Siirry pääsisältöön

J. R. R. Tolkien: Hobitti

Sitten hobitti pani sormuksen sormeensa ja alkoi kaikujen vuoksi hiipiä vieläkin äänettömämmin kuin hobitti yleensä alas, alas, alas pimeään. Hän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi kulkuaan.

J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikko Hobitti piti tietenkin lukea uudelleen viime vuonna ilmestyneen, Peter Jacksonin ohjaaman elokuvan kunniaksi. Tai siis elokuvatrilogian ensimmäisen osan kunniaksi.

Vaikka tämä oli laskelmieni mukaan jo viides kerta, kuin luin kirjan, sen tarina ei ole menettänyt tippaakaan taianomaisuudestaan vuosien varrella. Sympaattisen Bilbo Reppulin ja sekalaisen kääpiökomppanian vaaroja täynnä oleva matka Smaug-lohikäärmeen hallitsemalle Yksinäiselle vuorelle jaksaa viihdyttää ja jännittää aina vaan. :)

Hobitissa kiehtoo sama kuin Sormusten herrassa: vaikka kirjassa on pohjimmiltaan kyse hyvän ja pahan välisestä iänikuisesta taistelusta, näiden kahden ääripään välinen raja ei ole aina selvä. Sekä Sormusten herrassa että Hobitissa on sekä "hyviä" hahmoja, joissa on jotain pahaa, että "pahoja" hahmoja, joista paljastuu yllättäviä hyviä puolia. Esimerkiksi kääpiöt vaikuttavat romaanin (ja elokuvan) alussa uhrautuvaisilta ja rohkeilta vapaustaistelijoilta, jotka ovat lähdössä henkensä uhalla vapauttamaan lohikäärmeen terrorisoimaa aluetta ja lunastamaan samalla itselleen kuuluvan omaisuuden takaisin. Mutta kääpiöistä paljastuu vähitellen myös ahne, häikäilemätön ja vallanhimoinen puoli. Esi-isien aarre on saatava takaisin, keinoja kaihtamatta.

WSOY:n uudessa painoksessa on tietenkin elokuvakansi, mutta kansien välistä löytyy Tolkienin itsensä piirtämä ja maalaama kuvitus tarinaan. Kersti Juvan suomennos on tietenkin parasta, mitä suomennosten saralla voi saada.

Hobitti-elokuvasta sanon vain sen verran, että vaikka se oli taattua, laadukasta Peter Jacksonia, niin siinä oli mielestäni tehty kaikki ne pienet virheet, mistä Tarua sormusten herrasta joskus syytettiin. Toimintakohtauksia oli pitkitetty loputtomiin, dialogi oli paikoin ontuvaa ja jotkin poikkeamat romaanin alkuperäisestä tarinasta olivat vähän kaukaa haettuja (se "luokkakokous" Galadrielin, Gandalfin, Sarumanin ja Elrondin välillä - voi hyvänen aika!). Odotan pelonsekaisella jännityksellä, missä kohdassa seuraavan kahden osan aikana Orlando Bloomin näyttelemä Legolas hypähtää jälleen valkokankaalle... :)

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin. WSOY. 2012. 328 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Hobbit or There and Back Again
Suomentajat: Kersti Juva, Panu Pekkanen 

WSOY: Hobitti
Wikipedia: Hobitti

Kommentit

  1. Oisko luokkakokous vähän kuin se Viisaitten neuvosto, mikä on mainittu Silmarillionissa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi