tiistai 1. syyskuuta 2015

Anni Nupponen: Nainen ja kuningas

Minun voimani oli parantaa ja parantaa aina vain uudelleen, korjata ja eheyttää. Minä olin siis vahva, vahva omassa itsessäni. Areth - hän oli vahva, mutta eri tavalla kuin minä, jumalansa tavalla. Vaikka hän aiheutti minulle suurta surua, niin suurta, että mieleni lähes sortui, en lopulta saattanut syyttää häntä, sillä tuolloin minun olisi pitänyt syyttää häntä siitä, mitä hän oli.

Anni Nupposen alun perin omakustanteena ilmestynyt Nainen ja kuningas voitti vuonna 2009 Kuvastaja-palkinnon, joka myönnetään parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle. Sittemmin romaanin korjatun painoksen on julkaissut Vaskikirjat.

Rakeinen ja kökkö kansi ei nosta odotuksia kovin korkealle ja kirja on jotenkin onnistuttu sitomaan niin kehnosti, että sivut uhkaavat irrota, jos niitä kääntelee liian rivakasti. Tarina on kuitenkin sen verran vetävä, että melko rivakasti niitä tuli välillä käänneltyä. :)

Eelis on parannuksen salin ylin nainen ja taitava parantaja. Työssään hän kohtaa kuningas Arethin, ylpeän ja itsevarman hallitsijan, joka ei kaihda sotaa, mutta kaipaa yksityiselämässään myös kumppania. Eeliksen ja Arethin kypsä suhde perustuu tasavertaisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen, mutta velvollisuudet kahlitsevat kummankin rooliinsa eikä yhteinen elämä näytä mahdolliselta.

Ymmärrän, miksi Nupposen tyyliä on kuvailtu waltarimaiseksi. Kieli on ylevää, vanhakantaista ja runollista, mutta samalla soljuvaa ja taianomaista. Polveilevat lauseet, joissa ei kuitenkaan ole turhaa toistoa, ja paikoin vanhanaikainen sanajärjestys sekä etäännyttää että lumoaa. Myös Sinuhe oli paikkaansa maailmasta etsivä lääkäri ja mahtavan hallitsijan alamainen, hieman Eeliksen tavoin!

Täytyy sanoa, että olen harvoin lukenut näin koskettavaa ja todentuntuista kuvausta sodasta nimenomaan kotirintaman näkökulmasta. Ja tarkoitan todella todentuntuista, vaikka kyse on fantasiamaailmasta. Pojat ja miehet sotivat jossain kaukana ja ovat poissa vuosikausia, mutta sodan kauheudet tuntuvat silti konkreettisesti kotiin jääneiden luona. Ruuasta on pulaa, kun kaikki pitää toimittaa armeijalle. Kaupunkiin tulvii pakolaisia. Huhut, pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta leviävät kansan keskuudessa, kun uutisia sodan edistymisestä ja läheisten kohtalosta ei kuulu.

Romaanissa ei ole mitään miekkojen kalistelua, hirveitä petoja tai mahtavia taikoja. Fantasiakirjaksi se on melko seesteinen ja pohdiskeleva, ja keskittyy päähenkilön mietteisiin ja elämänkaareen. Kirjassa pohditaan syvällisesti kysymyksiä yksilön vastuusta, sodan etiikasta ja oikeudesta onneen.

Kirjasta välittyi hienosti Eeliksen omat tunteet sotaa ja kärsimystä kohtaan. Parantajana hän ei voi käsittää sitä, miksi joku haluaisi tarkoituksellisesti vahingoittaa tai tappaa toisen ihmisen. Eeliksen vahva vakaumus antaa kirjalle jopa pasifistisia sävyjä. Vastaparina on tietenkin kuningas Areth, sankareiden ja sodan jumalan parissa kasvanut vahva hallitsija. Parantaja ja sotilas, nöyrä palvelijanainen ja mahtava kuningas... Kaksi vastakkaista voimaa vetävät toisiaan puoleensa kuin erinapaiset magneetit. Eeliksen ja Arethin maailmankuvien erilaisuus tekee suhteesta jopa hieman epäuskottavan, vaikka sisäinen kamppailu yhdistää heitä.

Jos jotain olisin kirjaan vielä kaivannut, niin enemmän yksityiskohtia Eeliksen työstä. Parantajat parantavat kirjassa sairaita ajatustensa ja käsiensä avulla, mutta olisi ollut kiinnostavaa lukea lisää Eeliksen arjesta ja yksittäisistä potilaista.

Bloggaajista myös Marjaana on ihastunut kirjaan.

Anni Nupponen: Nainen ja kuningas. Vaskikirjat. 2009. 288 sivua.

Vaskikirjat: Nainen ja kuningas
Osuuskumma: Anni Nupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti