maanantai 20. joulukuuta 2010

Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Tuhannet luurankonaiset uurastivat viimeisten elämän kipunoidensa varjelemiseksi asetehtaissa järjestäen riviin kranaatteja, tuhansittain kalisevia kiväärinammuksia. Kaupunkia ympäröivillä jäisillä lakeuksilla miehet, joiden kasvot olivat paleltumien kovertamat, lennättivät tuota rautaa toisten miesten päälle, jotka halusivat mielipuolisen sinnikkäästi valloittaa sen valtavan hautausmaan, joksi Leningrad oli muuttunut. Joka yö kuorma-autot lähtivät järven jäälle uhmaten pommikoneita, jotka ahdistelivat lumen keskeltä selvästi erottuvia maalitauluja. Usein ihmislasti hukkui pommien räjäyttämiin avantoihin. Paluukuormana jäljelle jääneet kuorma-autot toivat leipää, jota leikattiin sadankahdenkymmenenviiden gramman siivuiksi pitkittämään muutamalla päivällä elämää, jonka kuvaamiseen ei ollut enää sanoja.

Tähän arvioon olisi voinut ottaa sitaatin melkein mistä kohtaa romaania tahansa. Andreï Makinen tyyli ei jätä kylmäksi ja ennustan, että Tuntemattoman miehen elämä nousee vielä yhdeksi nykykirjallisuuden mestariteoksista.

Makinen kirjoille on tyypillistä, että päähenkilönä on kirjailijaa itseään muistuttava tarkkailijahahmo. Tämäkään romaani ei ole poikkeus: Ranskassa asuva kirjailija, Ivan Šutov, päättää palata vuosikymmenien jälkeen entiseen kotimaahansa Venäjälle. Kovaa vauhtia nykyaikaistuva ja länsimaistuva Venäjä on muuttunut radikaalisti ja Šutov tuntee epämääräistä hämmennystä ja ulkopuolisuutta surffatessaan venäläisillä TV-kanavilla, joissa vilahtelevat automainokset, intialaiset elokuvat, amerikkalaiset TV-sarjat, lesborokkarit ja erotiikka.

Romaani alkaa hieman sekavasti, mikä toisaalta sopii Šutovin hapuileviin ensiaskeliin uuden, oudon Pietarin kaduilla. Mutta romaanissa ei kerrotakaan Šutovin tarinaa. Hän tapaa ystävänsä luona vanhan miehen, sänkyyn sidotun, kuuromykkänä pidetyn Volskin. Volskin muistoille ei ole sijaa nyky-Venäjän länsimaistuneessa kulutusyhteiskunnassa, joten hän vaikenee. Kirjailija Šutov saa kuitenkin kuulla Volskin tarinan rakkaudesta kauniiseen Milaan Pietarin, eli silloisen Leningradin, piirityksen aikaan.

Kaupungin piirityksen sanoinkuvaamaton kokemus on kerrottu järisyttävän tarkkaan, yksittäisten henkilöiden kautta. Leningradia piiritettiin saksalaisten (ja osin suomalaistenkin) toimesta toisen maailmansodan aikaan kahden ja puolen vuoden ajan. Kaupungista pakenevat tapettiin ja kaupunkiin ei juuri päästetty ruokaa tai tarvikkeita. Sähköä, vettä tai lämmitystä ei ollut ja kaupunkilaisille jaettu päivittäinen ruoka-annos oli pienimmillään 125 gramman leipäpala, osin sahajauhoista leivottu. Yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli nälkään ja kylmyyteen. Ei ihme, että piirityksestä ei Suomenkaan historiassa haluta kovin äänekkäästi puhua, vaikka Suomen osallisuudesta Leningradin keskitysleirimäiseen kauhuun kiistellään edelleen.

Lukiessa on jotenkin uskomatonta yrittää ymmärtää, että tämä kaikki tapahtui niinkin äskettäin kuin 1940-luvulla. Että vieläkin on ihan oikeasti elossa ihmisiä, jotka selvisivät kahdesta talvesta olemattomilla ruoka-annoksilla, ilman minkäänlaista lämmitystä - aivan tuossa rajan takana! Romaanissa epätoivo ja elämänhalu ajavat ihmiset tekemään uskomattomia asioita.

Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää kurjuuden kuvausta, vaan mukaan mahtuu kauniita valonpilkahduksiakin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kaupungissa toimii koko piirityksen ajan useita harrastelijateattereita, jotka soivat asukkaille edes hetkellisen paon viihteen fiktiiviseen maailmaan. Volski ja Milakin liittyvät näyttelijäkaartiin, joka muuttaa muotoaan ilta illalta sitä mukaa, kun näyttelijät kuolevat - kirjaimellisesti - jopa kesken esityksen.  Mila kerää luokseen orpoja katulapsia, jotka omalla tavallaan rohkaisevat toisiaan kestämään eteenpäin. Kaikki loppuu aikanaan ja sen jälkeen koittaa vapaus - vai koittaako?

Andreï Makinen kirjoissa on Sitä Jotain. Jotain suurta, jota ei oikein pysty kuvailemaan. Tässäkin romaanissa on jotain samaa henkeä kuin 1800-luvun suurissa realismin klassikoissa. Mutta vaikka Makine käsittelee vakavia, historiallisia aiheita klassikkomaiseen tyyliin, tämäkään romaani ei ollut raskas tai vaikea lukea. ja uskallan jopa väittää tätä parhaaksi lukemakseni romaaniksi tänä vuonna.

Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä. WSOY. 2010.
Ranskankielinen alkuteos: La Vie d'un homme inconnu
Suomentaja: Ville Keynäs

Linkit:
WSOY: Tuntemattoman miehen elämä
HS Kirjat: "Piirityksen aikaan laulajat nääntyivät" 
KSML: Tuntemattoman miehen elämä
Wikipedia: Andreï Makine

4 kommenttia:

  1. Makine on mahtava, ja tulen varmasti lukemaan kaikki hänen kirjansa ennen pitkää.

    Hyllyssäni odottelee samaista piiritystä käsittelevä Helen Dunmoren romaani The Siege. Mielenkiintoinen aihe, kaikessa kauheudessaan...

    VastaaPoista
  2. Olen joskus tosi monta vuotta sitten lukenut ja ahminut Makinet ja juuri tänään osui myös tämä kirja kirjastosta mukaan. Palaan lukemaan tekstisi, kun olen kirjan lukenut...

    VastaaPoista
  3. Satu - Minäkin kiinnostuin Makinen kirjan myötä Leningradin historiasta ja piirityksestä. Pitäisi varmaan lukea aiheesta enemmän.. (muualtakin kuin Wikipediasta) :P

    Mari A. - Toivottavasti pidät kirjasta yhtä paljon kuin minä!

    VastaaPoista
  4. Leningradin piiritys on minua kiinnostava aihe. Hyvä tietää että tästä kirjasta siitä löytyisi juttua. Helen Dunmore -vinkki oli myös kiinnostava, vaikka hieman vierastan näitä englanninkielisen maailman tuottamia tulkintoja venäläisyydestä. Olen itse lukenut venäjää, ja vaikka taitoni ovat niin vaatimattomat, että pystyn lukemaan venäjäksi korkeintaan Cosmopolitania enkä mitään suurta kaunokirjallisuutta, niin mieluummin silti lukisin venäläisyydestä venäläisiltä itseltään, enkä brittien tai amerikkalaisten tulkitsemana.

    Mun blogista ainoa Leningradin piiritystä sivuava maininta löytyy Johannes Angeloksen yhteydestä - sehän käsittelee Konstantinopolin piiritystä.

    VastaaPoista