Siirry pääsisältöön

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Tässäkö on ainoan kaupungin kohtalo.
Ilman Helsinkiä Suomi olisi kuin tontti Posion keskustassa. Joutomaata, horsmikkoa. Kuten koko Pohjois-Suomi Oulusta Utsjoelle.
Me aliarvioimme vihollisen. Luikimme piiloon kuin citykanit.

Mikko-Pekka Heikkisen veijariromaani Terveiset Kutturasta kertoo Suomesta, jossa rikas Etelä ja köyhä Pohjoinen ovat ajautuneet törmäyskurssille. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat Pohjois-Suomessa enää muisto vain, kun palvelut ovat kadonneet kuntaliitosten seurauksena. Närää aiheuttaa myös se, että hallitus kieltää maaltamuuton: "maalaismassojen" vyöry pääkaupunkiin paremman työn ja palvelujen perässä halutaan estää. Kun Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi valtioksi, Etelä-Suomi nostaa valmiustilaansa ja armeija astuu mukaan kuvioihin. Stadilaisten ja saamelaisten välille syttyy sota.

Täytyy myöntää, että Stadi vs. muu Suomi -asetelman kärjistäminen näin överiksi kutkutti mieltä heti ensimmäisistä sivuista lähtien. :)

Romaani rakentuu tiuhaan vaihtuvien kertojien näkökulmien varaan. Selkkauksen vaiheista raportoi jyväskyläläinen toimittaja Aino Riski. Armeijassa puolestaan alikersantti Jesse Purola yrittää valaa uskoa itseensä ja miehiinsä pohtimalla jatkuvasti "mitä Koskela olisi tehnyt". Tuntemattomasta sotilaasta ja HBO:n Taistelutoverit-sarjasta esikuvansa valinnut Jesse kohtaa yllättäviä vastoinkäymisiä, kun nykyajan stadilaissotilaat eivät tottele kuria vaan käyttävät ennemmin aikansa päivittääkseen sodan viimeisimmät käänteet blogeihinsa. Romaanin kirjaviin henkilöihin kuuluu myös mm. Somalian sisällissotaa lapsena paennut suomalaistunut Abdi, joka taistelee Helsingin joukoissa, sekä Oula, Saamen vapautusrintaman nokkamies, joka lähettelee neljäntuulenhatussaan Youtubeen propagandavideoita kuin mikäkin terroristi. Ainoa turhalta vaikuttava lisäys henkilökaartiin oli Toni Morottaja, amerikkalaista gangstaräppiä fanittava "Kutturan gangsta".

Huomasin useaan otteeseen hymyileväni itsekseni romaanin kielelle, vertauksille ja ajoittain slapstickin puolelle hivuttautuvalle huumorille. Mikko-Pekka Heikkinen on varmasti myös Mielensäpahoittajansa lukenut; huumori oli välillä niin samanlaista. Romaanin taustalla voi kuitenkin löytää myös kriittisiä kannanottoja yhteiskunnan ajankohtaisiin kipukohtiin kuntauudistuksesta eriarvoistumiseen ja rasismiin.

Vetävä, hauska, oivaltava ja toiminnantäyteinen huumoripläjäys, joka jaksoi viihdyttää sivu sivun jälkeen.

Ja lopuksi... näinkin voi rakkauden tiivistää:

Tuota on vaikea tajuta. Lähiöjermu ja diplomi-insinööri. Ikäeroa kuusi vuotta, neiti edellä. Rakkaus on tie, jolle ei Googlen kamera-auto pääse.

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta. Johnny Kniga. 2012. 268 sivua.

Johnny Kniga: Terveiset Kutturasta
Kiiltomato: "Kärsimysten kuksa jo kukkuroillaan on"

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Unknown11 helmikuuta, 2013 01:28

    Tämä oli minullekin positiivinen yllätys :)
    Mainio tuo lopun "mietelause"!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää