Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari

[...] meidän kaltaisillemme ihmisille tuottaa tyydytystä tieto, että teimmepä mitä tahansa, me teimme sen hyvässä uskossa. Tietysti me otimme joskus uskaliaita askelia ja toimimme usein hyvin yksioikoisesti, mutta eikö sekin ole parempi kuin että ei koskaan pane vakaumuksiaan koetukselle siksi että puuttuu joko tahtoa tai rohkeutta. Jos ihmisellä on tarpeeksi syvä vakaumus, tulee varmasti aika jolloin väistelyn jatkaminen on halveksittavaa.

Matsuji Ono on ikääntyvä japanilainen taiteilija, kuuluisan Mori-sanin opissa ollut maalaaja, joka osallistui ylpeänä omalla luovuudellaan Japanin keisarinajan ja toista maailmansotaa edeltäneen isänmaallisuuden aatteen levittämiseen. Tuhoisan ja tappiollisen sodan jälkeen nuorempi, amerikkalaistuva sukupolvi tuomitsee Onon kaltaiset patriotistit pettureina, jotka ovat osaltaan syypäitä sodan hirveyksiin ja estävät Japanin modernisoitumista ja kansainvälistymistä.

Taiteilija joutuu pohtimaan omia tarkoitusperiään ja motiivejaan kohtaamalla menneisyyden muistot, kun hänen nuorempi tyttärensä, Noriko, täytyy naittaa ja perheen maineen ja menneisyyden tulee olla tahraton. Kazuo Ishiguro käsittelee kaikkia omaa aikaansa kuvaavien taiteilijoiden perimmäistä kysymystä: onko taiteilijalla moraalinen vastuu olla myös poliittinen ja ottaa kantaa? Kuuluuko taidetta myöhemmin arvottaa suhteessa aikaansa?

Matsuji Onon pohdiskelut ovat tyyliltään lähes omaelämäkerrallisia. Ishiguro sallii päähenkilönsä ajatusten rönsyillä vapaasti assosiaatioissa ja muistojen anekdooteissa. Kaikkea leimaa perinteinen japanilainen kulttuuri: äärimmäisen kohteliaat sanamuodot (jopa loukkaukset verhotaan kohteliaisuuksiin!), teeseremoniat ja kunniakysymykset.

Uusi sukupolvi kasvaa erilaiseksi: Onon pojanpoika Ichiro perii isoisältään tämän sovinismin, mutta ihailee samuraiden ja ninjojen sijasta Kippari Kallea ja Amerikan villin lännen cowboy-sankareita. Ono ei ole kuitenkaan pelkästään katkera vanhus, vaan hän on kiinnostavan moniulotteinen henkilöhahmo, joka yrittää tasapainoilla sodan jakamien maailmojen ja aatteiden välillä tinkimättä periaatteistaan.

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari. Tammi. 1988.
Englanninkielinen alkuteos: An Artist of the Floating World
Suomentaja: Helene Bützow

Wikipedia: Kazuo Ishiguro

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi