Siirry pääsisältöön

Tuomas Lius: Haka

Kansi: Tommi Tukiainen
Runen tuijotus sai Markon hermostumaan.
- Okei sitten, hän puuskahti tuohtuneena. - Mitä tässä enää venaillaan? Ota ja ammu! Pistä nappi rehellisesti keskelle otsaa, äläkä tarjoa naaman laminointia niin kuin tuolle edelliselle surkimukselle, Pippurinen mesosi harppoen pientä ympyrää Runen edessä.

Kuten edellisen matkakirjankin kohdalla, päätin taas piipahtaa kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolella ja lukea - ihme ja kumma - dekkarin! Hakaan minut innosti tarttumaan kirjailijan kotipaikkakunta ja kirjan tapahtumapaikat, jotka ovat osittain samat kuin oma asuinpaikkani.

Vaikka dekkaritietämykseni on aloittelijan asteella, uskallan silti väittää, että Haka on monessa mielessä ihan peruskauraa ja kierrättää monia genrelle tyypillisiä aineksia. Sympaattinen, akuankkamainen päähenkilö, Marko Pippurinen, joutuu tahtomattaan keskelle tapahtumien vyyhtiä, josta ei toimintaa ja tiukkoja käänteitä puutu. Miehen aisaparina hääräilee vahva nainen, taistelulajit taitava poliisi Julia Noussair, joka yrittää pelastaa pientä poikaansa, Alekia, rikollisten kynsistä. Noussair - kuten muutkaan romaanin henkilöt - ei epäröi käyttää äärimmäistä väkivaltaa kostaakseen vääryydet tai saadakseen sen, mitä haluaa. Siinä mielessä Noussairin ristiretki Alekin perässä muistuttaa kovasti Uma Thurmanin kostotoimia Kill Billissä.

Romaaniin mahtuu kaksikin kansainvälistä rikosliigaa, joista toisella on natsitausta ja toinen ainakin väittää olevansa ääri-islamiin aatteensa pohjaava terroristiryhmä (tosin ääri-islam ja muut ideologiat jäävät tämän ryhmän toiminnassa niin taka-alalle, että he vaikuttavat lähinnä vain anarkisteilta). Erään pohjoiskarjalaisen järven pohjassa makaa toisen maailmansodan aikainen lentokone, jonka lastia molemmat ryhmät havittelevat.

Hiukan täytyy moittia henkilöhahmojen karikatyyrimäisyyttä ja mustavalkoisuutta. Suurin osa kirjan miehistä on joko sadistisia murhaajia tai seksinnälkäisiä vitsailijoita. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat saattoivat kirjassa alkaa flirttailla naisten kanssa jopa kesken ympärillä riehuvan verilöylyn. Huoh...

Lius osaa kuitenkin kirjoittaa mukavan vetävää tekstiä ja tarina piti otteessaan - jopa tällaista antidekkari-ihmistä. :) Kirjailija on selvästi nauttinut erityisesti Markon repliikkejä kirjoittaessaan, kun on päässyt käyttämään harvinaisen värikästä kieltä.

Tuomas Lius: Haka. Like. 2009.

Like: Haka
Like: Tuomas Lius
HS kirjat: "Kohti kansainvälisen jännärin tyyliä"
Savon Sanomat: Haka
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää