lauantai 19. syyskuuta 2015

Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani

Minä vihaan palelemista. En ole lainkaan kiinnostunut asettumaan alttiiksi rasituksille. En todellakaan ole mikään seikkailija. Silti olen yrittänyt puolet aikuisesta elämästäni päästä osaksi naparetkikuntaa, yli sata vuotta liian myöhään. Toisinaan minä ajattelen, että minusta tuli lääkäri vain, jotta voin ottaa selvää, mitä tapahtui.

Bea Uusman Naparetki - Minun rakkaustarinani on aivan huikea, lumoava, visuaalisesti hätkähdyttävä teos. En ole koskaan lukenut tällaista tietokirjaa: näin tunteella ja intohimoisesti aiheeseensa perehtyvää ja samalla syvän analyyttistä ja perusteellista. Ei ihmekään, että kirja voitti tietokirjallisuuden August-palkinnon ilmestyttyään.

Uusman tavoin minäkään en pidä palelemisesta enkä erityisemmin talvesta. En käsitä, mikä ajaa lukuisia ihmisiä kiipeämään lumihuippuisille vuorille ja tavoittelemaan hyytävän kylmiä napa-alueita henkensä kaupalla. Silti luen tällaisista uskalikoista kertovia seikkailukertomuksia ahmien ja mukana eläen. Naparetki-kirjan seikkailu on yksi parhaista, jonka olen lukenut.

Vuonna 1897 insinööri Salomon Andréen johtama ruotsalainen retkikunta lähti pyrkimään vetypallolla kohti pohjoisnapaa. Tarkoituksena oli lentää pohjoisnavan yli, pudottaa sinne poiju merkiksi saavutuksesta ja jatkaa matkaa kohti Siperiaa tai Kanadaa. Kolmihenkiseen retkikuntaan kuuluivat lisäksi valokuvaaja Nils Strindberg ja insinööri Knut Frænkel. Asiat menivät alusta asti pieleen, kun pallon ohjaamiseen tarvittavat laahausköydet irtosivat lähdössä. Silkkipallo ajelehti päämäärättömästi kohti pohjoista ja runsaasti vetykaasua vuoti taivaan tuuliin. Sen piti pysyä ilmassa 30 päivää, mutta vain vajaan kolmen vuorokauden kuluttua se tömähti maahan eikä noussut enää. Andréen pohjoisnaparetkikunta oli 480 kilometrin päässä lähtöpaikastaan keskellä jäätikköä. Yhtä kotiin palannutta kirjekyyhkyä lukuun ottamatta heistä ei kuulunut enää sanaakaan.


Vuonna 1930, 33 vuotta retkikunnan katoamisen jälkeen, muuan alus nousi sattumalta maihin Valkosaari-nimiselle karulle kalliosaarelle Huippuvuorilta koilliseen. Saarelle ei yleensä pääse, koska se on aina ajojäiden piirittämä, mutta vuosi 1930 oli ollut poikkeuksellisen lämmin.

Saarelta löytyi leiri ja kolme luurankoa, jotka varmistuivat Andrée-retkikunnan jäänteiksi. Joku tai jotkut olivat haudanneet Strindbergin ruumiin kivien alle. Frænkel oli kuollut makuupussiinsa telttaan. Andrée itse oli menehtynyt istuma-asentoon kalliopaaden viereen.

Kymmeniä vuosia myöhemmin nuori lääkäri ja kirjailija Bea Uusma kiinnostuu tapauksesta ja alkaa tutkia sitä. Andrée-retkikunnan arvoituksesta tulee hänelle suorastaan pakkomielle. Hän kerää todistuskappaleita, tavaa retkikunnan jäsenten päiväkirjamerkintöjä, tutustuu ruumiinavauspöytäkirjoihin ja yrittää lukuisia kertoja päästä itsekin käymään Valkosaarella. Naparetki - Minun rakkaustarinani on syntynyt näiden tutkimusten tuloksena.

Andrée-retkikunnan päiväkirjan sivuja. Kirjan kuvitusta.
Tietokirjasta tekee upean juuri se, että Uusma suhtautuu niin henkilökohtaisen, peittelemättömän intohimoisesti aiheeseensa. Hän takertuu yksityiskohtiin, pohtii, spekuloi, analysoi ja selvästi nauttii mysteerin selvittämisestä. Jotenkin ymmärrän tuollaista pakkomielteen partaalla horjuvaa tarvetta tutkia, selvittää ja löytää vastauksia...

Mystisintä retkikunnan kohtalossa on juuri kolmikon kuolinsyy(t). Andrée, Strindberg ja Frænkel olivat varustautuneet jäätiköllä selviytymiseen: heillä oli runsaasti ruokaa, lämpimiä vaatteita, lääkkeitä ja aseita. He vetivät perässään painavia varusterekiä pyrkiessään pallon putoamispaikalta kohti etelää. Päiväkirjat paljastavat, että he kulkivat useita kuukausia arktisilla ahtojäillä ja metsästivät ja söivät jääkarhuja ja hylkeitä. Lokakuun 5. päivä he nousivat maihin Valkosaarelle ja rakensivat sinne leirin tarkoituksenaan talvehtia saarella ja lähteä taas keväällä jatkamaan matkaa. Kolme päivää myöhemmin, lokakuun 8. päivänä, päiväkirjamerkinnät loppuvat. Retkikunnan jäsenet kuolevat, vaikka heillä on yhä runsaasti muonaa, polttoainetta, toimivia aseita ja lämpimiä vaatteita. Ruumiista ei löydy ruhjevammoja eikä luita ole murtunut.

Ruumiinavauspöytäkirjan merkintöjä. Kirjan kuvitusta.
Tätä arvoitusta Uusma yrittää ratkaista. Mitä oikein tapahtui? Mihin retkikunnan jäsenet kuolivat ja missä järjestyksessä? Miksi yksi haudattiin, mutta kahta muuta ei? Kuinka kauan viimeisimpänä elossa ollut eli vielä toisten jälkeen?

Naparetki on graafisesti upea, tyylikäs ja ajatuksella koottu teos. Se on täynnä hyytävän kylmiä värejä, taidolla sommiteltuja tekstejä ja valokuvia - Strindbergin naparetkellä ottamat rakeiset mustavalkokuvat sulassa sovussa Uusman järjestyskameralla ottamien komeiden värikuvien kanssa. Tuntuu siltä, että juuri tämä kyltymätön uteliaisuus yhdistää retkikunnan jäseniä ja Uusmaa: palava halu tutkia ja dokumentoida tuntematonta, etsiä vastauksia ja seikkailla. Järjetön seikkailuhalu, pakkomielle, rakkaus.

"Jag kan ej följa dig." Jäähyväiskortti Nilsille Anna Charlierilta. Kirjan kuvitusta.
Nils Strindbergin kihlattu, Anna Charlier, ei voinut seurata rakastettuaan tämän matkalle, mutta Uusma seuraa. Hän on vain 113 vuotta myöhässä.

Minun on ratkaistava arvoitus, mutta en saa sitä koskaan tehdyksi, ellen uppoudu retkikuntaan syvemmin. Minun on yritettävä seurata heitä. Minun on päästävä heidän sisätaskuihinsa. Minun on päästävä heidän rispaantuneiden päiväkirjasivujensa sanojen taakse. Minun on ymmärrettävä, mitä tapahtuu ihmiselle, joka oleskelee keskellä ahtojäätä vailla poispääsyn mahdollisuutta. Minun on mentävä jään sisälle, hangen alle. Minun on mentävä sinne, missä he kuolivat. Minun on päästävä Valkosaarelle.

Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani. Like. 2015. 290 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Expeditionen. Min kärlekshistoria
Suomentaja: Petri Stenman
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Like: Naparetki - Minun rakkaustarinani
Like: Bea Uusma

Bea Uusma kertoo kirjastaan Turun kirjamessuilla sunnuntaina 4.10 (Agricola A-halli klo 14.30).

4 kommenttia:

  1. Ooh! Vaikuttaa hienolta kirjalta. Kiitos tästä tekstistä. Kuulostaa siltä, että Naparetken voisi ostaa vaikka lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erinomainen lahja kaikille hyvän tietokirjan ja seikkailukertomusten ystäville! :)

      Poista
  2. Mahtava lukukokemus. Ensimmäinen kirja jonka luen yhteen menoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli tosiaan vaikea laskea välillä alas, vaikka melkoinen tiiliskivi tämä olikin kannateltavaksi!

      Poista