Siirry pääsisältöön

Lukunurkkaus

K-blogin Jenni heitti ilmoille hauskan haasteen, jossa tarkoituksena on kuvata/kuvailla omaa lukunurkkaansa. Muissa blogeissa on ollut jo mitä houkuttelevimpia ja viihtyisimpiä lukunurkkia (ovatko kaikki lukutoukat myös himosisustajia??) ja koska blogini nimi on Kirjanurkkaus, niin pitäähän se oma nurkkaus sitten esitellä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan nurkkaus perustuu täysin yhteen huonekaluun: kuvassa esiintyvä Artekin nojatuoli on pelastettu lapsuudenkodistani ja on jo yli parikymmentä vuotta vanha. Nahkapäällyste on rähjäinen ja sitä koristavat kissojen raapimajäljet. Jalat nitisevät ja niissä taas on koiranpennun hampaiden jälkiä. Istuimen alla on kunnioitettava leivänmuruvarasto. Iästään huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - tuoli edustaa mukavuuden ja rentoutumisen huippua. Se kuuluu myös kissojemme lempipaikkoihin. Tuoliin voi rojahtaa melkein miten vain, napsauttaa lukulampun päälle ja asettaa kahvikupin ikkunalaudalle. Mitäpä sitä muuta tarvitsee? :)

Kommentit

  1. Olipa tutun näköinen tuoli, ihan lapsuus tulvi mieleen! :) Taisi olla tätini, jolla tuollainen joskus oli olohuoneessaan. Ihana rentoilutuoli!

    VastaaPoista
  2. Tuttu on tuoli myös minulle omasta lapsuudestani. Myös varsin mukava! Ihana, että esittelit lukunurkkauksesi. :)

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen nurkkaus. Tuoli näyttää paitsi mukavalta myös rakkaalta. :)

    VastaaPoista
  4. Tuolilla ei taida enää paljon muuta arvoa ollakaan kuin tunnearvo (se arvoista tärkein!). :)

    VastaaPoista
  5. Osuit varsin oikeaan kommentissasi, että kissan viihtyminen lukunurkassa kertoo jo paljon nurkan viihtyisyydestä. :) Onneksi siinä on ikkunalauta lähellä, niin kenties kissan tai pari voi ohjata sillekin, jos tulee muuten liian ruuhkaista. Kiitos haasteeseen vastaamisesta!

    VastaaPoista
  6. On muuten ikean tuoli kiinasta, ei Artekin Suomesta.
    Erona rungon muoto, päällinen ja näkyville jätetyt
    ruuvinkannat sivuilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude