittaa objektiivista arvostelua lainkaan. Mutta nyt kun jälkimainingit ovat laantuneet, niin en vieläkään keksi mitään kritisoitavaa. Se vain yksinkertaisesti oli Hyvä! :)

    Salla - suosittelen yrittämään uudestaan! Minullakin kesti alussa ennen kuin pääsin sisälle kirjan tyyliin, mutta se imaisi pian mukaansa eikä päästänyt irti!

    Valkoinen kirahvi - Minullekin käy usein juuri noin: luen kirjojen ilmestymisen yhteydessä mitä kiinnostavampia arvioita ja päätän innostuneena hankkia kirjan käsiini. Vuotta myöhemmin en enää muista koko juttua. Onneksi tartuin Parkkiseen näin myöhemminkin... :)

    VastaaPoista
  5. täytyy pistää nimi mieleen

    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude