Siirry pääsisältöön

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delislen tuorein tuotos, Merkintöjä Jerusalemista, oli tietenkin pakko lukea, koska piirtäjän aiemmat sarjakuvateokset ovat kaikki olleet loistavia: oivaltavia, pienillä arkisilla yksityiskohdilla höystettyjä kuvauksia Delislen perheen työkomennuksista maihin, jotka usein esitetään länsimaisessa mediassa vähemmän positiivisessa valossa: Pohjois-Korean Pjongjang, Kiinan Shenzhen ja Burma. Delislen tuotannosta alkaa saada vähitellen sen kuvan, että mies perheineen koluaa systemaattisesti läpi maailman kriisipesäkkeitä ja vähemmän demokraattisia valtioita. Tällä kertaa ollaan Jerusalemissa, Israelin ja Palestiinan välisen sodan kiistellyssä ytimessä.

Yksi Delislen tavoitteista on selvästikin ollut sekä yrittää itse ymmärtää että valottaa hieman lukijoilleen Israelin ja Palestiinan välisen sotkuisen vyyhdin kiemuroita. Tosin itse en ainakaan tullut kirjaa lukiessa hullua hurskaammaksi, vaan Delisle onnistui vain lähinnä osoittamaan, että alueen levottomuudet juontavat juurensa niin kauas historiaan ja syvälle ihmisten tajuntaan ja identiteetteihin, ettei ratkaisu alueen ongelmiin tule olemaan helppo tai yksinkertainen.

Delislen albumi on siinä mielessä harvinaisuus, että se pyrkii kuvailemaan Jerusalemin sotkuista politiikkaa ja uskontojen välisiä kiistoja näennäisen kiihkottomasti ja suht neutraalisti. Delisle itse on "uskontokriittinen" ateisti, joten siinäkään mielessä kristittyjen, juutalaisten ja muslimien "pyhä kaupunki" ei merkitse hänelle henkilökohtaisesti paljoakaan. Delisle ei moralisoi tai kärjistä turhaan, vaan luottaa kuvan voimaan: kirjassa on useita koko sivun kokoisia kuvia, jotka vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta herättävät silti tunteita ja ajatuksia.

Kirjasta jäi kuitenkin uupumaan se, mikä ainakin Shenzhenissä oli parasta: huumori. Välillä sitä pilkahteli, mutta silti kirja jätti vähän turhan vakavahenkisen, jopa tylsän vaikutelman. Samaa huomasin Burma- ja Pjongjang-kirjoissa. Toisaalta ehkä tuollaisilla alueilla näkee turhan paljon asioita, joille on vaikea nauraa tai joita ei pysty/halua käsitellä huumorin avulla. Kiinan yhteiskunnan kummallisuuksille Delisle uskalsi nauraa enemmänkin.

Hatunnosto Delislelle, että hän ylipäänsä uskaltaa asua moisissa paikoissa ja raportoida näkemästään mahdollisimman totuudenmukaisesti. Jerusalem-kirjassakin hän kertoo, kuinka useammin kuin kerran joku sotilas tai viranomainen tulee uhkailemaan häntä tai tiedustelemaan häneltä lupia, kun hän piirtää milloin jotain temppeliä, milloin talon raunioita tai autiomaata. :)

Delislen kanssa Jerusalemissa ovat vierailleet myös Norkku, Mari A., Maukka, Amanda ja Linnea.

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista. WSOY. 2012. 334 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Chroniques de Jérusalem
Suomentaja: Saara Pääkkönen

WSOY: Merkintöjä Jerusalemista
Kirjavinkit: Merkintöjä Jerusalemista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi