lauantai 20. lokakuuta 2012

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Kansi: Ann-Marie & Jan Thunell
Tiedän, että standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä.
En osaa valehdella.
Minulla ei ole mielikuvitusta. Tarkoitan että asiat, joita ei ole olemassa, eivät aiheuta minulle murhetta eivätkä huolta.
Ja tiedän että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mitä en tiedä, ja sellaista on paljon enemmän, olen varma etten sitä tiedä.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen alkaa valkohiekkaiselta meksikolaiselta rannalta, jolla istuu laiha tyttö itsekseen mutisten. Tytön Isabelle-täti on saapunut Yhdysvalloista Meksikoon ottaakseen haltuunsa perintönsä, tonnikalanjalostamon. Yllätyksekseen täti löytää edesmenneen siskonsa talosta myös Karenin, autistisen luonnonlapsen, joka omaa ilmiömäisen muistin muttei mitään sosiaalisia taitoja. Täti uskoo Karenin kykyihin ja ryhtyy valmistelemaan tyttöä siihen, että tämä ottaa jonakin päivänä yrityksen ohjat käsiinsä.

Karenin näkökulmasta kerrottu romaani etenee jännästi poukkoillen kertojan oman ajatuksenjuoksun mukana. Minulle, kuten Mari A:lle ja Katjalle, tuli Karenista ja romaanista yleensäkin mieleen Forrest Gump - tässä on samaa lämpöä, huumoria ja yksinkertaistettua elämänfilosofiaa. Siinä missä Forrest Gump on pohjimmiltaan pasifistinen kannanotto sotaa vastaan, Bermanin romaanissa otetaan kantaa kalanjalostukseen ja merten suojeluun. Karen sukeltelee tonnikalojen parissa ja kieltäytyy syömästä niitä itse, mutta päätyy silti johtamaan menestyvää tonnikalabisnestä.

Täytyy tunnustaa, että romaanin edetessä aloin vähitellen kyllästyä sen verkkaiseen tahtiin ja Karenin mietteisiin. Alussa Karenin ajatuksenjuoksu kiehtoi nimenomaan autismin ja sen aiheuttamien haasteiden vuoksi. Kirjan loppupuolella hän tuntuu jotenkin mystisesti suorastaan "parantuvan" ja myös kerronnan tyyli muuttui. Epäuskottava käänne teki Karenista vähemmän kiehtovan.

Silti tällaiseen empiristiseen maailmankuvaan kiteytyy jotain olennaista:

Omituista, ajattelin, on se, että joku kokee tarvetta kuvitella enkelin tai ylipäänsä mitään yliluonnollista, kun todellisuus jo täyttää kaiken.
Kun kaikki jo on missä on, ja kun kaikki jo on juuri sitä miltä näyttääkin.
Meri, ajattelin, on meri. Aurinko on aurinko. Ja Minä olen Minä.
Se on tämän maailman ihme eikä siihen ole mitään lisättävää.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Otava. 2011. 304 sivua.
Espanjankielinen alkuteos: La mujer que buceó del corazón del mundo
Suomentaja: Taina Helkamo

Otava: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
Kiiltomato/Anna Ovaska: "Tyttö joka ui kalojen kanssa"

10 kommenttia:

  1. Tämä oli selainen mukava lukukokemus-kirja. Hirveän omaperäistä on varmaan vaikea saada kirjasta, mutta olihan tämä ihan kiva poikkeus muiden kirjojen joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset täälläkin. Vähän mitäänsanomaton, mutta ihan mukava. :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa kiinnostavalta kirjalta, jotenkin tosiaan raikkaan erilaiselta, eli ihan sen takia tämän voisi lukaista. Täytynee metsästää se jostain.

    VastaaPoista
  3. Hei, laitoin sähköpostia koskien ylimääräistä messulippua Helsingin kirjamessuille. Vieläkö on lipulle tarvetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Laitoin sinulle sähköpostia (toivottavasti en liian myöhään...)

      Poista
  4. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi lukija, joka tykkäsi tavattomista. Minulle tämä oli viime vuoden parhaita lukukokemuksia. :)

    VastaaPoista