Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Paperinarujumala

"Ottakaa koko kansakunta opetuslapsiksenne. Maailmanloppu koittaa aprillipäivänä 1962." Niin Jumala minulle puhui ja jatkoi: "Valittu olet sinä. Kiirehdi vielä tänään. Me yhdessä tarvitsemme 800 uskollista opetuslasta, jotta kansanne välttyy kadotukselta ja pääsee minun valtakuntaani. Sinä olet heidät hankkiva."

Kun Laina Heinonen, Oulun kaupungintalolla työskentelevä sihteeri, vastaa erään työpäivän päätteeksi puhelimeen, hän hämmästyy kuullessaan Jumalan äänen. Jumala käskee Lainan hankkia 800 opetuslasta tai muuten ihmiskunta tuhoutuu.

Hanna Hauru on tarttunut uudessa romaanissaan kiehtovaan aiheeseen: heinoslaiseen herätysliikkeeseen, joka toimi Oulussa 1960-luvulla. Liikkeen perusti Laila (kirjassa siis Laina) Heinonen, joka kutsui itseään profeetaksi ja ennusti lopun aikoja.

Pidän Haurun teoksista, koska ne poikkeavat täysin kaikesta muusta, mitä yleensä luen. Ne ovat synkän absurdeja, pieniä kummajaisia, kielellisiä mestariteoksia. Olen enemmän tai vähemmän pitänyt kaikista Haurun aiemmista teoksista, joten odotukset olivat korkealla myös tälle. Varsinkin, kun uskonnolliset lahkot tosiaan jostain syystä kiehtovat minua aiheena. Paperinarujumala tuotti kuitenkin pienoisen pettymyksen.

Odotin kirjalta jotain syvempää, jotain enemmän. Päähenkilö ja minäkertoja Laina Heinonen jää kovin etäiseksi hahmoksi. Haurun aiemmissa romaaneissa olen pitänyt erityisesti niiden aistillisista, groteskeista kielikuvista ja raadollisesta henkilökuvauksesta. Tässä teoksessa kielikään ei ollut niin räiskyvän yllättävää kuin aiemmissa.


Tarinakin on typistetty tyngäksi; se tuntui jo liian pelkistetyltä: Laina saa puhelun Jumalalta, kertoo asiasta siskolleen ja yhdessä he perustavat uuden uskonnollisen liikkeen. Kannattajajoukko kasvaa innokkaan värväyksen ansiosta, ja liikkeen seuraajat kokoontuvat bunkkeriin odottamaan maailmanloppua. Entä sitten, kun sitä ei tulekaan?

Alle 100-sivuisen, ohuen kirjan ahmaisee tunnissa. Sen lyhyet luvut ovat melkein kuin minimalistisia proosarunoja. Jokaiseen lauseeseen takertuu kuin oljenkorteen, kun yrittää imeä kirjasta kaiken mahdollisen. Silti jälkeenpäin jää jotenkin pettynyt olo: juoni on liiankin tiivis ja pelkistetty. Olisin kaivannut vähän enemmän lihaa tarinan luiden päälle.

Jos Haurun teokset kiinnostavat, niin suosittelen kokeilemaan esim. Utopia tai Tyhjien sielujen saari -pienoisromaaneita. Molemmat ovat Haurun vanhempaa tuotantoa ja pidin niistä enemmän kuin uudemmista.

Paperinarujumala on luettu myös Katjan, Hannan, Paulan ja Jaanan blogeissa. En taida tosiaan olla mielipiteineni yksin: kaikki ovat pitäneet kirjasta, mutta kaikki ovat myös toivoneet lisää pituutta tai syvyyttä tarinaan! :)

Hanna Hauru: Paperinarujumala. Like. 2013. 95 sivua.

Like: Paperinarujumala
Kirjavinkit: Paperinarujumala
Savon Sanomat: Paperinarujumala

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. bleue12 syyskuuta, 2013 22:11

    Minäkin luin tämän kirjan vasta ja ihastuin Haurun tyyliin. Pieni kummajainen oli kyllä oikein osuva kuvaus tästä kirjasta. Kiitos myös noista muista lukuvinkeistä.

    VastaaPoista
  2. Katja / Lumiomena12 syyskuuta, 2013 22:54

    Nimenomaan: hieno kirja, mutta niin lyhyt! Luin sen 15 minuutissa ja jäin kaipaamaan enemmän ydintä. Intensiivinen ja kauniisti kirjoitettu, kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Maija13 syyskuuta, 2013 10:55

    Paperinarujumala oli ensimmäinen lukemani kirja Haurulta, mutta se poikkeaa tosiaan aika paljon aiemmista. Esimerkiksi Tyhjien sielujen saareen verrattuna tämä oli hyvin siloiteltu ja suoraviivainen. Ikään kuin popularisoitu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää