torstai 30. joulukuuta 2010

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Lapset virnistävät minulle ja juoksevat rantaan, jossa naapuritraktoristi vetää venettä järvestä. Marko ohjastaa häntä vedestä vaihtelevalla menestyksellä, ja Piia voivottelee valtavien renkaiden jättämiä mutauria ja hätistelee kikattelevaa Papsua traktorin edestä.
Kirjoitan heistä hilpeän kesäkomedian.
Minulla on vielä aikaa päästä päämäärääni. Ei paljon, mutta on.

Tämä kirja on ollut varmaan yksi loppuvuoden puhutuimmista romaaneista ja jakanut ansiokkaasti lukijansa ja kriitikkonsa kahteen kastiin. Osan mielestä romaani on ylihypetettyä yliammuntaa, osan mielestä taas kirja oli tämän vuoden kotimaista kärkeä, kelpoinen Finlandia-ehdokkaaksi. Ehdokkuutta seurasi Alexandra Salmelan ei-suomalaisen alkuperän aiheuttama kohu. Romaania rohmuttiin kirjakaupoista niin ahkerasti, että painos loppui ja useampi paikka joutui joulun alla myymään ei-oota. Nyt kustantamo on ottanut kirjasta uuden painoksen.

Pidin kirjasta ja viihdyin sen parissa, mutta silti siitä jäi jotenkin epätasainen, epäselvä mielikuva. Kirjan koko rakenne perustuu usean erilaisen kertojan kuvauksille samoista tapahtumista. Päähenkilö Angie on Prahassa opiskeleva, 27 vuotta täyttävä turhautunut taiteilijanalku. Hän päättää lähteä etsimään kadonnutta inspiraatiotaan suureen kirjalliseen taideteokseensa Suomen korpimetsistä. Angien vakaana päätöksenä on kuolla ennen 28-vuotissyntymäpäiväänsä, aivan kuten Jim Morrison, Jimi Hendrix ja Janis Joplin, sekä useat muut kuuluisuudet.

Toinen kertoja on Kassandra, Angien suomalaisen naapuriperheen kissa. Kassandra on kyyninen ja vihamielinen olio, jolla on perusnegatiivinen asenne ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin. Ääneen pääsee myös romaanin ilopilleri, Herra Possu, eli perheen nuorimman lapsen, Pikku Papsun, possupehmolelu. Aina iloinen ja innostunut Herra Possu antaa melko ruusuisen kuvan perheen arjesta, Possu kun ei ymmärrä riitoja tai sarkasmia. Herra Possun osuudet kirjasta tekivät ainakin minut kummallisen iloisiksi; kai tämmöinen yksinkertainen innostus tarttuu kirjankin sivuilta:

Heippa peippa, kaverit, minä täällä taas. Vai että kuka minä? No totta kai teidän vanha kaverinne, hassu ja värikäs kuuluisa laulaja, etevä tanssija ja varsinkin lumoava kertoja Herra Possu. Nyt kerron teille, mitä jännittävää minulle ja parhaalle ystävälleni Pikku Papsulle on tapahtunut tänään. Kuunnelkaa nyt!

Neljäs ja ehdottomasti kirjan puuduttavin kertoja on Opel Astra, perheen auto, joka raportoi mekaanisen uskollisella tarkkuudella auton etu- ja takapenkeillä kulloinkin istuvien matkustajien dialogia. Astra on kertojista ainoa, joka pysyttelee objektiivisena kuvaillessaan perheen ja Angien välisen kitkan kehittymistä.

"Tällaista kirjaa ei ole Suomessa ennen nähty" - näin hypettää kustantajan sivusto. Romaani on kieltämättä uutuudenraikas ja nykyaikainen, mutta sen perusideassa olisi ehkä ollut enemmänkin potentiaalia. Tekstin seassa vilahtelevien outojen kielioppivirheiden alkuperää en edes lähde spekuloimaan. Kissan, pehmolelun ja auton käyttäminen kertojina on kiehtova idea, joka valitettavasti jää jotenkin puolitiehen. Kirjan hauskinta antia olivat Angien kertomat, tilannekomiikkaa sisältävät anekdootit, kuten perheen isän ja naapureiden veneentestausoperaatio.

Kirja myös pistää lukijan töihin, kun eri kertojien kuvailemien tapahtumien palasista pitäisi rakentaa jonkinlainen kuva asioiden "oikeasta" laidasta. Esimerkiksi Herra Possu osoittautuu täysin epäluotettavaksi tapaukseksi. Alussa Possu kuvailee perheen Piia-äitiä ahkerana, äidillisen lempeänä luonnonlapsena, joka askartelee, leipoo ja kierrättää. Vähän myöhemmin Kassandra-kissa kuvailee emäntäänsä onnettomana, kiroilevana epäonnistujana. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että tässä puhutaan samasta ihmisestä...

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Teos. 2010.

Linkit:
Teos: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Teos: Alexandra Salmela
HS Kirjat: "Ykkösjoukkue sai slovakkikärjen"
Me Naiset: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

2 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin kirjasta oikein paljon. Ja musta se auto kertojana oli ihan kiva. Meillä ainakin auton penkillä tehdään ne kaikki tärkeät päätökset ja havainnot maailmasta.

    Kissa Kassandra oli tietysti oikein kissamainen kertoja ja possu näytti lasten maailman hieman erilaisin silmin.

    En jaksa ymmärtää, miksi kaikki niin ei-tykkäävät kirjasta. En ole vielä saanut kunnon perusteluja...

    VastaaPoista
  2. Minä sain tämän joulupaketista, selailin hiukan ja tulin hyvin epäluuloiseksi. Lähden kuitenkin tutustumaan siihen mielenkiinnolla ja tämä arviosi vielä vahvisti mielikuvaa siitä, että aika hassu teos lienee kyseessä ;)

    Kiitos osuvasta kirja-arvostelusta :)

    VastaaPoista