Siirry pääsisältöön

Lukunurkkaus

K-blogin Jenni heitti ilmoille hauskan haasteen, jossa tarkoituksena on kuvata/kuvailla omaa lukunurkkaansa. Muissa blogeissa on ollut jo mitä houkuttelevimpia ja viihtyisimpiä lukunurkkia (ovatko kaikki lukutoukat myös himosisustajia??) ja koska blogini nimi on Kirjanurkkaus, niin pitäähän se oma nurkkaus sitten esitellä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan nurkkaus perustuu täysin yhteen huonekaluun: kuvassa esiintyvä Artekin nojatuoli on pelastettu lapsuudenkodistani ja on jo yli parikymmentä vuotta vanha. Nahkapäällyste on rähjäinen ja sitä koristavat kissojen raapimajäljet. Jalat nitisevät ja niissä taas on koiranpennun hampaiden jälkiä. Istuimen alla on kunnioitettava leivänmuruvarasto. Iästään huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - tuoli edustaa mukavuuden ja rentoutumisen huippua. Se kuuluu myös kissojemme lempipaikkoihin. Tuoliin voi rojahtaa melkein miten vain, napsauttaa lukulampun päälle ja asettaa kahvikupin ikkunalaudalle. Mitäpä sitä muuta tarvitsee? :)

Kommentit

  1. Olipa tutun näköinen tuoli, ihan lapsuus tulvi mieleen! :) Taisi olla tätini, jolla tuollainen joskus oli olohuoneessaan. Ihana rentoilutuoli!

    VastaaPoista
  2. Tuttu on tuoli myös minulle omasta lapsuudestani. Myös varsin mukava! Ihana, että esittelit lukunurkkauksesi. :)

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen nurkkaus. Tuoli näyttää paitsi mukavalta myös rakkaalta. :)

    VastaaPoista
  4. Tuolilla ei taida enää paljon muuta arvoa ollakaan kuin tunnearvo (se arvoista tärkein!). :)

    VastaaPoista
  5. Osuit varsin oikeaan kommentissasi, että kissan viihtyminen lukunurkassa kertoo jo paljon nurkan viihtyisyydestä. :) Onneksi siinä on ikkunalauta lähellä, niin kenties kissan tai pari voi ohjata sillekin, jos tulee muuten liian ruuhkaista. Kiitos haasteeseen vastaamisesta!

    VastaaPoista
  6. On muuten ikean tuoli kiinasta, ei Artekin Suomesta.
    Erona rungon muoto, päällinen ja näkyville jätetyt
    ruuvinkannat sivuilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi