Siirry pääsisältöön

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Lumihiutaleet putoilivat, sydämeni jyskytti ja auton moottori kävi, kun seisoin tien reunassa ja tuijotin rävähtämättä hiljaiseen metsään. Näkemäni olento oli katsonut minuun, katsonut suoraan minuun ennen kuin oli kadonnut, ja se oli iso, tumma ja keltasilmäinen.

Evie Wyldin Kaikki laulavat linnut on saanut paljon kehuja kirjablogeissa ja liityn samaan joukkoon. Huikea, tiivistunnelmainen kirja, joka ei ole suotta voittanut EU:n kirjallisuuspalkintoa! Harmi vain, että kirjan kansi on jotenkin pliisu minun makuuni; tällainen kirja olisi ansainnut räväkämmän, tummasävyisemmän kannen.

Romaanin päähenkilö Jake Whyte on australialaisnainen, joka asustaa erakkona syrjäisellä brittisaarella lampaitaan hoidellen. Jake ei suinkaan ole mikään nummilla kirmaileva, miehen perään haikaileva neitokainen, vaan itsenäinen, itsepäinen ja omissa oloissaan varsin hyvin viihtyvä nainen. Kun jokin alkaa tappaa hänen lampaitaan, hänen on pakko toimia. Samalla Jaken menneisyydestä alkaa paljastua yhä järkyttävämpiä asioita.

Romaanin rakenne ei ole mitenkään erityisen yllätyksellinen: juonta kuljetetaan eteenpäin kahdessa aikatasossa, nykyhetkessä saarella ja Jaken menneisyydessä Australiassa. Jälkimmäinen tietenkin kummittelee yhä Jaken mielessä ja paljastuu lukijalle vähitellen. Täytyy sanoa, että kerrankin jonkin romaanin kaksi aikatasoa ovat tasapainossa keskenään: kumpaakin tarinaa seuraa mielellään vuorotellen eikä kumpikaan syö liikaa tilaa tai tunnelmaa toiselta.

Kirjassa on psykologisen jännitysromaanin piirteitä, kun Jaken kaikkea muuta kuin onnellinen menneisyys keriytyy auki kuin lampaanvillalanka. Wyldin kirjoitustyyli on kuin päähenkilö itse: itsevarma, anteeksipyytelemätön, aivan omanlaisensa. Iso kiitos kielestä kuuluu tietenkin suomentaja Sari Karhulahdelle, joka on tehnyt ihailtavaa työtä. Värikkäät kielikuvat ryöpsähtelevät tajuntaan, lukijan ennakko-oletuksia sukupuolesta ravistellaan ja välillä uppoudutaan kuvailemaan kiehtovasti lampaankasvatuksen erityispiirteitä eri puolilla maailmaa.

Yksi tämän vuoden parhaista kirjoista!

Bloggaajista mm. Jonna, Krista, Laura ja Maisku ovat lukeneet - ja pitäneet - kirjasta.

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut. Tammi. 2016. 285 sivua
Englanninkielinen alkuteos: All the Birds, Singing
Suomentaja: Sari Karhulahti 

Kirja.fi: Kaikki laulavat linnut
Kirjavinkit: Kaikki laulavat linnut
HS.fi: "EU:n kirjallisuuspalkinnon voittaneessa romaanissa kuljetaan kohti menneisyyttä"

Kommentit

  1. Minulla odottaa tämä kirja hyllyssä lukemista, täytyykin ehkä siirtää sitä pinossa ylemmäs kun melkein päässyt unohtumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Tämä sopii erityisin hyvin viileisiin ja pimeisiin syysiltoihin. ;)

      Poista
  2. Tykkäsin tosi paljon. Aihe on rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli rankka aihe, mutta päällimmäisenä tunteena mieleen jäi kuitenkin toivo. :)

      Poista
  3. Tämä tarjosi yllättävän hienon lukuelämyksen. Puolivahingossa kirjaan tartuin ja vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän kirjan löytäminen puolivahingossa on parasta. :)

      Poista
  4. Pidin tästä myös hurjasti ja nopeasti kirjan ahmaisikin. Lukemassani englanninkielisessä painoksessa kansi oli saman tyylinen, mutta punaisen sävyillä. Ne sopivatkin paljon paremmin kirjan tunnelmaan.

    Sinulle on tunnustus blogissani, jos vaikka tähän kieltämättä pidempäänkin kiertäneeseen haasteeseen innostut vastailemaan :) http://rinkkajanojatuoli.blogspot.fi/2016/09/liebster-award.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude