tiistai 7. joulukuuta 2010

Margaret Atwood: Orjattaresi

Me olemme olemassa suvunjatkamista varten: emme ole jalkavaimoja, geishatyttöjä, kurtisaaneja. Päinvastoin: meidät pyritään kaikin mahdollisin keinoin pitämään erillään siitä ryhmästä. Emme saa olla vähääkään viihdyttäviä, salaisten intohimojen ei ole sallittua puhjeta kukkaan kanssamme; mitään suosionosoituksia ei pidä pyytää, ei heiltä sen paremmin kuin meiltäkään, rakkaudelle ei suoda pienintäkään jalansijaa. Olemme kaksijalkaisia kohtuja, siinä kaikki: pyhitettyjä astioita, käveleviä kalkkeja.

Kyselin jo joskus kesällä vinkkejä Margaret Atwoodin kirjoista ja muistaakseni marjis suositteli Orjattaresi-romaania (Kiitos!). Atwood on jäänyt minulle tuntemattomaksi suuruudeksi, jonka romaanit ovat vähän väliä esillä mediassa ja netissä, mutta jonka kirjoja en ole jostain syystä lukenut. Aloitin Orjattaresi-romaanin vähän epäileväisenä (scifiin vivahtava dystopiakirjallisuus ei kuulu ehdottomiin suosikkeihini), mutta kirja imaisi täysin mukaansa! Nyt on kulunut jo yli viikko siitä, kun sain romaanin luettua. Luin sen loppuun niin nopeassa tahdissa, että tuntui siltä, että tarvitsin jonkinlaisen hengähdystauon kirjasta, ennen kuin osaan sanoa siitä mitään.

Orjattaresi kertoo nykyisen USA:n tilalle perustetusta totalitaarisesta Gileadin yhteiskunnasta, jossa vallitsee vanhatestamentillinen, sotilaallinen teokratia. Romaanin kertoja on nainen, joka tunnetaan vain nimellä "Frediläinen", koska hänet omistaa Fred-niminen mies. Frediläinen on yksi harvoista jäljellä olevista hedelmällisiksi todetuista naisista, eli niistä, joilla on vielä mahdollisuus kääntää yhteiskunnan uhkaavasti laskeva väestömäärä nousuun. Mutta sen sijaan, että näitä ihmiskunnalle arvokkaita naisia kunnioitettaisiin, heidät on alistettu miesten vallan alle: heistä koulutetaan tottelevaisia seksiorjia varakkaille miehille ja heidän tarkoituksenaan on ainoastaan hankkiutua mahdollisimman nopeasti raskaaksi. Kirjasta tuli muuten mieleen myös Children of Men -elokuva, jossa ihmiskunta on menettänyt kykynsä lisääntyä ja uhkaa kuolla sukupuuttoon yhden sukupolven aikana.

Naisten väliset ystävyyssuhteet on kielletty, eivätkä naiset ole olemassa muuten kuin suhteessa omistajaansa (heillä ei ole edes omaa nimeä). Toisaalta naisten seksualisoiminen on myös pannassa: nainen on vain synnytyskone, tarkoin vartioitu kuningatarmehiläinen vailla omaa elämää. Järjestelmään sopeutumattomat, sairaat tai liian vanhat naiset lähetetään pahamaineisiin "siirtokuntiin" - ympäristömyrkkyjen ja kurjuuden vaivaamille kaukaisille syrjäseuduille.

Frediläiseltäkin on riistetty aviomies, tytär ja oma nimi, mutta naisessa piilee kapinan siemen. Ulkoista tottelevaisuutta valvovat George Orwellin 1984-romaanin Isoveljeä muistuttavat "enkelit" ja heidän silmä-symbolinsa. Naisen sisällä kuitenkin kuohuu ja toivo menetetyn puolison ja tyttären löytämisestä elää vahvana. Mutta minne mennä, kun jokaista askelta vahditaan ja jokaista ääneen lausuttua lausetta salakuunnellaan?

Atwoodin romaani luo synkän kuvan maailmasta, joka perustuu sovinismille ja totalitaarisuudelle. Propaganda ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan kaikkia, eikä ihmisen yksityisiä ajatuksia voi valvoa. Toisaalta tämmöinen dystopia ei ehkä olekaan niin fiktiivinen kuin haluaisi kuvitella: naisten seksiorjuus, määritteleminen suhteessa mieheen ja luokittelu roolin perusteella on meidänkin maailmassamme arkipäivää. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä romaani, jonka loppu oli täydellinen yllätys.

Margaret Atwood: Orjattaresi: Tammi. 1998.
Englanninkielinen alkuteos: The Handmaid's Tale
Suomentaja: Matti Kannosto

Linkit:
MargaretAtwood.ca [en]
Otava: Margaret Atwood
Wikipedia: Orjattaresi
Wikipedia: Margaret Atwood

6 kommenttia:

  1. Kiva, että luit ja tykkäsit! :) Muhunkin tämä kirja teki tosi suuren vaikutuksen, se on jotenkin niin kauhea mutta ei ollenkaan mahdoton kuvaus yhteiskunnasta.

    Toivottavasti löydät nyt muitakin Atwoodin kirjoja. :)

    VastaaPoista
  2. Mä kuulun kans tähän Atwoodia lukemattomien kerhoon. Kerran kokeilin (kirja taisi olla (Oryx ja Crake) enkä vaan yhtään innostunut. Mutta arviosi herätti jälleen mielenkiinnon - ehkäpä tämä kirja?

    VastaaPoista
  3. Mie en ole myöskään lukenut koskaan yhtään Atwoodia, mutta tarkoitus olisi aloittaa tällä uusimmalla suomennoksella, kunhan sen kirjastosta saan.

    VastaaPoista
  4. Ja minä taas pidän Atwoodista erittäin paljon. Hän on ehdottomasti eräs suosikkikirjailijoistani. Pidän hänen tyylistään kertoa, hänen henkilökuvistaan , kaikesta.
    Hänen uusinta suomennettua teostaan en ole vielä lukenut, mutta esimerkiksi 1997 ilmestynyt Nimeltään Grace oli samaa luokkaa kuin tuo sinun arvostelemasi, vaikkakin aiheeltaan aivan eri. Suosittelen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista!

    Oryx ja Crakea selailin kirjastossa, mutta en ainakaan vielä uskaltanut ottaa mukaan (kasvattamaan hyllymetrillistä luettavia kirjoja..). Nimeltään Grace kiinnostaisi myös, ainakin netistä lukemani juonikuvauksen perusteella. Laitetaan siis sekin listalle odottamaan vuoroaan. :)

    VastaaPoista
  6. Orjattaresi on yksi lempikirjoistani...siis kaikkien kirjojen joukosta. Atwood on myös yksi suosikkikirjailijoistani. Olen toivonut uusinta Atwoodia joululahjaksi...ja veikkaan, että se löytyy aattona paketista. Oryx ja Crake oli myös hyvä, samaten Grace.

    VastaaPoista