Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken


Kansi: Eevaliina Rusanen

Kysyn Henneriltä, mitä hän tekisi, jos joku paljastaa meidät. Hän sanoo, että silloin minun pitäisi tulla hänen luokseen kokonaan. Ja jatkaa, että ennemmin tai myöhemmin minun pitää joka tapauksessa tehdä päätökseni, viimeistään sitten kun täytän kahdeksantoista. Olen nyt ihan viininhuuruissa ja lumoudun hänen sanoistaan, jotka vakuuttavat minulle yhä uudelleen: sinä olet se jonka minä haluan, sinä, eikä kukaan muu.

Vielä joskus kerromme kaiken -romaanin päähenkilö on kirjan alussa vasta 16-vuotias Maria, joka elelee varsin huoletonta teinitytön elämää valokuvaamisesta innostuneen poikaystävänsä kanssa DDR:ssä. On vuosi 1990, Berliinin muuri on murtunut edellisenä vuonna ja Saksan jälleenyhdistyminen lähestyy. Itäsaksalaisella maatilalla vuosi voisi yhtä hyvin olla vaikka 1950. Lehmät on lypsettävä ja tilan työt hoidettava entiseen tapaan, vaikka ympärillä oleva maa muuttaa hiljalleen muotoaan.

Maria ei ole kiinnostunut poliittisista mullistuksista vaan ennemminkin 40-vuotiaasta, erakoituneesta naapurin isännästä, Henneristä, jonka kanssa hän aloittaa salasuhteen. Epäsovinnaisessa, kiihkeässä suhteessa on kaikuja toisaalta Vladimir Nabokovin Lolitasta, toisaalta myös D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajan riistanvartijan ja yläluokkaisen naisen suhteesta. Jokin alkukantainen tarve tuntuu ajavan Marian ja Hennerin yhteen. Vaikka ikäero tekee heistä epätodennäköisen, jopa rikollisen, parin, heitä yhdistää myös rakkaus kirjallisuuteen, itsenäisyyden kaipuu ja elämän tarkoituksen etsiminen:

Mieleeni hiipii hienoinen raskasmielisyys, kun kesä kääntyy syksyn puolelle ja syntymäpäiväni on ovella. Tunne siitä, että minulla on maailmassa jotakin merkitystä, on tähän saakka kasvanut vuosi vuodelta. Mutta nyt, kun täytän seitsemäntoista ja maailmasta on tullut niin kovin avara, oma merkitykseni tuntuu taas vähenevän.

Saksan yhdistyessä ympärillä myös Henner ja Maria "yhdistyvät", aluksi arastellen ja sitten yhä kasvavan intohimon ja riippuvuuden vallassa. Rinnastin lukiessani Hennerin ja Marian suhteen Saksan jälleenyhdistymiseen, vaikka romaanin loppuratkaisu ei oikein istunut tähän allegoriaan...

Kiinnostavinta kirjassa olivat sen uskottavat kuvaukset siitä, mitä Saksan yhdistyminen merkitsi tavallisille ihmisille. Länsisaksalaiset sukulaiset saapuivat itään kauhistelemaan "maalaisjunttien" takaperoista elämää. Itäsaksalaiset taas suhtautuivat varovaisen innostuneesti lännen uusiin innovaatioihin ja mahdollisuuksiin. Vierailut muurin toiselle puolelle olivat jännittäviä seikkailuja.

Vielä joskus kerromme kaiken oli yllättävän mukaansatempaava teos, ja Ilona Nykyrin sujuvaa suomennosta oli helppo lukea. Välillä juoni uhkasi lipsahtaa epäuskottavan, romanttisen viihteen puolelle. Romaanin kannesta on muistaakseni ollut blogeissa keskustelua puolesta ja vastaan jo aiemmin. Itse kuulun niihin, joiden mielestä se ei oikein sovi romaanin tunnelmaan.

Moni bloggaaja on lukenut kirjan, mm. Elina, Hanna, Salla ja Erja.

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. Gummerus. 2014. 200 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Irgendwann werden wir uns alles erzählen
Suomentaja: Ilona Nykyri

Gummerus: Vielä joskus kerromme kaiken
Kirjavinkit: Vielä joskus kerromme kaiken

Katso myös nämä:

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude

Lue lisää

Kirjanurkkaus

Hae tästä blogista