Siirry pääsisältöön

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kansi: Eevaliisa Rusanen
Olin jo jonkin aikaa elänyt nostalgiassa, muistellut jatkuvasti menneitä, jumiutunut vanhaan. Syytin siitä tulevaa uutta vuotta, johon oli enää neljä ja puoli kuukautta ja jolloin kellot näyttäisivät nollaa ja aloittaisimme alusta, voisimme aloittaa alusta, vaikka tiesin ettemme aloittaisi. Mikään ei alkaisi alusta. Maailma ei muuttuisi miksikään, paitsi ehkä vähän huonommaksi.

Jos takakannessa romaania kuvaillaan tarinaksi lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä, niin tulee sellainen tunne, että joko tähän kirjaan todellakin mahtuu keskimääräistä enemmän teemoja tai sitten kustannustoimittaja on halunnut varmuuden vuoksi kosiskella mahdollisimman suurta lukijakuntaa epämääräisellä ympäripyöreydellä ja kaikenkattavuudella. Mutta kun kirjan nimi on Kani nimeltä jumala ja kansikuvasta tulee lähinnä mieleen The Wizard of Oz, niin pakkohan se on lukea. :)

Sarah Winmanin esikoisromaanista tuli Britanniassa bestselleri ja sen käännösoikeudet on myyty kymmeniin maihin. Winmanin romaani kuuluu sekä suosionsa että tyylinsä perusteella samaan sarjaan kuin esim. David Nichollsin ja Nick Hornbyn, miksei myös jotkin Emma Donoghuen teoksista. Sopivan kevyt ja mahtavan koukuttava lukuromaani, jossa on kiinnostavan värikäs henkilökaarti, sympaattinen päähenkilö ja rutkasti huumoria.

Vaikka tällaisten romaanien parissa viihtyy keskimääräistä paremmin, mitään tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia ne eivät ole. Nyt kun Kani nimeltä jumalan lukemisesta on kulunut jo useampi viikko, täytyy myöntää, että olen tyylikkäästi onnistunut unohtamaan lähes kaikki yksityiskohdat päähenkilön nimestä (!) lähtien. Tästä syystä arvosteluni kirjasta taitaa jäädä melkoiseksi tyngäksi, eikä siihen kannata suhtautua kovin vakavasti. :)

Kani nimeltä jumala on ensisijaisesti tarina veljestä ja sisaresta. Minäkertoja Elly ja hänen isoveljensä Joe (kyllä, jouduin lunttaamaan nimet kirjasta) elävät lapsuuttaan 1970-luvun Britanniassa. Heidän omituisen perheensä arkea ja juhlaa, isoveljen suurta salaisuutta ja Ellyn parhaan ystävän Jenny Pennyn edesottamuksia seurataan Ellyn näkökulmasta. Kirjan toinen osa sijoittuu aikaan, jolloin sisarukset ovat jo aikuisia. Lapsuuden viattomuus ja huolettomuus ovat vain muisto enää; sisarusten ja Jenny Pennyn väliset suhteet ovat muuttaneet muotoaan, mutta heitä yhdistää yhä jokin nostalgiseen menneisyyteen perustuva side, vaikka maailma muuttuu ja järkkyy ympärillä...

Pidin romaanin ensimmäisestä osasta toista enemmän. Jälkimmäistä lukiessa tuli välillä häiritsevä tunne, että kirjailija vain kierrättää kliseitä saadakseen romaanista jotenkin dramaattisemman: esimerkiksi muistinmenetys on aika kliseinen keino lisätä draamaa tarinaan... Ja kun tarinan imu alkaa pettää, niin kirjailija on päättänyt korjata asian lisäämällä mukaan vielä syyskuun 11. päivän terrori-iskut - niin johan luulisi kolahtavan nykypäivän lukijan tajuntaan! Toivottavasti Winman luottaa mahdollisissa tulevissa kirjoissaan ihan vain taidokkaaseen kirjoitus- ja tarinankerrontataitoonsa ja omaperäisiin henkilöhahmoihinsa eikä yritä ympätä romaaneihinsa liikaa ylimääräistä dramatiikkaa ja epäuskottavia juonenkäänteitä.

Eli pidin ja suosittelen, mutta pienellä varauksella kumminkin... :)

Winmanin romaania on luettu monessa muussakin kirjablogissa: mm. Sara, Pekka, Susa, Amma ja Villasukka kirjahyllyssä ovat bloganneet kirjasta.

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala. Tammi. 2012. 324 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: When God Was a Rabbit
Suomentaja: Aleksi Milonoff

Tammi: Kani nimeltä jumala

Kommentit

  1. Minusta tämä oli ihana, raikas kirja, synkistä aiheista huolimatta. En tiennyt paljon kirjasta etukäteen, joten sekin oli etu; yllätyin useasti. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiennyt kirjasta paljoakaan etukäteen; taisin tarttua tähän kirjastossa lähinnä kannen vuoksi. :D Positiivinen yllätys!

      Poista
  2. Tuo WTC-tornien tuominen tarinaan sekä muistinmenetys vähän yskitytti minuakin, mutta en sitten jaksanut niistä sen enempää välittää :) Saapa nähdä millaisen tarinan Winman seuraavaksi kirjoittaa, ainakin toivon, että kirjailijan ura jatkuu!

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s