Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta
julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä.
Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille,
kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda
näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien
blogeihin löytyy La petite lectrice -blogista.
Synnyin ja vietin ensimmäiset vuoteni Kuopion Puijonlaaksossa, jonka "ostoskeskuksessa" sijaitseva Puijonlaakson kirjasto tuli minulle tutuksi pienestä pitäen. Vanhempani lainasivat sieltä pinoittain Miinoja ja Manuja sekä Pupu Tupunoita minulle ja pienemmille sisaruksilleni. Opin niiden avulla lukemaan ja olin tohkeissani, kun sain ensimmäisen kirjastokorttini. Viisikot, Salaisuus-sarja ja SOS-kirjat oli pian luettu läpi. Pyöreä lainaus- ja palautustiski pönötti vielä tuolloin keskellä kirjastoa. Laina-aika leimattiin pahviseen korttiin, joka sujautettiin kirjan takana olevaan taskuun. Yläasteella siirryin lukemaan Tarzaneita ja 3 etsivää -sarjaa, ja lukioikäisenä löysin fantasian ja englanninkielisten kirjojen osaston.
Vietin pitkiä aikoja lapsena ja nuorena ulkomailla, maissa, joissa kirjastolaitosta ei ollut edes olemassa. Kirjasto oli yksi niistä asioista, joita eniten kaipasin Suomesta. Toisaalta mitä vanhemmaksi tulin, sitä vaikeammaksi "kotiin"paluu ja Suomeen sopeutuminen aina uudestaan tuntui. Hieman sentimentaalisesti kärjistäen voisi kai sanoa, että yhteen paikkaan oli kuitenkin aina helppo palata: tuttuun lähikirjastoon.
Välillä kävin asumassa myös muualla Suomessa, mutta palasin muutama vuosi sitten paluumuuttajana takaisin kotikaupunkiini vain muutaman sadan metrin päähän lapsuudenkodistani. Olen siis jälleen Puijonlaakson kirjaston vakioasiakkaita. Ympyrä sulkeutuu myös siinä mielessä, että nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, lainaan samalta lastenosastolta pinoittain Miinoja ja Manoja sekä Pupu Tupunoita omalle lapselleni. :)
Ostoskeskusten yhteydessä olevat vanhat lähiökirjastot ovat joskus hieman karuja paikkoja, mutta Puijonlaakson kirjasto on minusta poikkeus. Se on siisti ja monipuolinen paikka, joka tarjoaa aina inspiroivia lukuvinkkejä, rauhallisia lukusoppeja ja ystävällistä palvelua. Yksittäisen kirjaston saati sitten koko kirjastolaitoksen merkitystä on vaikea selittää ja kenties mahdoton mitata, mutta se ei tarkoita sitä, että kirjastopalveluja voisi noin vain lähteä karsimaan. Toivottavasti kirjastoverkko kattaa koko Suomen tulevaisuudessakin, ja kirjastojen toiminta turvataan myös lailla.
Synnyin ja vietin ensimmäiset vuoteni Kuopion Puijonlaaksossa, jonka "ostoskeskuksessa" sijaitseva Puijonlaakson kirjasto tuli minulle tutuksi pienestä pitäen. Vanhempani lainasivat sieltä pinoittain Miinoja ja Manuja sekä Pupu Tupunoita minulle ja pienemmille sisaruksilleni. Opin niiden avulla lukemaan ja olin tohkeissani, kun sain ensimmäisen kirjastokorttini. Viisikot, Salaisuus-sarja ja SOS-kirjat oli pian luettu läpi. Pyöreä lainaus- ja palautustiski pönötti vielä tuolloin keskellä kirjastoa. Laina-aika leimattiin pahviseen korttiin, joka sujautettiin kirjan takana olevaan taskuun. Yläasteella siirryin lukemaan Tarzaneita ja 3 etsivää -sarjaa, ja lukioikäisenä löysin fantasian ja englanninkielisten kirjojen osaston.
Vietin pitkiä aikoja lapsena ja nuorena ulkomailla, maissa, joissa kirjastolaitosta ei ollut edes olemassa. Kirjasto oli yksi niistä asioista, joita eniten kaipasin Suomesta. Toisaalta mitä vanhemmaksi tulin, sitä vaikeammaksi "kotiin"paluu ja Suomeen sopeutuminen aina uudestaan tuntui. Hieman sentimentaalisesti kärjistäen voisi kai sanoa, että yhteen paikkaan oli kuitenkin aina helppo palata: tuttuun lähikirjastoon.
Välillä kävin asumassa myös muualla Suomessa, mutta palasin muutama vuosi sitten paluumuuttajana takaisin kotikaupunkiini vain muutaman sadan metrin päähän lapsuudenkodistani. Olen siis jälleen Puijonlaakson kirjaston vakioasiakkaita. Ympyrä sulkeutuu myös siinä mielessä, että nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, lainaan samalta lastenosastolta pinoittain Miinoja ja Manoja sekä Pupu Tupunoita omalle lapselleni. :)
 |
| Bloggaaja itse ja hänen jälkikasvunsa Puijonlaakson kirjaston edessä |
Hyvä postaus ja kiitos, että olet mukana. Jään odottelemaan kuvaasi, koska vitsit miten ihanaa on nähdä itselleen ihan vieraita kirjastoja! :)
VastaaPoistaTotta, miten paljon kirjastoja tähän maahan mahtuukaan! :)
PoistaLapsuuden ja nuoruuden kirjastokokemuksesi kuulostavat niin tutuiltu puputupunoineen ja viisikkoineen. Minäkin aloitin "kirjastourani" aikana, jolloin kirjan takakanteen sujautettiin se pahvinen eräpäiväkortti. Tuntuu jotenkin hassun aataminaikaiselta. :D
VastaaPoistaTulipa nostalginen olo tästä, kiitos <3
Nykypäivänä se pahvinen kortti tuntuu kyllä koomiselta ajatukselta. Mutta nostalgia kunniaan! ;)
PoistaHieno kirjastoympyrä! <3
VastaaPoistaOstoskeskuskirjastoissa olen itse vieraillut lähinnä Espoon uutuudenkiiltävässä Isossa Omenassa, se oli hauska kirjasto, ja tuossa lähellä olevassa Oulunkylän kirjastossa joka on ostoskeskuksen kyljessä. Niissä kyllä on puolensa se kätevä läheisyys muihin palveluihin ja sisältöhän se ratkaisee.
Itsekin huomaan, että kauppareissulla tulee helposti piipahdettua kirjastossakin, kun se on ihan siinä vieressä. Ja ulkonäöstä viis, sisältöhän se tosiaan ratkaisee. :)
Poista