Siirry pääsisältöön

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Viikkoon hautauksen jälkeen emme syöneet valmistettua ruokaa. Julie kävi postipankissa hakemassa rahaa ja toi kasseittain ruokaa, mutta vihannekset ja lihat lojuivat käyttämättöminä kunnes ne oli heitettävä pois. Sen sijaan me söimme leipää, juustoa, maapähkinävoita, keksejä ja hedelmiä. Tom ahtoi itseensä suklaalevyjä eikä näyttänyt juuri muuta tarvitsevan.

Ian McEwanin romaaneissa käsitellään usein vinksahtaneita pari- ja perhesuhteita, väärinkäsityksiä ja ihmisten välisiä jännitteitä, seksuaalisuutta ja tabuja. Sementtipuutarha on McEwanin esikoisromaani vuodelta 1978 ja kaikki nämä teemat ovat läsnä jo siinä.

Neljä sisarusta jää keskenään heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen. Äidin kuolemasta ei edes uskalleta kertoa kenellekään, ettei kotitaloa myytäisi ja orpoja sisaruksia erotettaisi toisistaan. Vanhin sisaruksista, Julie, on kuudentoista. Kuopus Tom on vasta kuuden. Kirjaa kerrotaan toiseksi vanhimman Jackin näkökulmasta. Hän haluaisi osansa vastuusta, mutta eristäytyy samalla omaan yksityiseen kurjuuteensa. Vanhempien poissaolo nostaa lapsissa esiin häiritseviäkin puolia, kun he yrittävät tulla toimeen aikuisten maailmassa matkimalla sen tapoja ja kokeilemalla erilaisia rooleja.

Jollain oudolla tavalla romaania voisi verrata jopa William Goldingin Kärpästen herraan. Myös siinä kerrotaan suljetusta yhteisöstä, jossa lapsijoukko joutuu kehittämään omat sääntönsä ja tapansa elää. Valtasuhteet vääristyvät ja väkivaltaakin esiintyy.

Sementtipuutarha on tiivis, synkkä ja kiehtova tutkielma oudosta sisarusparvesta. McEwanin teokset taitavat jakaa lukijoita puolesta ja vastaan. Itse kuulun puolestapuhujien ryhmään. Erityisesti pidän siitä, että henkilöitä ja tilanteita kuvaillaan hyvin pienten eleiden, ilmeiden ja sanojen kautta. Pienillä, huomaamattomillakin asioilla voi olla suuri merkitys.

Ian McEwan: Sementtipuutarha. Otava. 2009.
Englanninkielinen alkuteos: The Cement Garden
Suomentaja: Eva Siikarla

Otava: Sementtipuutarha
Otava: Ian McEwan
Kymen Sanomat: "Hyytävää ja hämmentävää, mutta hyvää"
Wikipedia: Ian McEwan

Kommentit

  1. Tämä tuli minulle ajankohtaiseen aikaan, koska luin ensimmäisen McEwanini vasta viime viikolla. Se oli Rannalla. Nyt tiedän, että haluan lukea lisää hänen kirjojaan. Sait Sementtipuutarhan kuulostamaan kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  2. Sementtipuutarha on tunnelmaltaan melko samanlainen kuin Rannalla - hiukan ahdistava ja häiritsevä. Koko ajan odottaa, milloin henkilöiden väliset jännitteet purkautuvat...
    Seuraava McEwanini on luultavasti Sovitus, koska olen nähnyt siitä tehdyn leffan useita kertoja (suosittelen!), mutta kirjaan en ole vielä ehtinyt tutustua.

    VastaaPoista
  3. Minä edustan sitä Vastaan-osastoa (tai hälläväliä-osastoa, sellainenkin on McEwanin kohdalla mahdollista), mutta tämän aion joskus lukea. Kiitos kiinnostavasta esittelystä! Minusta paras tai ainakin mieleenjäävin McEwanin on muuten ollut juuri tuo Rannalla. Se vei mukanaan, vaikka olikin päähenkilöiden takia tuskastunut.

    VastaaPoista
  4. Minä luen juuri parhaillani tätä kirjaa joten oli kiva lukea sinun mielipiteesi:) Ian MCEwania en ole aiemmin lukenut mutta jo ekojen lukujen perusteella voin sanoa että tämä ei jää viimeiseksi krijaksi jonka häneltä luen:)

    VastaaPoista
  5. Vertaus Kärpästen herraan on osuva! Eristäytyminen yhteiskunnasta ja vaikeat olosuhteet, sehän näissä molemmissa on taustalla.

    Joskus muinoin mietin paljonkin sitä, mitkä asiat jäisivät tärkeiksi, jos kertakaikkiaan ei tarvitsisi välittää yhteisön tavoista ja muiden mielipiteistä, vaan voisi elellä just niinkuin itseä huvittaa. Näiden molempien tarinoiden valossa näyttää siltä, että ehkä on sittenkin parempi, että tietyt rajoitteet kuitenkin ovat voimassa ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi