 |
| Kansi: Jenni Noponen |
- Ranki lentää pitemmälle.
- Ai kun se oli kaunis lehtevä koevu.
- Katos tätä.
Mummo käy yleisöstä. Lennu komentaa yleisön kasvimaan vieruspenkille. Lennu, paras suomalaistoivo tänä juhannuksena, tulee heittovuoroon. Mummo nostaa kädet helmasta ja hakkaa niitä yhteen.
- Hyvä Lennu, anna männä!
Ihan ensin kiitän vielä ihanista ja sydäntä lämmittävistä onnitteluistanne edelliseen päivitykseen! :) Paluu über-rentouttavalta ja höpsön romanttiselta häämatkalta tapahtuu Heidi Jaatisen Ei saa katsoa aurinkoon -kirjan merkeissä. Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta arvostelut laahaavat jäljessä - kuten tavallista - mutta haluan kuitenkin kirjoittaa tästä jotain.
Pienen mökin emäntä on heittänyt ilmoille loistavan Lukuvinkki blogiystävältä -haasteen, jossa peräänkuulutetaan eräänlaista virtuaalihalia, eli linkitystä toisista blogeista saatuihin kirjavinkkeihin. Heidi Jaatisen kirjan löytämisestä saan kiittää Sannaa, jonka arvostelu sai minut kiinnostumaan romaanista. Lainasinkin kirjan aikoinaan kirjastosta, mutta jostain syystä se siirtyi vähitellen TBR-pinossani vain alemmas ja alemmas muiden kirjojen tieltä. Lopulta se vihoviimeinen palautuspäivä painoi päälle ja päätin tarttua kirjaan.
Romaani kertoo pienestä Lennusta, joka elelee suomalaisessa maalaisidyllissä. Usean sukupolven asuttamat maitotilat ulkohuusseineen olivat muutama vuosikymmen sitten vielä arkipäivää, mutta nykyään lähes kadonneita. Isosiskot kikattavat vintillä, lehmiä lypsetään käsin ja pihalla haukkuu Lerppa-koira. Vanhemmat omistavat hautaustoimiston, mutta äiti ja isä ovat Lennulle jotenkin vieraan oloisia. Tärkein ihminen Lennun elämässä on mummo.
Kesäpäivät kuluvat huolettomasti pienessä elinpiirissä. Kauppa-auto tuo ruokaa ja Lennu vierailee Uuno-sepän pajalla. Pajalla Lennu tapaa myös Lukusen, Uunon ystävän (tämän ystävyyden laatua jäin muuten miettimään..?). Lukusen myötä Lennun päälle lankeaa synkkä varjo, häpeällinen salaisuus, jota ei voi kertoa kenellekään.
Pienen lapsen huolettomaan maalaiselämään alkaa vähitellen kerääntyä muitakin tummia ja pelottavia asioita. Rakas mummo vanhenee nopeasti ja kun järven ympärillä asuvat vanhukset kuolevat vuoron perään alkaa Lennu pelätä, milloin on mummon vuoro. Sitten alkaa koulu ja Lennun maailma avartuu kirkonkylälle asti. Koulussa Lennu kohtaa taas uuden haasteen kiusaajien muodossa.
Vaikka Lennun elämä tuntuu pienelle pojalle kohtuuttoman rankalta, romaani on kirjoitettu niin ihanan kepeästi ja taidokkaasti, että jälkeenpäin siitä jää silti hyvä mieli. Savon murretta käytetään järjestelmällisesti dialogissa ja itsekin syntyperäisenä savolaisena tunnistin monia lapsuudesta tuttuja sanoja ja sanontoja (minuakin kiellettiin lapsena tekemästä töllön töitä, kun tein jotain tuhmaa!). Muutenkin Jaatinen on tavoittanut hienosti Savon murteen vivahteet ja puhetavan:
- Enhän minä ossoo.
- Työ tekijäänsä neuvoo. Miinä keitäpä meille oikein hyvät kahvit.
- Että työ suata. Minnoon niin pieni vasta.
- Pienestä se on alotettava. Suattii olla tästä lähin aena Miinan kaverina, joka lauvantae.
Romaani ei takakannen tekstin perusteella kuulosta kovin jännittävältä tai erikoiselta, ja sen kansikin näyttää lähinnä surrealistiselta maalaukselta (miksi ihmeessä taivaalla seikkailee lehmä ja jäällä astelee jättiläismäinen kettu?!). Tarina on kuitenkin erittäin maanläheinen ja kikkailematon. Seija Vilén onkin kirjoittanut blogissaan, että romaani vaatii ehkä hieman hitaamman, maalaisemman lukurytmin. Näin on varmasti ainakin dialogin ja murteen osalta (jota on siis kirjassa todella runsaasti). Henkilöiden puhetta on hauska maistella rauhassa ja melkein tekisi mieli lukea dialogia ääneen. :) Muutenkin juoni ja kerronta tempaisi minut mukaansa niin, että kirjaa oli vaikea laskea käsistä ja lukurytmistä oli ainakin loppua kohden hitaus kaukana!
Heidi Jaatisen toinen romaani, Jono, ilmestyy nyt tulevana syksynä. Odotan sitä jo kovasti, vaikka täytyy sanoa, että senkään kansi ei hivele silmiä!
Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon. Gummerus. 2010.
Linkit:
Gummerus: Ei saa katsoa aurinkoon
Gummerus: Heidi Jaatinen
Kiiltomato: "Juureva ja näkemyksellinen esikoisromaani"
Savon Sanomat: Ei saa katsoa aurinkoon
Kansikuvat jaksavat ihmetyttää minuakin alati, viimeksi eilen kirjoitin aiheesta Annamari Marttisen kirjojen yhteydessä. Miksi kansi usein välittää kirjasta ihan omituisen, vääränkin viestin? Tätä Jaatista pitääkin lukea ja seurata, kiitos!
VastaaPoistaKiitos virtuaalihalista♥
VastaaPoistaMinä tykkäsin kirjan kannesta, vaikka se oli ehkä hieman omituinen. Ensin se oli se kansi joka veti minut luoksensa kirjaston hyllyssä.
Minä en tiennytkään, että Jaatiselta tulee uusi romaani syksyllä, jään odottamaan sitä innolla!
Miekin luin tään kirjan, varmaan joskus viime kesänä tai syksynä. En ollut mitenkään hurjan ihastunut kirjaan, mutta mielestäni on ihan hyvä lapsuuskuvaus. Muistelen, että kirja oli jotenkin verkkainen, ainakin aluksi, ja varmaan se tyyli just vaati jotenkin erilaista lukutapaa. Ja murteen käyttö oli hyvä ratkaisu (tuttuja ilmaisuja vaikka kuinka paljon tällaiselle pohjoiskarjalaiselle). Minäkin muistaakseni vähän ihmettelin kirjan kantta, mutta tarinan kautta nuo eri elementit saivat selityksensä. Tai niin ainakin muistelen. (Taas kerran harmittaa, miten nopeasti kirjat unohtuvat, ellei niistä jotain kirjoita:)
VastaaPoistaONNEKSI OLKOON! Oliko teillä vihki-ilmoitus Hesarissa? Katsoin että siellä oli joensuulaisparin ilmoitus... :)
VastaaPoistaMuistan että tästä kirjasta oli naistenlehtiennakkoa: ilmeisesti tämä kirjailija osallistui jollekin kustantamon järjestämälle kirjoituskurssille. Kurssilla oli kai tarkoitus viimeistellä käsis julkaisukuntoon. Nimi jäi mieleen, vielä en ole ehtinyt lukemaan. Murteen käytöstä ja aiheesta tuli mieleen suosikkini Ravilo, joten kiitos kun muistutit tästä kirjasta.
Kirsi - Minäkin panin merkille, että sama suunnittelija on Jaatisen molempien kirjankansien takana. Hm.. Kyllä kansitaidekin on makuasia. :)
VastaaPoistaSanna - Ole hyvä vain! :) Minä taas en kannen perusteella olisi varmaan tätä romaania ikinä lukenut, mutta arviosi perusteella kyllä.
Anna Elina - Lapsuuskuvauksena tämä oli minustakin ainutlaatuinen tai ainakaan en ole itse törmännyt mihinkään vastaavaan. Minultakin tietyt kirjat unohtuvat helposti ja jälkeenpäin joistakin on vaikea keksiä enää mitään sanottavaa. Toiset taas pysyvät mielessä pitkään; tämä kuuluu varmasti näihin. :)
Salla - Kiitos! <3 Hesarissa tosiaan ilmoittelimme asiasta, hyvin bongattu! :) En tiennytkään, että romaani oli kirjoituskurssin tulosta. Jännä juttu - minua ainakin kiinnostaa aina, missä tilanteessa jokin tarina on syntynyt.