Siirry pääsisältöön

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Kansi: Tuomo Parikka
Ruotsalaista naapuria ei kutsuta mihinkään. Ruotsalainen liikuskelee rappukäytävässä ruskettuneiden naisten ja erikoisten ruoka-aineiden kanssa. Se tervehtii hilpeästi ja yrittää rupatella. Kesäiltoina iloinen puheensorina tunkee sisäpihan ikkunasta sisään, ruotsalainen se siellä istuu ystäväpiireineen ja kutsuu liittymään seuraan jos siitä ohi joutuu kulkemaan. Koskaan ei ruotsalaisen kädessä täysiä ruokakasseja näe, etkä sen kutsuille kyllä mene risti-istunnassa hillittyjä puhumaan.

Turkka Hautalan Salo ja Paluu-romaaneista on vaikea löytää muita kuin positiivisia arvioita. Ne kuitenkin odottelevat vielä lukuvuoroaan, kun Kansalliskirja tarttui kirjastosta käteen erityisesti ohuen ulkonäkönsä (kaipasin "välipalakirjaa") ja kansikuvansa vuoksi. Siinähän on ilmetty pikkuveljeni 4-5-vuotiaana! Tosin täytyy sanoa, että noin 90% suomalaispojista on varmaankin näyttänyt jossain vaiheessa lapsuuttaan juuri tuolta kansikuvan pojalta. :)

Kansikuva ei ole kirjan ainoa asia, johon on onnistuttu kiteyttämään jotain hyvin olennaista ja kuvaavaa suomalaisuuden ytimestä. Novelli- tai tarinakokoelman tuokiokuvat ovat kuin pienenpieniä Suomi-kuvia; osa enemmän, osa vähemmän imartelevia. Osa tarinoista lähentelee jo Mielensäpahoittajan ironista, vanhankansan tyyliä. Osa on puhekielellä tai murteella kirjoitettuja tilannekatsauksia kerrostalolähiöiden, bussipysäkkien ja huoltoasemien hernekeiton- ja lauantaimakkarantuoksuisesta arjesta.

Ahmin Kansalliskirjaa melkoisella vauhdilla ja minuun iski Jenninkin mainitsema novelliähky. Valtaosa tarinoista oli vain 1-2 sivun mittaisia, ja vaikka tyylilajit ja aihepiirit vaihtelivat, tarinat puuroutuivat pakostakin sekaisin päässä. Nyt jälkeenpäin on vaikeaa palauttaa mieleen mitään tiettyä tarinaa, vaikka lukiessa pidin toisista selvästi enemmän kuin toisista. Monessa tarinassa oli hyviä oivalluksia, mutta osa ei vain säväyttänyt. Kokoelma toimi kuitenkin erinomaisesti virkistävän maukkaana välipalana. :)

Turkka Hautala: Kansalliskirja. Gummerus. 2012. 112 sivua.

Gummerus: Kansalliskirja
Gummerus: Turkka Hautala

Kommentit

  1. Kiva, että kuitenkin tykkäsit ;). Kannen poika on tosiaan söpö tapaus, ja kirjakin minusta hyvä. Kyllä Hautala vaan osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä tämä oli kuitenkin sen verran viihdyttävää luettavaa, että pitää se Salo ja Paluukin jossain vaiheessa lukea. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi