Kaikki laakson miehet olivat lähteneet. Edellisenä iltana heitä oli vielä ollut seitsemän. Miehiä, joilla oli ollut piiput ja savukkeet, lippalakit, saappaat, harvoin naurava suu, tuulessa ahavoituneet kasvot ja maan kovettamat kädet. Aamulla he olivat olleet poissa.
Owen Sheersin esikoisromaani edustaa minulle hieman vierasta kaunokirjallisuuden tyylilajia, vaihtoehtohistoriaa. Romaani sijoittuu maailmaan, jossa toinen maailmansota onkin edennyt hieman toisella tavalla. Liittoutuneiden maihinnousu Manner-Eurooppaan on epäonnistunut, ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian Ranskan tavoin. Yhdysvallat vetäytyy taisteluista. Toisaalta kuvitelma tuntuu hurjalta; toisaalta mahdolliselta: näinkin olisi voinut käydä ja ties miten se olisi vaikuttanut historiankulkuun. Normandian maihinnousun onnistuminen oli loppujen lopuksi melko pienestä kiinni, ja hyökkäsihän Saksa Englantiin oikeastikin, ainakin ilmapommitusten muodossa.
Vastarinta sijoittuu Olchonin pikkukylään, jota voi tuskin kyläksi kutsua. Eristäytynyt talojen rykelmä sijaitsee keskellä Walesin kukkuloita ja peltoja. Eräänä aamuna pian miehityksen alkamisen jälkeen Olchonin naiset heräävät siihen, että kylän miehet ovat poissa. Kaikki seitsemän.
Kun kylään saapuu saksalaispartio etsimään oletettua vastarintaliikettä, naiset joutuvat vaikean valinnan eteen. Niskoittelua ei suvaita, ja aviomiesten katoaminen herättää epäilyksiä. Maatilan työt on kuitenkin tehtävä entiseen tapaan, karja hoidettava ja ruokittava ja kerättävä ruokaa talven varalle. Karut elinolosuhteet pakottavat sotilaat ja naiset tulemaan toimeen keskenään ja jopa auttamaan toisiaan. Heidän välilleen muodostuu hauras toveruus- ja riippuvuussuhde.
Kun päällystö näyttää unohtaneen koko partion olemassaolon, miehet päättävät jäädä vähin äänin syrjäkylään talveksi. Onko se pelkuruutta, karkuruutta ja maanpetosta vai tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa? Kun armeijan kuri ja eturintama tuntuvat kaukaisilta, elämää voi ehkä yrittää jatkaa lähes normaaliin tapaan, kuin sotaa ei olisikaan. Toisille voi osoittaa vieraanvaraisuutta, empaattisuutta ja solidaarisuutta, jopa poikkeusoloissa.
Sheersin kirjassa Walesin luonto on tärkeässä roolissa ja välillä kuvaukset yltyvät runollisiksi. Kukkuloiden laet ovat terävät kuin hiotut puukot ja kevätauringon pilkahdus muuttaa laakson maiseman kullalla silatuksi haavaksi.
Tarina itsessään on ihan mukiinmenevä, muttei sen enempää. Huono puoli on kirjaan puoliväkisin tungettu romanttinen juonikuvio sekä hieman ennalta-arvattava sivujuoni natsien havittelemista taideaarteista. Eräs keskiaikainen maailmankartta kun on kuulemma piilotettu johonkin laakson luolaan. Epäuskottavaa, herra Sheers.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka kirjailija itse on käsikirjoittanut.
Owen Sheers: Vastarinta. Otava. 2009. 365 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Resistance
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
HS: "Kun historia kääntyy toiseen suuntaan"
Kirjasampo: Vastarinta
Owen Sheersin esikoisromaani edustaa minulle hieman vierasta kaunokirjallisuuden tyylilajia, vaihtoehtohistoriaa. Romaani sijoittuu maailmaan, jossa toinen maailmansota onkin edennyt hieman toisella tavalla. Liittoutuneiden maihinnousu Manner-Eurooppaan on epäonnistunut, ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian Ranskan tavoin. Yhdysvallat vetäytyy taisteluista. Toisaalta kuvitelma tuntuu hurjalta; toisaalta mahdolliselta: näinkin olisi voinut käydä ja ties miten se olisi vaikuttanut historiankulkuun. Normandian maihinnousun onnistuminen oli loppujen lopuksi melko pienestä kiinni, ja hyökkäsihän Saksa Englantiin oikeastikin, ainakin ilmapommitusten muodossa.
Vastarinta sijoittuu Olchonin pikkukylään, jota voi tuskin kyläksi kutsua. Eristäytynyt talojen rykelmä sijaitsee keskellä Walesin kukkuloita ja peltoja. Eräänä aamuna pian miehityksen alkamisen jälkeen Olchonin naiset heräävät siihen, että kylän miehet ovat poissa. Kaikki seitsemän.
Kun kylään saapuu saksalaispartio etsimään oletettua vastarintaliikettä, naiset joutuvat vaikean valinnan eteen. Niskoittelua ei suvaita, ja aviomiesten katoaminen herättää epäilyksiä. Maatilan työt on kuitenkin tehtävä entiseen tapaan, karja hoidettava ja ruokittava ja kerättävä ruokaa talven varalle. Karut elinolosuhteet pakottavat sotilaat ja naiset tulemaan toimeen keskenään ja jopa auttamaan toisiaan. Heidän välilleen muodostuu hauras toveruus- ja riippuvuussuhde.
Kun päällystö näyttää unohtaneen koko partion olemassaolon, miehet päättävät jäädä vähin äänin syrjäkylään talveksi. Onko se pelkuruutta, karkuruutta ja maanpetosta vai tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa? Kun armeijan kuri ja eturintama tuntuvat kaukaisilta, elämää voi ehkä yrittää jatkaa lähes normaaliin tapaan, kuin sotaa ei olisikaan. Toisille voi osoittaa vieraanvaraisuutta, empaattisuutta ja solidaarisuutta, jopa poikkeusoloissa.
Sheersin kirjassa Walesin luonto on tärkeässä roolissa ja välillä kuvaukset yltyvät runollisiksi. Kukkuloiden laet ovat terävät kuin hiotut puukot ja kevätauringon pilkahdus muuttaa laakson maiseman kullalla silatuksi haavaksi.
Tarina itsessään on ihan mukiinmenevä, muttei sen enempää. Huono puoli on kirjaan puoliväkisin tungettu romanttinen juonikuvio sekä hieman ennalta-arvattava sivujuoni natsien havittelemista taideaarteista. Eräs keskiaikainen maailmankartta kun on kuulemma piilotettu johonkin laakson luolaan. Epäuskottavaa, herra Sheers.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka kirjailija itse on käsikirjoittanut.
Owen Sheers: Vastarinta. Otava. 2009. 365 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Resistance
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
HS: "Kun historia kääntyy toiseen suuntaan"
Kirjasampo: Vastarinta
Mielenkiintoinen skenaario. Luin itse juuri Némirovskyn Ranskalaisen sarjan ja siinä tuli hyvin esiin, miten sodassa loppujen lopuksi häviävät kaikki - välillä toiset, välillä taas toiset toiset.
VastaaPoista