Siirry pääsisältöön

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delislen tuorein tuotos, Merkintöjä Jerusalemista, oli tietenkin pakko lukea, koska piirtäjän aiemmat sarjakuvateokset ovat kaikki olleet loistavia: oivaltavia, pienillä arkisilla yksityiskohdilla höystettyjä kuvauksia Delislen perheen työkomennuksista maihin, jotka usein esitetään länsimaisessa mediassa vähemmän positiivisessa valossa: Pohjois-Korean Pjongjang, Kiinan Shenzhen ja Burma. Delislen tuotannosta alkaa saada vähitellen sen kuvan, että mies perheineen koluaa systemaattisesti läpi maailman kriisipesäkkeitä ja vähemmän demokraattisia valtioita. Tällä kertaa ollaan Jerusalemissa, Israelin ja Palestiinan välisen sodan kiistellyssä ytimessä.

Yksi Delislen tavoitteista on selvästikin ollut sekä yrittää itse ymmärtää että valottaa hieman lukijoilleen Israelin ja Palestiinan välisen sotkuisen vyyhdin kiemuroita. Tosin itse en ainakaan tullut kirjaa lukiessa hullua hurskaammaksi, vaan Delisle onnistui vain lähinnä osoittamaan, että alueen levottomuudet juontavat juurensa niin kauas historiaan ja syvälle ihmisten tajuntaan ja identiteetteihin, ettei ratkaisu alueen ongelmiin tule olemaan helppo tai yksinkertainen.

Delislen albumi on siinä mielessä harvinaisuus, että se pyrkii kuvailemaan Jerusalemin sotkuista politiikkaa ja uskontojen välisiä kiistoja näennäisen kiihkottomasti ja suht neutraalisti. Delisle itse on "uskontokriittinen" ateisti, joten siinäkään mielessä kristittyjen, juutalaisten ja muslimien "pyhä kaupunki" ei merkitse hänelle henkilökohtaisesti paljoakaan. Delisle ei moralisoi tai kärjistä turhaan, vaan luottaa kuvan voimaan: kirjassa on useita koko sivun kokoisia kuvia, jotka vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta herättävät silti tunteita ja ajatuksia.

Kirjasta jäi kuitenkin uupumaan se, mikä ainakin Shenzhenissä oli parasta: huumori. Välillä sitä pilkahteli, mutta silti kirja jätti vähän turhan vakavahenkisen, jopa tylsän vaikutelman. Samaa huomasin Burma- ja Pjongjang-kirjoissa. Toisaalta ehkä tuollaisilla alueilla näkee turhan paljon asioita, joille on vaikea nauraa tai joita ei pysty/halua käsitellä huumorin avulla. Kiinan yhteiskunnan kummallisuuksille Delisle uskalsi nauraa enemmänkin.

Hatunnosto Delislelle, että hän ylipäänsä uskaltaa asua moisissa paikoissa ja raportoida näkemästään mahdollisimman totuudenmukaisesti. Jerusalem-kirjassakin hän kertoo, kuinka useammin kuin kerran joku sotilas tai viranomainen tulee uhkailemaan häntä tai tiedustelemaan häneltä lupia, kun hän piirtää milloin jotain temppeliä, milloin talon raunioita tai autiomaata. :)

Delislen kanssa Jerusalemissa ovat vierailleet myös Norkku, Mari A., Maukka, Amanda ja Linnea.

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista. WSOY. 2012. 334 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Chroniques de Jérusalem
Suomentaja: Saara Pääkkönen

WSOY: Merkintöjä Jerusalemista
Kirjavinkit: Merkintöjä Jerusalemista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...