Luin Parvekejumalat jo muutama viikko sitten, mutta en ole vielä saanut minkäänlaista arviota siitä aikaiseksi. Parissa viikossa tuoreimmat mielikuvat kirjasta ovat jo ehtineet hiipua tai korvautua uusilla lukuelämyksillä (päällimmäisenä mielessä ovat tällä hetkellä Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan ja Kyrön Mielensäpahoittaja, joista lisää myöhemmin). Mutta yritän palata vielä Snellmaniin; pitäähän tästä jotain kirjoittaa!
Ensimmäisenä täytyy sanoa, että Parvekejumalat sai minussa aikaan kummallisia reaktioita, joita harvemmin lukiessa tulee. Tunsin nimittäin jonkinlaista vastenmielistä myötähäpeää kirjan toista päähenkilöä, Alla Zahraa, kohtaan. Ja myötähäpeä on tunne, jota minulla esiintyy yleensä lähinnä suomalaisten TV-sarjojen yhteydessä... :) Tunne tuli luultavasti Alla Zahran kokonaisvaltaisesta heittäytymisestä uskonnon pauloihin - en oikein osaa ymmärtää fanaattisen uskonnollisia ihmisiä, joten vierastan heitä jopa kirjallisuudessa. Liekö se sitten vain omaa rajoittuneisuuttani, en tiedä... Silti Alla Zahran muslimiksi kääntyminen (tai uskoon "palaaminen", kuten islamissa kauniisti sanotaan) oli kuvattu kiinnostavalla tavalla. Huivin pukeminen voi olla myös vapauttava kokemus, jolla nainen saa takaisin itsetuntonsa.
Alla Zahran prosessin rinnalla kulkee päinvastainen kokemus, Suomeen muuttaneen somaliperheen 15-vuotiaan tyttären, Aniksen, tarina. Aniksen perhettä hallitsee isä, jonka kätyreinä toimivat isoveljet. Äiti on alistunut asemaansa kauan sitten ja muutkin siskot hyväksyvät islamin ja miesten asettamat rajoitteet. Mutta Anis haaveilee salaa Madonnan konsertista, huulipunasta, netissä surffailusta, ensisuudelmasta... Ystävystyttyään Taiteilijatalon ylisuvaitsevaisessa perheessä kasvaneen tytön kanssa Anis löytää uuden maailman ja uudenlaisia haaveita.
Parvekejumalat käsittelee vaikeita aiheita, mutta on kirjoitettu riemastuttavan kepeällä ja värikkäällä kielellä. Suomalaisen kulttuurin omituisuudet saavat osakseen kummastusta ja kritiikkiä, mutta muidenkaan kulttuurien, uskontojen tai etnisten ryhmien outoudet eivät jää käsittelemättä. Esimerkkinä vaikkapa yllä oleva sitaatti kirjasta.
Maahanmuuttajien elämästä Suomessa on kirjoitettu aivan liian vähän hyvää tai ylipäänsä mitään kaunokirjallista - huolimatta siitä, että aihe on kovasti tapetilla nykyään. Snellmanin romaani paikkaa tätä tyhjiötä ja osoittaa, että Suomessakin voi olla monta tapaa olla nainen - oli huntua tai ei. Silti maahanmuuton käsittely aiheena jää romaanissa jotenkin mustavalkoiseksi ja islamista saa lopulta melko yksipuolisen kuvan. Suomen muslimiyhteisöstä onkin kuulunut melko kriittisiä mielipiteitä kirjan antamaa islam-kuvaa kohtaan. Myös romaanin loppuratkaisu kaikessa dramaattisuudessaan vaikutti minusta turhalta kärjistämiseltä. Romaani oli tarpeeksi hyvä ilman sitäkin.
Seuraavaksi voisi olla aika kuulla eri maahanmuuttajien omakohtaisia kokemuksia myös romaanimuodossa, jos vain yleinen ilmapiiri olisi niille suosiollisempi.
Anja Snellman. Parvekejumalat. Otava. 2010.
Linkit:
Otava: Parvekejumalat
HS Kirjat: "Mekka muuttaa parvekkeelle"
KSML: Parvekejumalat
Kirjavinkit.fi: Parvekejumalat
Mielenkiintoinen havainto tuo Allan heittäytyminen uskonnon pauloihin. En itse kiinnittänyt siihen kovin suurta huomiota, koska pidin Anista paljon kiinnostavampana henkilönä. Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan mahtava lukukokemus ja olisi tosiaan kiva saada lukea maahanmuuttajien omakohtaisista kokemuksista enemmänkin.
VastaaPoistaMielenkiintoista tuo myötähäpeä Allan takia. Nyt kun mietin, niin tunsin itsekin jotain sellaista ko. kirjaa lukiessani - ainakin Alla oli ärsyttävä ja epäuskottava ja jotenkin turha hahmo, pelkkä Aniksen tarina olisi riittänyt minulle. Aniksen kohtalo oli myös se, joka jäi kirjasta mieleeni ja teki siitä tärkeän lukukokemuksen, vaikka ainakin ärsyynnynkin Snellmanin kirjoitustavasta.
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Kirjan aiheessa on hyvää ainakin se, että maahanmuuttajia ja etenkin islamiin liittyviä asioita on tervettä käsitellä myös proosan kautta, ilman että tarvitsisi ottaa kantaa puolesta tai vastaan ja että itse maahanmuuttoa täytyy aina alleviivata. Harmi vaan jos kuvaus jäi tässä yksipuoliseksi. Ehkäpä jatkoa seuraa jonkun muun kirjoittamana.
VastaaPoistaMinäkin koin Allan pikemminkin epäuskottavana henkilönä, joka jäi jotenkin kaksiulotteiseksi. En ostanut teoriaa kapinasta ja kääntymyksen välisestä yhteydestä ja mustavalkoisuus ärsytti paikoin. Toisaalta oli kiinnostava ajatus kirjoittaa islamista myös siitä näkökulmasta, miten alunperin kristitty sen kokee. Tärkeä kirja tämä on aiheensa puolesta, ilman muuta! Ihailen Snellmanin vainua ennakoida pinnalle nousevia aiheita.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Alla jäi tosiaan henkilönä jotenkin yksipuoliseksi tai jopa turhaksi. Kaipa Snellman yritti peilata Aniksen yrityksiä paeta uskonnon pauloista Allan pyrkimyksiin palata niiden pariin, mutta mielestäni Anis toimi hyvin yksinkin.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi - Minäkin suhtauduin skeptisesti siihen, että Allan kapinallisuus liitettiin kääntymykseen. En usko, että islam tai mikä tahansa uskonto vetää puoleensa vain ja ainoastaan elämässään eksyneitä, yhteiskunnan arvoja vastaan kapinoivia ihmisiä. Romaanista kuitenkin sai helposti tällaisen kärjistetyn.
No jopas, mähän olen jäämässä yksinäiseksi Allan suhteen! Kirjoitin omaan blogiini näin: "Alla-Zahra on ärsyttävä, mutta varsin uskottava hahmo, suoraan 2000-luvun yliopistomaailmasta."
VastaaPoistaMutta oli Anis minunkin mielestäni kiinnostavampi kuin Alla.
Mäkin kaipailen kirjallisuuteen jo vähän erilaista maahanmuuttajanäkökulmaa. Ja onhan näitä maahnamuuttajaääniä Suomessa jo kuultukin, tosin ei niinkään muslimiväestöstä.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että Snellmanin kirjassa oltiin jotenkin mustavalkoisia, ts. sen kuva oli mustavalkoinen. Mutta toisaalta, jostanhain sitä on lähdettävä liikkeelle!