Siirry pääsisältöön

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor

He had once been an expert in number theory at a university. He was sixty-four, but he looked older and somewhat haggard, as though he did not eat properly. He was barely more than five feet tall, and his back was so badly hunched that he seemed even shorter. The wrinkles on his bony neck looked a little grimy, and his wispy, snow-white hair fell in all directions, half-concealing his plump, Buddhalike ears.

I think it was other book blogs that first got me interested in Yoko Ogawa's books - so interested that I actually went and ordered a couple, since none of her works have been translated into Finnish and are impossible to find in any Finnish bookshops or libraries. I read and enjoyed Ogawa's collection of novellas, The Diving Pool, several months ago and now I finished The Housekeeper and the Professor.

The Professor is a brilliant ageing mathematician who lives alone. His problem is that he has lost his memory in a car accident back in 1975. His linear memory stops at that year and he can now only remember 80 minutes at a time: He can remember a theorem he developed thirty years ago, but he has no idea what he ate for dinner last night. In the simplest terms, it's as if he has a single, eighty-minute videotape inside his head, and when he records anything new, he has to record over the existing memories.

The narrator of the novel, the Housekeeper, takes on the job to clean the Professor's house and prepare his meals every day. Every morning, the Housekeeper has to introduce herself to the Professor again, because he has forgotten her existence. The Housekeeper's son, Root, also becomes a regular guest at the Professor's house.

The novel is written in a careful, meticulous way, which occasionally reminded me of Haruki Murakami's style. Seemingly trivial, everyday things like preparing an omelette or browsing through old baseball cards gain new meaning, because they are told in such a loving and detailed manner. The detailed descriptions of baseball games (one of the Professor's old hobbies) and the complex mathematical equations that are sprinkled throughout the story were not that interesting, but the description of the Professor's character was quite touching. Imagine waking up every morning only to read a small post-it note attached to your clothes reminding you that your memory lasts only 80 minutes...

The best-selling novel was also adapted into a film in Japan.

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor. Harvill Secker. 2009. 180 pages.
Originally published in Japanese as Hakase no Aishita Suushiki
Translated by Stephen Snyder

Random House: The Housekeeper and the Professor
The Guardian: "Prime reading"
Wikipedia: The Housekeeper and the Professor
Wikipedia: Yoko Ogawa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi