Siirry pääsisältöön

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Tilanne: Olen sopinut vaimoni kanssa, että hän lähtee töistä vähän aikaisemmin ja tulee kotiin hoitamaan vauvaa, ja minä puolestani lähden rentoutumaan ja viettämään "omaa aikaa" kaupungille. Sen sijaan, että suuntaisin jonnekin hemmotteluhoitoon tai salille, saati drinkille tai edes kahvilaan, päädyn tietenkin kirjastoon, jonka hyllyjen välissä kiertely kuuluu tietenkin rentoutumiskeinojen top-kymppiin. Ajattelen, että mikäs tässä, voisin vaikka lukea jotain sarjakuvaa kaikessa rauhassa. Kerrankin minulla on hetki aikaa.

Sarjakuvahyllystä bongaan Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet: muissa kirjablogeissa ja mediassa runsaasti näkyvyyttä saanut, kehuttu ja Sarjakuva-Finlandian voittanut teos, joka on ollut lukulistallani jo kauan. Tartun kirjaan (painava!) ja etsin mukavan tuoli+pöytä -yhdistelmän eräästä kirjaston rauhallisemmista nurkista. Alan lukea.

Hetken kuluttua nostan katseeni. Olen ollut täysin uppoutunut kirjan maailmaan, unohtanut ajan ja paikan, kelloon vilkaisu todistaa, että "hetki" on todellisuudessa ollut reilu tunti. Olen lukenut kirjaa suunnilleen puoleenväliin.

Käytänkö oikeasti harvinaisen, ylellisen "vapaa-aikani" lukemalla yhtä ainokaista sarjakuvaa kirjastossa?

Miksipä ei?

Jatkan lukemista. Kirjan loppukohtaus aiheuttaa kylmiä väreitä. Suljen kirjan kannet ja vien sen takaisin paikoilleen. Olo on jotenkin hutera, epätodellinen. Tuntuu, että palasin takaisin omaan todellisuuteeni jostain hyvin kaukaa.

Tajusin, että olin juuri viettänyt varta vasten suunnitellun vapaan iltapäiväni lukien hirvittävän synkkää ja masentavaa kertomusta maailman järjettömästä epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmisten epätasa-arvoisuudesta. Ei mikään kovin rentouttava saati piristävä kokemus. Mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Näkymättömiä käsiä ei ole turhaan hehkutettu, niin vaikuttava ja voimakas lukukokemus se oli. Teos kertoo marokkolaisen Rashidin tarinan. Perheensä ainoa elättäjä tekee vaikean päätöksen lähteä vaimonsa ja pienen lapsensa luota Eurooppaan paremman toimeentulon ja elämän perässä. Laittomana siirtolaisena espanjalaisella kasvihuoneella työskentelevä Rashid kohtaa matkallaan mitä uskomattomimpia ja kauheampia tarinoita ja ihmiskohtaloita. Hänen oma tarinansa on sellainen, jota lukiessa vain toivoisi, ettei se voisi olla totta. Mutta niin hirveältä kuin se kuulostaakin, samankaltaisia tarinoita löytyy varmasti tuhansia ja taas tuhansia, pelkästään Pohjois-Afrikan maista Etelä-Eurooppaan tulleiden siirtolaisten joukosta. Uutiskynnyksen ylittää ajoittain jälleen yksi Välimerellä uponnut ylilastattu siirtolaisten vene. Silloinkin helposti unohtaa, että niiden massojen ja lukujen takana on yksittäisiä ihmisiä ja tarinoita, joita kukaan ei kerro.

En voi muuta kuin suositella tätä kaikille. Siis aivan kaikille.

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. WSOY. 2011. 216 sivua.

WSOY: Näkymättömät kädet
WSOY: Ville Tietäväinen
Kirjavinkit: Näkymättömät kädet

Kommentit

  1. Olen pitkään harkinnut lukeako vai eikö lukea tämä. Jotenkin tulee tahto laittaa jarrut päälle kun kyseessä on kuitenkin sarjakuva, josta on sarjakuvaksi yllättävän paljon puhuttu ihan laajalti. Joo kaikki suuren suosion saaneet saavat minut vain varuilleen.

    Mutta hyvä postaus! Ehkäpä pistän tämän lukulistalle :)

    VastaaPoista
  2. Oi, oma aikasi kuulostaa toisenkin kirjatoukan korviin hyvältä:) Minä käyn nykyisin kirjastossa vain nopeasti kääntymässä, sillä käytän kirjastoa joka on samassa kaupungissa työpaikkani kanssa ja iltavuoron jälkeen junaa odotellessani kirjastoaikaa on 5-10 minuuttia. Siinä ei paljon haahuilulle jää aikaa, mutta en vain viitsi käyttää kotikaupunkini kirjastoa, kun junaa odotellessa on niin kätevää hoitaa kirjajututkin kuntoon. Pidemmällä kaavalla toteutettu kirjastoreissu voisi siis minullakin tarkoittaa luksusta:)

    VastaaPoista
  3. Pidän itse selkeämmästä piirrostyylistä, mutta tarina oli mieleenjäävä. Kirjan vaikutuksen huomaan joka kerran kaupan vihanneshyllyllä käydessäni.

    VastaaPoista
  4. Hei! Sinulle on jotain blogissani :)

    http://maailmanaareen.blogspot.com.au/2013/02/blogihaaste-11.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude