Siirry pääsisältöön

Owen Sheers: Vastarinta

Kaikki laakson miehet olivat lähteneet. Edellisenä iltana heitä oli vielä ollut seitsemän. Miehiä, joilla oli ollut piiput ja savukkeet, lippalakit, saappaat, harvoin naurava suu, tuulessa ahavoituneet kasvot ja maan kovettamat kädet. Aamulla he olivat olleet poissa.

Owen Sheersin esikoisromaani edustaa minulle hieman vierasta kaunokirjallisuuden tyylilajia, vaihtoehtohistoriaa. Romaani sijoittuu maailmaan, jossa toinen maailmansota onkin edennyt hieman toisella tavalla. Liittoutuneiden maihinnousu Manner-Eurooppaan on epäonnistunut, ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian Ranskan tavoin. Yhdysvallat vetäytyy taisteluista. Toisaalta kuvitelma tuntuu hurjalta; toisaalta mahdolliselta: näinkin olisi voinut käydä ja ties miten se olisi vaikuttanut historiankulkuun. Normandian maihinnousun onnistuminen oli loppujen lopuksi melko pienestä kiinni, ja hyökkäsihän Saksa Englantiin oikeastikin, ainakin ilmapommitusten muodossa.

Vastarinta sijoittuu Olchonin pikkukylään, jota voi tuskin kyläksi kutsua. Eristäytynyt talojen rykelmä sijaitsee keskellä Walesin kukkuloita ja peltoja. Eräänä aamuna pian miehityksen alkamisen jälkeen Olchonin naiset heräävät siihen, että kylän miehet ovat poissa. Kaikki seitsemän.

Kun kylään saapuu saksalaispartio etsimään oletettua vastarintaliikettä, naiset joutuvat vaikean valinnan eteen. Niskoittelua ei suvaita, ja aviomiesten katoaminen herättää epäilyksiä. Maatilan työt on kuitenkin tehtävä entiseen tapaan, karja hoidettava ja ruokittava ja kerättävä ruokaa talven varalle. Karut elinolosuhteet pakottavat sotilaat ja naiset tulemaan toimeen keskenään ja jopa auttamaan toisiaan. Heidän välilleen muodostuu hauras toveruus- ja riippuvuussuhde.

Kun päällystö näyttää unohtaneen koko partion olemassaolon, miehet päättävät jäädä vähin äänin syrjäkylään talveksi. Onko se pelkuruutta, karkuruutta ja maanpetosta vai tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa? Kun armeijan kuri ja eturintama tuntuvat kaukaisilta, elämää voi ehkä yrittää jatkaa lähes normaaliin tapaan, kuin sotaa ei olisikaan. Toisille voi osoittaa vieraanvaraisuutta, empaattisuutta ja solidaarisuutta, jopa poikkeusoloissa.

Sheersin kirjassa Walesin luonto on tärkeässä roolissa ja välillä kuvaukset yltyvät runollisiksi. Kukkuloiden laet ovat terävät kuin hiotut puukot ja kevätauringon pilkahdus muuttaa laakson maiseman kullalla silatuksi haavaksi.

Tarina itsessään on ihan mukiinmenevä, muttei sen enempää. Huono puoli on kirjaan puoliväkisin tungettu romanttinen juonikuvio sekä hieman ennalta-arvattava sivujuoni natsien havittelemista taideaarteista. Eräs keskiaikainen maailmankartta kun on kuulemma piilotettu johonkin laakson luolaan. Epäuskottavaa, herra Sheers.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka kirjailija itse on käsikirjoittanut.

Owen Sheers: Vastarinta. Otava. 2009. 365 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Resistance
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää

HS: "Kun historia kääntyy toiseen suuntaan"
Kirjasampo: Vastarinta

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen skenaario. Luin itse juuri Némirovskyn Ranskalaisen sarjan ja siinä tuli hyvin esiin, miten sodassa loppujen lopuksi häviävät kaikki - välillä toiset, välillä taas toiset toiset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude