Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari

[...] meidän kaltaisillemme ihmisille tuottaa tyydytystä tieto, että teimmepä mitä tahansa, me teimme sen hyvässä uskossa. Tietysti me otimme joskus uskaliaita askelia ja toimimme usein hyvin yksioikoisesti, mutta eikö sekin ole parempi kuin että ei koskaan pane vakaumuksiaan koetukselle siksi että puuttuu joko tahtoa tai rohkeutta. Jos ihmisellä on tarpeeksi syvä vakaumus, tulee varmasti aika jolloin väistelyn jatkaminen on halveksittavaa.

Matsuji Ono on ikääntyvä japanilainen taiteilija, kuuluisan Mori-sanin opissa ollut maalaaja, joka osallistui ylpeänä omalla luovuudellaan Japanin keisarinajan ja toista maailmansotaa edeltäneen isänmaallisuuden aatteen levittämiseen. Tuhoisan ja tappiollisen sodan jälkeen nuorempi, amerikkalaistuva sukupolvi tuomitsee Onon kaltaiset patriotistit pettureina, jotka ovat osaltaan syypäitä sodan hirveyksiin ja estävät Japanin modernisoitumista ja kansainvälistymistä.

Taiteilija joutuu pohtimaan omia tarkoitusperiään ja motiivejaan kohtaamalla menneisyyden muistot, kun hänen nuorempi tyttärensä, Noriko, täytyy naittaa ja perheen maineen ja menneisyyden tulee olla tahraton. Kazuo Ishiguro käsittelee kaikkia omaa aikaansa kuvaavien taiteilijoiden perimmäistä kysymystä: onko taiteilijalla moraalinen vastuu olla myös poliittinen ja ottaa kantaa? Kuuluuko taidetta myöhemmin arvottaa suhteessa aikaansa?

Matsuji Onon pohdiskelut ovat tyyliltään lähes omaelämäkerrallisia. Ishiguro sallii päähenkilönsä ajatusten rönsyillä vapaasti assosiaatioissa ja muistojen anekdooteissa. Kaikkea leimaa perinteinen japanilainen kulttuuri: äärimmäisen kohteliaat sanamuodot (jopa loukkaukset verhotaan kohteliaisuuksiin!), teeseremoniat ja kunniakysymykset.

Uusi sukupolvi kasvaa erilaiseksi: Onon pojanpoika Ichiro perii isoisältään tämän sovinismin, mutta ihailee samuraiden ja ninjojen sijasta Kippari Kallea ja Amerikan villin lännen cowboy-sankareita. Ono ei ole kuitenkaan pelkästään katkera vanhus, vaan hän on kiinnostavan moniulotteinen henkilöhahmo, joka yrittää tasapainoilla sodan jakamien maailmojen ja aatteiden välillä tinkimättä periaatteistaan.

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari. Tammi. 1988.
Englanninkielinen alkuteos: An Artist of the Floating World
Suomentaja: Helene Bützow

Wikipedia: Kazuo Ishiguro

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude