torstai 3. syyskuuta 2015

Alex Capus: Léon ja Louise

Tyttö oli ollut sensaatiomainen. Hän yritti loihtia tämän kuvan silmiensä eteen ja ihmetteli, kun se ei ottanut enää onnistuakseen. Punapilkullisen paitapuseron hän toki näki, sekä vinhasti polkevat jalat, linttaan astutut nauhakengät ja hymyn, joka ei muuten ollut pelkästään herttainen vaan hurmaava, tyrmäävä, ilahduttava, henkeäsalpaava, sydäntäsärkevä sekoitus ystävällisyyttä, viisautta, pilkallisuutta ja ujoutta.

Tämän hämmästyttävän yksityiskohtaisen kuvan 17-vuotias Léon Le Gall muodostaa kirskuvalla pyörällä ohi vilahtavasta Louisesta nähdessään tämän ensimmäistä kertaa. Léonilla täytyy olla melkoinen supernäkö, kun hän erottaa vinhaa vauhtia polkevan tytön linttaan astutut nauhakengät, mutta ei syytetä Léonia mielikuvansa epäuskottavuudesta vaan pistetään kaikki ihastumisen piikkiin. :)

Ranska, Saint-Luc-sur-Marnen kylä, vuonna 1918. Nuori Léon on rautatieaseman sähköttäjä; Louise vie kuolinviestejä sodassa kaatuneiden läheisille. He tutustuvat ja rakastuvat simpukka-aterian äärellä Atlantin aaltojen iskiessä rantaan. Kun samaiseen rantaan iskevät myös ensimmäisen maailmansodan pommit ja kranaatit, Léon ja Louise joutuvat eroon toisistaan ja kumpikin luulee toisen kuolleen.

Normandian rannikolla
Vuosia myöhemmin Léon, naimisissa oleva perheenisä, näkee Louisen näköisen naisen Pariisin metrossa. Tällä kertaa toinen maailmansota ja sen myötä Pariisin miehitys aiheuttaa erottaa rakastavaiset toisistaan.

Otin tämän kirjan matkalukemiseksi Ranskaan ja täytyy sanoa, että kerrankin valinta osui aivan nappiin! Pariisin sokkeloiset kadut ja kujat vilahtelivat jalkojen alla päivisin ja kirjan sivuilla iltaisin. Eräänä päivänä nousimme metrosta Saint-Michelin aukiolle, ja illalla sain hämmästellä hotellihuoneessa outoa yhteensattumaa, kun luin Léonin nousevan metroaseman portaita ylös Saint-Michelin aukiolle! Lisäksi lukuromaani oli tietenkin sopivan koukuttava, muttei liian (toisin kuin eräs, joka vei aikoinaan jopa liikaa aikaa häämatkalla). ;)

Léon ja Louise oli kirjastossa pistetty "Rakkaus"-osastolle, mutta sen rakkaustarina on kaikessa imelyydessäänkin virkistävän erilainen. Hieman harhaanjohtavasti kirjan kansiliepeessä lukee, että Léonin avioliitto Yvonnen kanssa estää tämän onnen Louisen kanssa. Kirjan parasta antia on nimenomaan se, että Léonin avioliitto ei suinkaan ole onneton eikä tämän vaimo ole mikään tyranni vaan vahva naishahmo, rakastava vaimo, tiikeriäiti, marttyyri. Toisaalta myöskään Louise ei ole mikään ilkeä "toinen nainen", joka yrittää rikkoa Léonin avioliiton. Kolmiodraama on absurdi ja omituinen, mutta siinä mielessä kiehtovan erilainen, että kukaan kolmikosta ei tunne syvää mustasukkaisuutta ketään kohtaan. Léonin ja Yvonnen pitkä avioliitto seisoo vankalla pohjalla ja perustuu kumppanuuteen ja luottamukseen, ja vaimo antaa miehelle vapaat kädet etsiä Louise käsiinsä. Onko tämä suurta rakkautta vai järjetöntä välinpitämättömyyttä, sen saa lukija itse päätellä.

Eräs ajatusleikki, joka tuli jostain syystä kirjaa lukiessa mieleen: entä jos Louise olisikin ollut Louis? :) Tämä olisi luonut kirjaan todella mielenkiintoisen ulottuvuuden, joka sekin olisi ollut täysin mahdollinen.

Kokonaisuudessaan Léon ja Louise tarjosi juuri sitä, mitä odotinkin: rakkautta sodan keskellä, viihdyttävää kerrontaa, romantiikkaa ja vähän suruakin. Emmi Kyytsösen käsialaa oleva kansi on kaunis ja sopii romaanin tunnelmaan. Kirjaa suosittelevat myös Kirsi, Leena Lumi, Katja / Lumiomena ja Susa.

Alex Capus: Léon ja Louise. Atena. 2012. 309 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Léon und Louise
Suomentaja: Heli Naski

Atena: Léon ja Louise
Atena: Alex Capus

1 kommentti:

  1. Kyllä, suositus tälle. Omasta luennastani tuntuu olevan jo pitkä aika, mutta edelleen jälkimaku on positiivinen. Kansi on ehkä kaunein koskaan... Ja saada lukea tämä Pariisissa! Ahh!

    VastaaPoista