Mario Vargas Llosa sai viime vuonna kirjallisuuden Nobel-palkinnon ja osittain tästä syystä päätin tutustua edes jollain tavalla miehen tuotantoon. Andien mies valikoitui melko sattumanvaraisesti käsiini kirjastosta. Takakansi kuvailee romaania kuin mitäkin bestselleriä: "Perulaisen kirjailijamestarin uusi maailmanmenestys. Romaani elämästä intiaanien syrjäisillä asuinsijoilla. Ankara, kaunis, jännittävä kuin dekkari."
Avainsana tuossa kuvauksen viimeisessä lauseessa on kuin. Romaanissa on tavallaan kaikki dekkarin ainekset. Korpraali Lituma ja hänen tarinoiva "sidekickinsä" Tomás "Tomasito" Carreño selvittävät Andien vuoristossa tapahtuvia mysteerisiä katoamistapauksia: kolme ihmistä on jo kadonnut jäljettömiin ja taikauskoiset kyläläiset syyttävät vuorten pahoja henkiä. Yllätyin siitä, että Nobel-kirjailijan teos oli näinkin dekkarimainen; voisin melkein luokitella sen viihdekirjallisuuden puolelle. Katoamismysteeri on kuitenkin vain yksi juoni muiden joukossa.
Suuren osan romaanista muodostavat Tomasiton jokaöiset kertomukset esimiehelleen korpraali Litumalle. Aiheena on Tomasiton ja hänen rakastettunsa, Mercedeksen, tarina. Tarinankerrontakohdissa romaani muuttuukin melko haastavaksi. Dialogissa ei nimittäin ole millään tavalla eroteltu aiemmin ja nykyhetkessä sanottuja asioista. Tässä esimerkki:
- Puuttuu vain että vielä sairastuisin, Mercedes valitteli.
- Se oli pelkkä tekosyy. Et kai sinä sentään sitä uskonut, Lituma vastusteli.
- Kai se johtuu kuormurin epämukavuudesta. Soppa ja kunnon uni saavat sinut kyllä toipumaan, nuorukainen rauhoitteli naista.
Tässä siis ensimmäinen ja kolmas repliikki kuuluvat Tomasiton muistelemaan keskusteluun, joka käytiin kauan sitten hänen ja Mercedeksen välillä ja jota Tomasito kertoo nyt Litumalle. Toinen repliikki on kuulija Lituman kommentti tarinaan. En tiedä, onko tämä jokin Vargas Llosalle tyypillinen tyylikeino, mutta ainakin tässä romaanissa dialogi noudatti aina tätä samaa kaavaa.
Dialogin lisäksi henkilöhahmojen paljous ja ajassa hyppiminen loivat aika sekavan kokonaisuuden. Turhauduin siitä, että aina kun kiinnostuin jostain juonikuviosta tai uudesta henkilöstä, hänet unohdettiin tai jätettiin taka-alalle ja siirryttiin jonnekin aivan muualle. Tämän vuoksi en oikein missään vaiheessa saanut romaanista kunnon otetta ja välillä aioin jo jättää sen kesken. Toisaalta osa sekavuudesta tuli varmasti myös siitä, että Perun yhteiskunta ja politiikka (jota romaanissa myös ahkerasti käsiteltiin) olivat itselleni ennestään täysin tuntemattomia. Ehkä tämä vieraus ja eksoottisuus vaikeutti romaanin pointin tajuamista vielä lisää.
En oikein osaa suositella romaania kenellekään. Dekkareita lukevat varmasti pettyvät siihen, että romaani ei pohjimmiltaan olekaan kunnon dekkari. Mario Vargas Llosaan tutustuminen taas kannattaa varmaan aloittaa jostain vähemmän hämmentävästä ja oudosta kirjasta. Oletteko te muut lukeneet jotain helpommin lähestyttäviä Vargas Llosan romaaneja?
Mario Vargas Llosa: Andien mies. Otava. 1995.
Espanjankielinen alkuteos: Lituma en los Andes
Suomentaja: Sulamit Hirvas
Otava: Mario Vargas Llosa
Kirjasto.sci.fi: Mario Vargas Llosa
Wikipedia: Mario Vargas Llosa
Luin Tuhman tytön juuri samoihin aikoihin kuin Nobel myönnettiin. Aluksi en pitänyt kirjasta, mutta se nappasi sitten kuitenkin mukaansa. Kirjan "päällimmäinen" kieli ei ole mitenkään kovin vaikuttavaa, mutta siinä on kuitenkin joitakin ihan salakavalan hienoja juttuja ja sydämeenkäyvä tarina.
VastaaPoistaOlen aikanaan lukenut ainakin Puhujamiehen, joka tuossa hyllyssä nököttää ja varmasti jonkin toisenkin. Mieleen on jäänyt rönsyily ja kerrontakeinojen sanosinko kokeilu. Llosa ei päästä lukijaa helpolla.
VastaaPoistaErja - Tuhmasta tytöstä olenkin varmaan lukenut jotain positiivisempia arvosteluja, tai ainakin se on jäänyt mieleen kirjana, johon voisi joskus tutustua.
VastaaPoistaKirsi - Helpolla ei Llosa tosiaan lukijaa päästä, ainakaan tämän yhden kirjan perusteella! Rönsyily oli tässäkin avainsana. :)
Kommentoin kirjoitustasi näin myöhään, koska löysin sen vasta nyt. Olen itse postannut Vargas Llosan kirjasta Vihreä talo ja siinä hän käyttää juuri samanlaista kerrontatekniikkaa, jota sinä tässä kuvaat. Näköjään kirjoissa on yksi sama henkilökin eli Lituma.
VastaaPoistaLorenzo Huaraca
VastaaPoistaPerussa käytiin matalan intensiteetin konfliktia vuosina 1980 - 1992 .Konfliktissa sai surmansa 70,000 maan kansalaista. Andien mies kertoo irrallisia tapahtumia Keski-Andeilta tuon myös sisällissodaksi mainitun tapahtumaketjun ajalta. Alueella myös sattui mysteerisiä maanvyöryjä joista kirjassa on myös kuvausta. Mielenkiintoista on , että Vargas Llosa voitti Planet kustantajan palkinnon jo ennekuin kirja oli edes saatu levitykseen. Onhan Vargas LLosaa syytetty varsin yksipuolisista poliittisista näkemyksistä. Perusta hän pakeni Espanjaan talouspakolaisena . Veroviranomaiset huomasivat, ettei hän vuosiin ollut toimittanut veroilmoitusta ja jopa kunnallisverot olivat maksamatta. Vuoden 1990 presidentivaalikampanjassa hän sai syntyperäisten perulaisten vihan osakseen ylimielisellä käytöksellään. Päätettiinkö hänen Nobel-palkinnostaan Ruotsissa vai Wall Streetillä on hyvä keskustelun aihe.
Andien mies taitaa sittenkin olla helpommin lähestyttävä kuin esim "Vihreä talo". "Keltin uni" on ehkä helpompi juonenkäänteiltään. Muista Llosan kirjoista en tarkemmin enää kykene kommentoimaan. Olisi näköjään tarve lukea uudestaan!
VastaaPoistaLlosa kirjoittaa rankoista aiheista eikä juonen kulku ole niin tärkeätä kuin ihmisten ja olosuhteiden kuvaaminen kaikessa niiden raadollisuudessa. Vaikka en ole käynyt Perussa, olen huomannut siellä vuorilla ja sademetsissä liikkuneiden arvostavan Llosan tuotantoa myös siitä että hän tuo esiin ongelmia jotka miellellään lakaistaisiin maton alle.
Kirjailijan aihepiiristä tuli muuten juuri eilen televisiosta dokumenttiprojektissa hyvä tapauskertomus "Viidakon laki" joka osoittaa miten monimutkaisesta ongelmavyyhdestä on kyse. Löytyy varmaan Ylen Areenasta.
Toisaalta alkuperäiskansat, niin käsittämättömän monimutkaiseen tilanteeseen kuin ovatkin joutuneet, ovat silti yhä enemmän kykeneviä ottamaan elämänsä ohjat omiin käsiinsä. Murros on vain sillä tavoin valtava että vaikkapa yliopisto-opiskelijan vanhemmat saattavat puhua vain jotain alkuperäiskieltä ja asua syvällä sademetsässä.
Andien miehen tapahtumapaikoilla liikkuivat myös suomalaiset tutkijat Matti Salo ja Ilari E. Sääksjärvi kirjassa "Andeilta Amazoniaan" (Otava 2005).