Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Ennen kuin karkaan kotoa pesen käteni ja kasvoni, leikkaan kynteni, puhdistan korvani ja harjaan hampaani. Teen sen kaikessa rauhassa ollakseni kaikin puolin puhdas. Puhtaus on toisinaan tärkeintä kaikesta. Tarkastelen naamaani peilistä. Nämä kasvot olen perinyt isäni ja äitini geeneiltä - ei niin, että muistaisin miltä äitini näytti. Voin yrittää estää tunteitani näkymästä ja silmiäni paljastamasta mitään ja kasvattaa lihaksiani, mutta ulkonäölleni en mahda paljonkaan.

Luin Kafkan rannalla ensimmäistä kertaa englanniksi jo keväällä 2006, pian sen ilmestymisen jälkeen, ja uudemman kerran kesällä 2008. Nyt päätin tarttua romaanin suomennokseen, koska Murakami-suomennokset kiinnostavat aina.

Murakamia on muuten suomennettu hävyttömän vähän: Kafkan lisäksi ainoastaan Murakamin kaksi varhaisempaa romaania, Suuri lammasseikkailu (1993) ja Sputnik - rakastettuni (2003). Molemmat, kuten myös Kafka rannalla, on suomennettu romaanien englanninkielisistä käännöksistä - ne ovat siis käännöksen käännöksiä. Murakamin kirjoitustyyli on niin omintakeista, että oli jännä nähdä miten Kafkan suomentaja Juhani Lindholm oli onnistunut välittämään lukijalle arkipäivää ja maagisuutta suloisesti sekoittavan juonen ja pääosin dialogin kautta rakentuvat henkilökemiat.

Kafka rannalla alkaa siitä, kun 15-vuotias Kafka Tamura päättää karata kotoaan. Kafkan äiti on jättänyt hänet pienenä isänsä hoitoon ja napannut mukaansa Kafkan isosiskon. Kafkan etäinen taiteilijaisä on sinetöinyt Kafkan kohtalon oidipaalisella ennustuksella: Kafka aikoo vielä murhata isänsä ja maata sekä äitinsä että siskonsa kanssa. Kafka matkustaa yöbussilla Takamatsuun ja piileskelee vanhassa kirjastossa päivät pitkät, kunnes androgyyni musiikinystävä, kirjastonhoitaja Oshima päättää palkata kirjoista pitävän pojan apulaisekseen. Kirjastoa johtaa eteerinen neiti Saeki, joka kirjoitti nuorena rakkauslaulun myöhemmin kuolleelle poikaystävälleen. "Kynnyskivestä" kertovan laulun nimi on "Kafka rannalla". Neiti Saekin 15-vuotias aave alkaa vierailla kirjastossa nukkuvan Kafkan luona öisin.

Rinnakkaisjuonessa tavataan lapsuuden onnettomuudessa mystisesti muistinsa menettänyt, hieman yksinkertainen herra Nakata, joka omaa kyvyn puhua kissojen kanssa. Nakata lähtee kodistaan Naganosta etsimään kynnyskiveä, jonka avulla portti kahden maailman välillä voidaan aukaista hetkeksi ja ihmiset voivat etsiä ja löytää toisen puoliskonsa.

Kirja on pullollaan puolinaisia ja vaillinaisia identiteettejä, ihmisen puolikkaita. Kafkalla on eräänlainen mielikuvitusystävä tai toinen minä, "Poika nimeltä Varis" ('varis' on ilmeisesti 'kafka' tsekin kielellä, eli intertekstuaalinen yhteys Franz Kafkaan sen kuin vahvistuu). Kirjastonhoitaja Oshiman keho on naisen, mutta seksuaalinen identiteetti homomiehen. Neiti Saeki menetti "toisen puoliskonsa", eli poikaystävänsä, ja elää vain muistoissaan. Jopa herra Nakatan varjo on puolet himmeämpi kuin muiden, koska hän menetti lapsena osan itsestään...

Kafka rannalla on ehdottomasti yksi Haruki Murakamin parhaista romaaneista. Vaikka kuinka yrittäisi pysytellä kärryillä kaikista oidipaalisista yhteyksistä, menneisyyden haamuista ja kynnyskiven symboliikasta, huomaa pian, että Murakami ei päästä lukijoitaan helpolla. Romaani pitää otteessaan aina sen yllättävään loppuun asti.

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi. 2009. 639 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Umibe no Kafuka
Englanninkielisestä käännöksestä, Kafka on the Shore, suomentanut Juhani Lindholm

Kiiltomato: "Kohtalo määrää, ihminen häärää"
HS kirjat: "Mielikuvituksessa piilee voimia"
Kirjavinkit: Kafka rannalla
Tammi: Kafka rannalla
Tammi: Haruki Murakami

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s