Siirry pääsisältöön

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Kansi: Wil Immink Design
Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen. 
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan.

Chileläisen tai ylipäänsä eteläamerikkalaisen kirjallisuuden kohdalla minulla on melkoinen aukko sivistyksessä. Muistan lukeneeni jonkin kirjan argentiinalaiselta Julio Cortázarilta sekä pari Gabriel García Márquezin romaania, mutta siinäpä se sitten onkin. Hernán Rivera Letelier ei nimenä sanonut minulle mitään, mutta Elokuvankertoja lähti silti mukaani kirjastosta sen kiehtovan kansikuvan ja kiinnostavan takakansitekstin perusteella.

Pieni kirja kertoo chileläisestä kaivoskylästä, jossa on yksi elokuvateatteri. Aina kun kylään saapuu uusi elokuva, nuoren María Margaritan perhe kerää yhteen kaikki kolikot ja pikkurahat kunnes ne riittävät yhteen pääsylippuun. María lähetetään katsomaan elokuvaa ja kotiin palattuaan hän saa kertoa ja esittää sen juonen olohuoneeseen kokoontuneelle perheelleen, johon kuuluu isä ja neljä veljeä.

Tieto Marían elokuvankerrontataidosta leviää ja hän alkaa kutsua itseään nimellä Hada Delcine, "Elokuvan haltijatar". Perhe alkaa kerätä pientä maksua muilta kyläläisiltä, jotka saapuvat katsomaan ja kuulemaan, kun María esittää heille milloin Marilyn Monroeta, milloin Zorroa tai Jeesusta.

Elokuvankertoja vaikuttaa aluksi kevyeltä ja hauskalta pikku tarinalta, mutta sen sävy muuttuu vähitellen tummemmaksi ja surullisemmaksi. Perhe kohtaa vastoinkäymisiä, ja kylän kaivostoiminta hiipuu. Elokuvateatteri ja María eivät enää onnistu kokoamaan kyläläisiä yhteen, koska he kaikki kerääntyvät mieluummin omiin alumiinihökkeleihinsä televisioiden ääreen. Yhteisöllisyyden merkitys vähenee, kun suullinen tarinankerronnan perinne vähitellen katoaa uusien medioiden tieltä.

Kirja on kaunis ja surumielinen kunnianosoitus elokuville ja tarinankerronnalle - niiden yhteisöllisyyttä luovalle vaikutukselle ja lumoavalle taialle; sille, kuinka ne tarjoavat pakopaikan karusta, kovasta arkitodellisuudesta. Kirja on ollut supersuosittu kirjabloggaajien keskuudessa: mm. Sara, Jenni, Mari A., Arja ja Norkku ovat lumoutuneet sen tarinasta.  

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja. Siltala. 2012. 133 sivua.
Espanjankielinen alkuteos: La contadora de películas
Suomentaja: Terttu Virta

Siltala: Elokuvankertoja

Kommentit

  1. Tämä on hieno kirja, pitää sisällään paljon enemmän kuin mitä painetuilla sanoillaan sanoo.

    VastaaPoista
  2. Olen jotenkin ohittanut kaikki tämän kirjan aikaisemmat arviot, en ehkä ole kokenut elokuvateemaa juuri nyt niin mielenkiintoiseksi. Laitanpa tämän kuitenkin korvan taakse, kun on aika valloittaa Chile.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude