Siirry pääsisältöön

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delislen tuorein tuotos, Merkintöjä Jerusalemista, oli tietenkin pakko lukea, koska piirtäjän aiemmat sarjakuvateokset ovat kaikki olleet loistavia: oivaltavia, pienillä arkisilla yksityiskohdilla höystettyjä kuvauksia Delislen perheen työkomennuksista maihin, jotka usein esitetään länsimaisessa mediassa vähemmän positiivisessa valossa: Pohjois-Korean Pjongjang, Kiinan Shenzhen ja Burma. Delislen tuotannosta alkaa saada vähitellen sen kuvan, että mies perheineen koluaa systemaattisesti läpi maailman kriisipesäkkeitä ja vähemmän demokraattisia valtioita. Tällä kertaa ollaan Jerusalemissa, Israelin ja Palestiinan välisen sodan kiistellyssä ytimessä.

Yksi Delislen tavoitteista on selvästikin ollut sekä yrittää itse ymmärtää että valottaa hieman lukijoilleen Israelin ja Palestiinan välisen sotkuisen vyyhdin kiemuroita. Tosin itse en ainakaan tullut kirjaa lukiessa hullua hurskaammaksi, vaan Delisle onnistui vain lähinnä osoittamaan, että alueen levottomuudet juontavat juurensa niin kauas historiaan ja syvälle ihmisten tajuntaan ja identiteetteihin, ettei ratkaisu alueen ongelmiin tule olemaan helppo tai yksinkertainen.

Delislen albumi on siinä mielessä harvinaisuus, että se pyrkii kuvailemaan Jerusalemin sotkuista politiikkaa ja uskontojen välisiä kiistoja näennäisen kiihkottomasti ja suht neutraalisti. Delisle itse on "uskontokriittinen" ateisti, joten siinäkään mielessä kristittyjen, juutalaisten ja muslimien "pyhä kaupunki" ei merkitse hänelle henkilökohtaisesti paljoakaan. Delisle ei moralisoi tai kärjistä turhaan, vaan luottaa kuvan voimaan: kirjassa on useita koko sivun kokoisia kuvia, jotka vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta herättävät silti tunteita ja ajatuksia.

Kirjasta jäi kuitenkin uupumaan se, mikä ainakin Shenzhenissä oli parasta: huumori. Välillä sitä pilkahteli, mutta silti kirja jätti vähän turhan vakavahenkisen, jopa tylsän vaikutelman. Samaa huomasin Burma- ja Pjongjang-kirjoissa. Toisaalta ehkä tuollaisilla alueilla näkee turhan paljon asioita, joille on vaikea nauraa tai joita ei pysty/halua käsitellä huumorin avulla. Kiinan yhteiskunnan kummallisuuksille Delisle uskalsi nauraa enemmänkin.

Hatunnosto Delislelle, että hän ylipäänsä uskaltaa asua moisissa paikoissa ja raportoida näkemästään mahdollisimman totuudenmukaisesti. Jerusalem-kirjassakin hän kertoo, kuinka useammin kuin kerran joku sotilas tai viranomainen tulee uhkailemaan häntä tai tiedustelemaan häneltä lupia, kun hän piirtää milloin jotain temppeliä, milloin talon raunioita tai autiomaata. :)

Delislen kanssa Jerusalemissa ovat vierailleet myös Norkku, Mari A., Maukka, Amanda ja Linnea.

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista. WSOY. 2012. 334 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Chroniques de Jérusalem
Suomentaja: Saara Pääkkönen

WSOY: Merkintöjä Jerusalemista
Kirjavinkit: Merkintöjä Jerusalemista
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tässä on muutamia asioita, joita tyttäreni Sophia ja Louisa eivät koskaan saaneet tehdä: - käydä yökylässä - kutsua leikkikavereita kotiin - osallistua koulunäytelmään - valittaa siitä, että jäivät koulunäytelmän ulkopuolelle - katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä - valita itse harrastuksiaan - tuoda koulusta kymppiä huonompia arvosanoja Amy Chuan omaelämäkerrallisen kohukirjan alussa oleva lista asioista, jotka olivat kiellettyjä hänen tyttäriltään, on karua luettavaa. Chua yrittää kirjansa avulla vastata ihmettelijöiden kysymykseen siitä, minkä vuoksi erityisesti aasialaisperäiset lapset menestyvät usein kaikista parhaiten koulussa ja miksi yhä useampi huippumuusikko on vaikkapa kiinalainen. Chua uskoo kivenkovaan ns. kiinalaiseen kasvatusmalliin, jonka jyrkkyydestä yllä oleva listakin kertoo. Chuan mielestä on esimerkiksi huvittavaa, että monet amerikkalaiset tai "länsimaiset" äidit yleensäkin uskovat, että vanhempien on osoitettava lapsille, että oppim
15 kommenttia
Lue lisää