perjantai 17. joulukuuta 2010

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Kun lapset löysivät pihapuusta violettien kukkien väriseksi muuttuneen kameleontin, tyttö otti sen hellästi kädelleen ja kutsui pienet pojat piiriin ympärilleen. Hän kertoi tarinan siitä, miten väriä muuttava eläin liikkui kahden maailman välillä, sen jonka näemme ja sen joka kuhisee ympärillämme, vaikka saatamme saada siitä vain aavistuksia, siellä asuvat keijut, haltijat ja hyväntahtoiset noidat.

Elina Hirvosen romaanista on kirjoitettu ja keskusteltu paljon, eikä minulla ole enää kovin kummoista lisättävää. Avustustyöstä, ihmissuhteista ja katulasten elämästä Afrikassa kertova kirja on vaikuttavaa, suorastaan järisyttävää luettavaa. Hirvonen on itse asunut Sambiassa ja matkustanut ympäri Afrikkaa, ja kirja onkin hyvin todentuntuinen. Hirvosen romaanin nimettömäksi jäävä maa - epäilemättä Sambiaan perustuva - on omalla tavallaan eksoottinen, mutta ei jää kaukaiseksi. Kirjan hajut, äänet ja ihmiset tunkevat iholle, silmien eteen, mielikuviin. Yksityiskohtien kautta rakentuva tunnelma on - kliseisesti sanottuna - käsinkosketeltava. Hirvonen osaa kirjoittaa, eikä kikkaile turhaan.

Jotain jäi kirjasta silti hampaankoloon. Hirvonen maalaa kaiken kurjuuden, köyhyyden ja toivottomuuden keskellä uudenlaista kuvaa nykypäivän Afrikasta, mutta ei tarkenna kirjansa tapahtumapaikkoja tai -maata sen tarkemmin. Vaikka Sambia kummitteleekin epäilemättä taustalla, jäin jotenkin ihmettelemään paikannimien puutetta. Onko Hirvosen tarkoituksena osoittaa, että paikka on yhdentekevä eli että tapahtumat voisivat sijoittua periaatteessa lähes mihin tahansa Afrikan maahan? Ehkä. Keskiverto suomalaislukija varmaan näkeekin Afrikan epämääräisenä maiden massana - enkä minäkään erottaisi Ugandaa Sambiasta tai Keniaa Etiopiasta, jos Afrikan kartta iskettäisiin yhtäkkiä eteeni. En kuitenkaan suostu uskomaan, että Afrikka on vain yksi suuri, muodoton köyhyyden tyyssija. Mutta sinne epämääräisesti sijoittuva romaani ei ainakaan muuta tätä harmittavaa mielikuvaa.

Niin kuin kameleontti yllä olevassa sitaatissa, myös Hirvosen kirja liikkuu kahden maailman välillä. Suomalainen Paul ja afrikkalainen Esther kertovat omia tarinoitaan vuorotellen. Kirjan rakenne on mielestäni vähän sekava - näkökulmat vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja ajassakin hypitään koko ajan eteen- ja taaksepäin. Juoni ei kuitenkaan ole se, mikä tekee romaanista niin vaikuttavan tai miksi se jää mieleen jälkeenpäin. Hirvonen onnistuu katulasten kuvauksessaan paljastamaan jotain harvinaisen raakaa ja surullista tästä maailmasta.

Suosittelen tätä lämpimästi pukinkonttiin! Ja jos kirjan ostaa nyt vaikkapa Akateemisesta tai Adlibrikselta, romaanin hinnasta lahjoitetaan euro Sambiassa toimivalle katulasten lastenkodille. Kampanja on tuottanut lastenkodille jo 5 000 euroa!

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta. Avain. 2010.

Linkit:
Avain: Kauimpana kuolemasta
HS Kirjat: "Ihmisen kokemus ei voi olla väärä"
KSML: Kauimpana kuolemasta
Wikipedia: Elina Hirvonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti