Siirry pääsisältöön

Jyrki Vainonen: Perintö

Miksi joku sallii itseään ohjailtavan ulkoa ja auliisti kahlitsee itsensä, ennen kuin kukaan ehtii sitä häneltä edes vaatia? Miksi ihminen on niin sokea, ettei osaa katsoa, mitä löytyy hänelle valmiiksi pedatun polun vierestä? Ja sekin on kumma, että monesti itsensä löytää vain koettelemusten kautta.

Todellisen minän etsimistä, itsensä hyväksymistä sellaisenaan - tällaisia teemoja käsittelee Jyrki Vainosen Perintö.

Lainasin Perinnön kirjastosta kotimaisia spefi-romaaneja suosittelevasta hyllystä (näistä Anne Leinosen Viivamaalari tuotti jo aiemmin pettymyksen). Tämänkin romaanin alun unenomainen harhailu sai melkein jättämään kirjan kesken, mutta kun tapahtumat pian alkoivat rullata, olin nopeasti koukussa. Perinnössä oli juuri sitä vinksahtaneisuutta, jota spefiltä kaipaan.

Työhönsä leipiintynyt Mikael Silokäsi perii kaukaiselta sukulaiseltaan, edesmenneeltä rouva Bráthilta, Muistolan huvilan. Perinnön hän saa vain sillä ehdolla, että hän perustaa samaiseen huvilaan täysihoitolan elämässä kovia kokeneille ja uutta suuntaa etsiville ihmisille, jotka haluavat hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä. Mies suostuu omituiseen ehtoon.

Ilmaista täysihoitolaa elämän kolhimille yksilöille mainostava lehti-ilmoitus tuottaa valtavasti hakemuksia, ja pian seitsemän valikoitua ihmistä muuttaa huvilan katon alle.

Vähitellen kunkin elämäntarina paljastuu Mikaelille, eikä niistä surrealistisia käänteitä puutu. Taitava, nuori sellisti on lakannut soittamasta, koska hänen selkärankansa on muuttunut kivuliaaksi sellonjouseksi - siis kirjaimellisesti. Entisen naistenvaatekauppiaan rinnan ympärille on kiedottu kireä side, jonka arvoitus liittyy nunnaluostarissa vietettyyn lapsuuteen.

Kodinkonekauppias pimahtaa, kun hänen vaimonsa jättää hänet, ja päätyy mielisairaalaan. Erätarvikkeita urbaaneille city-ihmisille markkinoiva mies turhautuu työnsä absurdiuteen ("Tuntui välillä, kuin olisin varustanut luonnosta vieraantunutta armeijaa.") ja luhistuu eräänä iltana lattialle vain huomatakseen, että hänen ihonsa läpi tunkeutuu valkoisia toukkia...

Alussa oleva lainaus kiteyttää romaanin "opetuksen": jos et seuraa sydäntäsi ja uskalla olla oma itsesi, tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu mielekkäältä, saat kärsiä seuraukset. Tosin aivan näin yksinkertaista ja mustavalkoista elämä ei romaanissakaan ole...

Muistola muodostaa pienen, suljetun yhteisön, mutta sinne saapuvien henkilöiden tarinat laajentavat näkökulmaa eri aikoihin ja paikkoihin. Kaiken yllä häilyy juna, joka tuo ja vie asukkaita Muistolaan, sekä symbolisesti latautunut hirvenraato, jota pitää jatkuvasti olla siirtelemässä kiskoilta pois.

Perintö on oikea kummajaisromaani, joka huojuu toden ja epätoden, realismin ja fantasian välimaastossa. Se on groteski, tragikoominen ja yllättävä, ehdottomasti lukemisen arvoinen erikoisuus, joka kritisoi sekä yritysmaailman suorituspaineita että taiteilijoiden itselleen asettamia odotuksia. Romaani voitti myös parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle myönnettävän Kuvastaja-palkinnon vuonna 2006.

Jyrki Vainonen: Perintö. Loki-Kirjat. 2005. 258 sivua.

Kiiltomato: "Oi arjen ihmeellisyyttä"
Kirjavinkit: Perintö
HS: "Vapaus vasta pelottavaa onkin"
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Sari R. / p.s. rakastan kirjoja05 heinäkuuta, 2015 01:08

    Kirjastonhoitajaystäväni suositteli minulle taannoin Jyrki Vainosen teoksia, ja minulla onkin jo pari lainassa, aion lukea niitä kohta alkavalla lomallani. Tämäkin kuulostaa kiehtovalta, pistän korvan taakse! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...
20 kommenttia
Lue lisää

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja. Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuorten kirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kan...
6 kommenttia
Lue lisää