Siirry pääsisältöön

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Jos sinusta joskus tulee halkaistu - ja sitä kyllä toivon sinulle, poikaseni - ymmärrät asioita jotka ovat tavallisten kokonaisten aivojen käsityskyvyn ulkopuolella. Silloin olet menettänyt puolet itsestäsi ja maailmastasi, mutta jäljelle jäänyt puolikas on tuhat kertaa syvällisempi ja arvokkaampi. Ja silloin toivot itsekin että koko maailma olisi halkaistu ja piinattu sinun mallisi mukaan.

En ole aiemmin lukenut Italo Calvinoa. Jos talviyönä matkamies on ilmeisesti jonkinasteinen klassikko, vaikka sillä on muistaakseni jotenkin vaikealukuinen maine. Halkaistu varakreivi sen sijaan ei ole vaikea ollenkaan, vaan nopeaa ja hauskaa luettavaa.

Varakreivi Medardo on sodassa turkkilaisia vastaan, kun häneen osuu tykinkuula, joka halkaisee hänet kirjaimellisesti kahtia. Lääkärit saavat varakreivin puolikkaan kursittua kokoon, ja kotiin palaa halkaistu mies, jolla on vain yksi jalka, yksi käsi ja puolikas naama.

Pian kyläläiset huomaavat, että jäljelle jäänyt puolikas onkin varakreivin ilkeä puoli ja kaikki hyvyys on jäänyt toiseen puolikkaaseen! Paha varakreivi riehuu kylässä kuin Bulgakovin Saatana aikoinaan Moskovassa. Kyläläisten kaivoihin pudotetaan eläinten raatoja, kypsät kurpitsat murskataan pellolle, lasten koreihin ilmestyy myrkkysieniä ja viattomia ihmisiä hirtetään sumeilematta. Edes rakastuminen viattomaan Pamelaan ei saa ilkeää varakreiviä muuttamaan tapojaan. Juoni tiivistyy, kun varakreivin hyvyyttä huokuva vastapuoli ilmaantuu paikalle...

Halkaistu varakreivi on ihanan outo, absurdi ja ironinen aikuisten satu. Väkivaltaisuudet hipovat Grimmin satujen raakuutta, mutta symboliikka on tässä jotenkin syvällisempää.

Calvinon romaani ilmestyi italiaksi vuonna 1952, eli toisen maailmansodan jälkimainingeista on kyse. Romaanin voisi lukea myös allegoriana sodasta, jossa Italia näytteli pahan varakreivin roolia Euroopassa.

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi. Tammi. 2004.
Italiankielinen alkuteos: Il visconte dimezzato
Suomentaja: Jorma Kapari

Kiiltomato: "Kesäklassikko: Hyvän ja pahan taistelu"
Tammi: Italo Calvino
Wikipedia: Italo Calvino

Kommentit

  1. Sinulla tulee niin ihania kirjapostauksia, että pakko kommentoida kaikkia (etenkin, kun en itse ehdi lukea nyt, lapseni ovat sairaina). Calvino on John Irvingin ohella suosikkikirjailijoitani ja Halkaistu varakreivi oli minullakin hänen ensimmäisensä. Jatka muilla Calvinon satuallegorioilla: Paronilla puussa (paras näistä) ja Ritarilla, jota ei ollut olemassa. Jos talviyönä matkamies on hieno, samoin Marcovaldo, joka on hyvin erilainen lähetyen neorealismia.

    VastaaPoista
  2. Jos talviyönä matkamies on odottanut hyllyssäni jonkin aikaa. Viime aikoina on ilmaantunut sinne sun tänne sen verran mielenkiintoisia postauksia Calvinosta, että kyllä kirjaan on ihan pakko pian tarttua!

    VastaaPoista
  3. lumiomena - Kiitos kommenteista, niitä on aina mukava lukea! :) Ja kirjavinkkejä otetaan toki aina vastaan. Taidankin pysytellä ensin Calvinon saduissa ennen kuin uskallan kokeilla Jos talviyönä matkamies -romaania.

    Satu - Odotan mielenkiinnolla arviotasi jos luet matkamiehen!

    VastaaPoista
  4. Poikaystäväni lempikirjailijoita on Italo Calvino ja meillä on niitä hyllyssä aika paljon. En ole vain itse ottanut kertaakaan käteen ja lukenut, vaikka kyseessä ei ole edes mitenkään raskas luku-urakka. Sait kiinnostumaan. Voi olla, että joulukuussa luen muutaman Calvinon. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude