Ksenja oli hänen ystävänsä. Ainoa ystävänsä. Kaikkein läheisin, hänen elämänsä vaikuttaja. Kävellessään kadun tungoksessa ripeästi korkojaan kopautellen Ethel matki Ksenjaa. Ksenjaa joka teki päätöksiä. Joka taisteli elääkseen. Ksenjaa joka pystyi nauramaan kaikelle, pilkkaamaan kaikkia. Kaukaa tullutta Ksenjaa, joka oli päättänyt onnistua elämässään.Kiirettä on pitänyt ja blogikin on ollut kiltisti hiljaa jo yli viikon päivät. Lukujumi on iskenyt, enkä ole oikein saanut mitään luettuakaan. Nobelisti Le Clézion Alkusoitto sentään hurahti ohi muutamassa päivässä, kun nyt vihdoin kirjaan tartuin, mutta siitäkin jäi jotenkin hajuton ja mauton mielikuva.
Petri Immonen esitteli Alkusoittoa pari päivää sitten Hesarissa viikon pokkarina. Olen Immosen kanssa melko pitkälti samaa mieltä: Alkusoittoa vaivaa jonkinlainen pintapuolisuus, raakilemaisuus ja irralliseksi jäävät elementit.
Ranskalainen Le Clézio kertoo äitinsä Ethelin nuoruudesta toisen maailmansodan kynnyksellä. Ethelin elämään kuuluvat köyhä, mutta kunnianhimoinen venäläinen ystävätär Ksenja, riitelevät porvarisvanhemmat ja maailmanmatkaaja-setä. Pariisilaisessa salongissa käytyjä poliittisia keskusteluja Ethel kirjaa orjallisen tunnollisesti ylös päiväkirjaansa. Sodan alettua ja perheen taloudellisen tilanteen romahdettua Ethel päätyy vanhempiensa kanssa Nizzaan, jossa pakolaiset joutuvat syömään jopa hiiriä ja rottia pitääkseen nälän loitolla.
En päässyt tähän kirjaan sisälle, en niin millään. Tapahtumat hyppelivät jotenkin irrallisina ympäriinsä ja aina, kun kiinnostuin hetkeksi jostain henkilöstä tai juonenpätkästä, niin se jo kohta unohdettiin eikä siihen enää palattu myöhemmin. Välillä huomasin, että olin "lukenut" useita lauseita keskittymättä niihin lainkaan, vaan mietin lukiessani ihan muita asioita. Ja tästä keskittymiskyvyn puutteesta syytän armottomasti tökkivää kerrontaa ja etäiseksi jääviä henkilöitä, en suinkaan itseäni. ;) Romaanin loppu on kummallisen pinnallinen, jopa hollywoodmaisen sentimentaalinen. Kuulemma Le Clézion varhaisempi tuotanto on parempaa.
J. M. G. Le Clézio: Alkusoitto. Otava. 2009.
Ranskankielinen alkuteos: Ritournelle de la faim
Suomentaja: Annikki Suni
Otava: J. M. G. Le Clézio
HS kirjat: "Palasia äidin tarinasta"
HS kirjat: "Romantikko avaa valheiden salongin"
Kirjavinkit.fi: Alkusoitto
Wikipedia: J. M. G. Le Clézio
Minä tykkäsin tavallaan tästä kirjasta vaikka se oli minunkin mielestäni välillä vaikea seurattava. Tapahtumat kerrottiin välillä niin nopeasta ja jotenkin huolimattomasti että ihan sisään tarinaan en välillä päässyt. Tykkäsin kuitenkin:)
VastaaPoistaKeskustelin arvioni kirjoittamisen jälkeen erään ihmisen kanssa, joka oli myös lukenut tämän ja pitänyt siitä. Häneltäkin tuli ihan perusteltuja mielipiteitä, miksi kirja oli hyvä. Ehkä olin itse myös vähän väärässä mielentilassa lukiessani tuota pätkittäin kaiken kiireen keskellä... :)
VastaaPoista