Siirry pääsisältöön

Syyskuun luetut


Syyskuu sujui edelleen hyvin pitkälti vauva-arjen kiireissä, mutta mukaan mahtui silti pari luettua romaania, yksi erittäin odotettu sarjakuva sekä edellisten kuukausien tapaan pari kevyen nostalgista Viisikkoa.

Syyskuun luetut:
Enid Blyton: Viisikko karkuteillä
Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu
Enid Blyton: Viisikko ja salakuljettajat
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Alison Bechdel: Äideistä parhain 

Ayad Akhtarin romaani oli melko yllätyksetön pakistanilaistaustaisen muslimipojan kasvukertomus, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin. Hyvä lukuromaani kuitenkin. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen esikoisromaanista en tiennyt etukäteen mitään, enkä edes - tapojeni vastaisesti - uskaltanut lukea yhtään arvostelua kirjasta ennen siihen tarttumista. Sokkona siis mentiin - ja hyvä niin. :) Viihdyin kirjan parissa todella hyvin, jossain vaiheessa suorastaan ahmin sivuja eteenpäin. Romaani aiheutti myös jänniä tunnereaktioita, mutta niistä lisää varsinaisessa arviossani (joka seuraa hamassa tulevaisuudessa; blogini ei taas millään pysy edes tämän suht hitaan lukutahtini mukana). ;)

Alison Bechdelin Äideistä parhain -sarjakuvaromaani oli yksi tämän syksyn odotuimmista kirjoistani. Bechdelin isästä kertova, omaelämäkerrallinen Hautuukoti aiheutti minussa ylisanojen tulvan, joten äitisuhteesta kertova jatko-osa kuulosti vähintäänkin lupaavalta. Mutta jokin ei toiminut. Sarjakuva oli liian filosofinen, liian jäykkä ja vakava, liian analyyttinen. Siitä puuttui sekä huumori että punainen lanka. En vakuuttunut, vaikka luinkin kirjan toiveikkaasti loppuun asti. Jälkimaku: epäusko siihen, että yksi suosikkisarjakuvapiirtäjistäni voi aiheuttaa näin suuren pettymyksen. :(

Mutta näistä tunnelmista siirryn jälleen ahmimismoodiin eli Sami Hilvon Rouva S. -romaanin viimeisten lukujen kimppuun... :)

Kommentit

  1. Tuosta Bechdelin uudesta en ole oikein keneltäkään kuullut kauhean positiivisia kommentteja, varmaan se pitää lukea jossain vaiheessa mutta en siis aseta mitenkään korkealle odotuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan kannata odotella liikoja, ainakaan verrattuna Hautuukotiin...

      Poista
  2. Oi Viisikot ovat ihania! Voisi joku kesäloma yrittää lukea sarjan läpi... Saa nähdä kyllä miten löytyy aikaa, minulla on jo aivan liikaa sarjamaratoneja tuleville kesille varattuina... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloitin jo kesällä oman Viisikkomaratonini - olen lukenut niitä aika leppoisaa tahtia, pari kirjaa kuussa. :) Suosittelen! :) Niistä tulee edelleen lapsuuden lukumuistot mieleen...

      Poista
  3. Hei, vauvauutinen oli mennyt minulta kokonaan ohitse! Hurjan paljon onnea pienokaisesta!

    VastaaPoista
  4. Oh nou, kaikki mitä olen lukenut Bechdelin uudesta on ollut jotenkin samansuuntaista. Voi kun minä niin haluaisin tykätä siitä! Aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotin ja toivoin vielä ihan viimeisillä sivuilla, että kirjassa tapahtuisi jokin nerokas käänne tai sillä olisi yllättävä loppuratkaisu tai jotain, mutta se oli yhtä ja samaa tilitystä loppuun asti... :(

      Poista
  5. Onnea vauvelista! <3 (Onnistuin jotenkin mokaamaan ne odotusbloginne tunnarit, tai siis en vahvistanut liittymistäni ajoissa tai jotain... Siksi olen pihalla. Mutta ihania uutisia!)

    Olen kuullut paljon hyvää Akhtarin kirjasta ja harmitellut, kun ei ole tullut hankittua sitä, mutta nyt ei harmita ihan yhtä paljon, kun sanoit siitä noin maltillisesti. :)

    Odotan jännityksellä arviotasi romaanistani. Joka tapauksessa ihana kuulla, että viihdyit ja ahmit - ja että luit kirjan ilman ennakkotietoja ja -odotuksia.

    Minullakin on Rouva S. tulossa pian lukuun. Hyvä kuulla, että sekin on saanut ahmimisreaktion aikaan: :)

    VastaaPoista
  6. Kivaa että perheenpienin antaa äidin välillä myös lukea :)
    Joskus kokee karvaita pettymyksiä, kun suosikkirjailijan teos ei vastaakaan odotuksia.
    Appelsiininkuorten katua aloitin, mutta vaikka alku oli ihan hyvä, kävi kuitenkin niin että vielä kiehtovammat kirjat kiilasivat ohi. Ehkä palaan appelsiininkuorten kadulle vielä.

    Lempeän leppoisaa lokakuuta sinulle ja koko teidän perheelle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude