Siirry pääsisältöön

Suffragettien city (toim. Johanna Rojola)

Kannen kuva: Lisa Ewald
Feministinen sarjakuva on isosti esillä Turun kirjamessuilla ensi viikonloppuna, kun mm. ruotsalainen sarjakuvataiteilija Liv Strömquist vierailee messuilla sunnuntaina. Tästä inspiroituneena luin muutaman vuoden takaisin sarjakuva-antologian nimeltä Suffragettien city, joka esittelee feminististä ruotsalaista sarjakuvaa seitsemän tekijän voimin.

Sukupuolineutraalit ammattinimikkeet ovat taas tapetilla Case Aamulehden myötä. Tuntui jännän ajankohtaiselta lukea samaa aihetta sivuavia strippejä. Sukupuolten välisen valta-asetelman kääntäminen päälaelleen tuo esiin nimikkeiden rajoittuneisuuden kaikessa koomisuudessaan. Feministinen ajatushautomo Hattu on käyttänyt samaa menetelmää osallistuessaan nyt käytävään keskusteluun.

Huumoria ei tosiaan tästä antologiasta puutu. Teoksen toimittanut Johanna Rojola toteaa johdannossa: Tässä kirjassa ei saarnata. Vakavista asioista voi puhua hauskasti. Sukupuolirooleista, perhekäsityksistä ja ennakkoluuloista saa revittyä loputtomasti mustaa huumoria ja ironiaa.


Antologian sarjakuvissa on yhtä monta tyyliä kuin tekijääkin. Pidin erityisesti Sara Granérin vanhemmuutta ja perhettä käsittelevistä stripeistä, joissa on mainioita oivalluksia ja kärjistyksiä:


Nanna Johansson ja Sara Hansson käsittelevät sarjakuvissaan mm. stereotypioita ja seksuaalivähemmistöjä. Sukupuoliroolit ja odotukset käännetään päälaelleen ja samalla nauretaan yhteiskunnan sukupuolittuneisuudelle ja heteronormatiivisuudelle.


Hansson esittelee ns. Bechdelin testin, jolla voi mitata seksismiä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa elokuvissa. Elokuva läpäisee testin, jos siinä on vähintään kaksi nimettyä naishahmoa, jotka keskustelevat keskenään jostakin muusta kuin miehestä/miehistä. Kuulostaa varsin yksinkertaiselta, mutta yllättävän moni elokuva ei testiä läpäisekään! Esimerkkinä vaikkapa Disneyn Pieni merenneito:


Karolina Bång on luonut varsin informatiiviset ja yksityiskohtaisen graafiset kuvat kuukupin käytöstä ja ihmissuhteiden moninaisuudesta. Liv Strömquist pohtii pitkässä sarjakuvassaan mustasukkaisuutta ja pettämisen rajaa historian saatossa. Harmi vaan, että osassa Strömquistin ruuduista tekstaus oli niin pientä ja epäselvää, että silmät suorastaan väsyivät sitä tihrustaessa (tai sitten tarvitsen kirkkaamman yövalon sängyn viereen!). :)


Aidosti hauska, ajatuksia herättävä eikä lainkaan ryppyotsainen tai synkistelevä feministinen teos, eli suosittelen! Bloggaajista myös ainakin Reta Anna Maria on lukenut Suffragettien cityn.


Aion ehdottomasti lukea jossain vaiheessa Strömquistin naisen sukupuolielimen kulttuurihistoriasta kertovan Kielletyn hedelmän (2016) sekä romanttisen rakkauden ja avioliiton taustoista kertovan Prinssi Charlesin tunteen (2017) ja kapitalismia ruotivan Nousun ja tuhon (2017). Kaksi jälkimmäistä ilmestyvät nyt 6.10 Turun messujen yhteydessä.

Suffragettien city (toim. Johanna Rojola). Schildts, 2011. 159 sivua.
Suomentaneet: Viljami Jauhiainen & Minna Hjort

Ylioppilaslehti: "Sarjakuvan mirri ei pure"
Kirjasampo.fi: Suffragettien city

Kommentit

  1. Ai että! Tämä kuulostaa minulle sopivalta teokselta! Luen suht vähän sarjakuvia, mutta feminististä sarjakuvakokoelmaa tuskin voin jättää välistä. Pitää varata kirjastosta ja katsoa, mitä tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Minäkään en ole mikään sarjakuvien suurkuluttaja, mutta viime vuosina on tullut luettua niitäkin enemmän, kun olen huomannut, että niidenkin joukkoon mahtuu vaikka minkälaisia helmiä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude