Siirry pääsisältöön

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi 2

Kuten jo tiedättekin, pikkulapsiperheessä vain muutos on pysyvää. Vauvavuoden jälkeen alkaa viiden vuoden siirtymäjakso, jonka aikana ipanasta tulee ihminen. Siis sellainen henkilö, jota ei tarvitse julkisilla paikoilla koko aikaa a) valvoa ja b) hävetä.

Satu Rämön ja Katja Lahden ensimmäinen, vauvavuodesta kertova Vuoden mutsi -kirja olisi ollut pari vuotta takaperin ajankohtainen, mutta kumma juttu, miten vauvavuoden aikana ei nyt ainakaan halua kaiken sen muun päälle vielä lukeakin vauvanhoidosta! ;) Ykkösosa jäi siis selailuasteelle, mutta taapero- ja pikkulapsiaikaa (miten se nyt määritelläänkään...) käsittelevä kakkososa tulikin luettua kannesta kanteen.

Jälkikäteen ja jälkiviisaana (yhden lapsen suomalla hataralla kokemuksella) voisin ehkä uskaltaa väittää, että ei se vauvanhoito mitään ydinfysiikkaa ole. Otuksen ensimmäisenä elinvuotena perustarpeiden tyydyttäminenhän riittää jo varsin pitkälle: vauva on yleensä aika tyytyväinen, kun saa ruokaa, vaipanvaihtoa, unta ja hellyyttä säännöllisesti ja sopivissa määrin. Selviytymisresepti on lopulta aika yksinkertainen. Mutta sitten eräänä aamuna sitä herää ja huomaa, että sängyn viereen on aamuviideltä taapertanut ilmielävä taapero, jota pitäisi pottakouluttaa ja opettaa syömään itse ja kasvattaa ja entäs ne uhmakohtaukset ja öiset painajaiset ja mutaan kuorrutetut kurahousut ja ensimmäinen nenäverenvuoto ja Muumi-laastarit ja mistä hemmetistä se tuon kirosanankin on jo oppinut?! ;)

Vuoden mutsi 2:n parhaita kohtia ovat lapsen kehitysvaiheiden kuvaukset 1-vuotiaasta aina 6-vuotiaaksi asti. Kaksivuotiaan määritelmä sopii kuin nakutettu omaan (lähes) 2-vuotiaaseen penskaamme:

Kontrastityyppi, jolla on voimakasta vaihtelua hyvien ja huonojen päivien välillä. Välillä väkivaltainen sosiopaatti, jonka pääasiallinen tavoite on maksimoida oma hyöty ja kivun aiheuttaminen toisille ihmisille, välillä (yleensä mummolassa) taas aurinkoinen, salonkikelpoinen herranterttu, joka laulaa ja tanssii valloittavasti isommallekin yleisölle. Opettelee potalle vaihtelevalla menestyksellä. Vastaa kaikkeen lähtökohtaisesti "ei" ja valehtelee päin naamaa.


Vuoden mutsi 2:n kansien välistä löytyy varsin kattava ja hauskasti kirjoitettu pakkaus kasvatuksesta, arjen hallinnasta, päivähoidosta ja erilaisista perheistä. Mukaan mahtuu kaikkea mahdollista Marttaliiton säästämisohjeista ja lahjakkaan lapsen tukemisesta kaksikielisiin perheisiin ja pottakoulumenetelmiin. Kirjasta löytyy vinkkejä mm. Muumimaailmaan tai HopLoppiin uskaltautuville vanhemmille. Kokonainen aukeama on omistettu aiheelle "Miten saat lapsen himoitsemaan parsakaalia?" Jos jotain jäin kaipaamaan, niin konkreettisempia uhmakohtausten käsittelykeinoja. ;)

Niin, ja Vuoden mutsi 2 sanoo sen vihdoin ääneen: TV:stä tuttu Kaapo on maailman kaikkitietävin lapsi, jonka vanhemmille on tehty lobotomia. Jostain syystä vetoaa metrin mittaisiin televisionkatsojiin.

Samaa voisin sanoa Pikku Kakkosen Taavi-tiikeristä...

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi 2. Otava. 2014. 344 sivua.

Otava: Vuoden mutsi 2 
Salamatkustaja (Satu Rämön blogi)
Project Mama (Katja Lahden blogi)
Kirjavinkit: Vuoden mutsi 2

Kommentit

  1. Tämä kakkososa onkin minulta vielä lukematta, pitäisi lainata kirjastosta. Mukavan raikkaalla otteella, huumorilla ja arastelematta kirjoitettu ykkösosa ilahdutti kovasti! Näissä on kyllä yksi vika, tulevat meidän perheen osalta neuvojen kannalta hieman myöhässä kun esikoinen on jo 8 vuotias ;) Toimivat kuitenkin hyvin muistojen virkistykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkään ei ykkösosa ole tosiaan enää ajankohtainen, mutta saa nähdä... ;) Voisin kyllä tämän kakkososan perusteella lukea senkin, ihan vain hauskana viihteenä. Meille tulee edelleen Vauva-lehtikin (ja se tulee luettua aina kannesta kanteen!), vaikka "vauvaa" ei perheessä virallisesti enää olekaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude