Siirry pääsisältöön

Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Yökirja

Kannen kuvat: Satu Kettunen
- Oletko koskaan pitänyt yökirjaa?
- En. Mutta ehkä sinä voisit opettaa minulle, miten sitä pidetään.

Inka Nousiainen on kirjoittanut useita nuorten- ja aikuisten romaaneja, joista omia suosikkejani ovat erityisesti Arvaa ketä ajattelen (2007) ja Kirkkaat päivä ja ilta (2013). Kesällä ilmestynyt Yökirja on Nousiaisen ensimmäinen kuvakirja lapsille. Kirjan on kuvittanut Satu Kettunen.

Yökirja kertoo 6-vuotiaasta Kuusta, joka ei voi mennä päivisin ulos, koska hän tulee valosta hirmuisen kipeäksi. Niinpä hän käy yksin ulkona öisin ja pitää päiväkirjan sijasta yökirjaa. Eräänä yönä Kuu tapaa vihreäsilmäisen, ketunnäköisen Raan, joka istuu puun alla ja itkee. Raan vieressä on surullinen koira nimeltä Suru. Surullinen Raa ja yksinäinen Kuu tutustuvat ja ystävystyvät.

Kuun kotona on 4-vuotias pikkusisko Oo La Laa, joka aikoo isona sirkukseen töihin. Raan ja Oo La Laan äiti ompelee koneella päivät pitkät Ystäviä, suuria nukkeja yksinäisille aikuisille, joilla ei ole öisin ketään, jota halata.

Ensilukemalta Yökirjan tarina oli minusta hieman sekava ja liiankin tajunnanvirtamainen. Kirjassa on kuitenkin paljon kauniita lauseita ja ajatuksia ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Näin yksinkertaisesti ja oivaltavasti yksinäisyyttäkin voi kuvailla, käyttämättä varsinaista sanaa 'yksinäisyys':

Minulle tulee välillä hiljainen olo ilman mitään syytä. Ja joskus siitä hiljaisuudesta tulee niin iso ettei sille ole kotonani tilaa. Siksi minun on vietävä Hiljaisuuteni muualle, sinne missä se parhaiten viihtyy. Minä vien Hiljaisuuteni Raan luokse.

 
Kuviin on sommiteltu kollaasimaisesti paljon erilaisia elementtejä, muotoja, värejä, kuvioita ja pintoja, jotka houkuttelevat koskettamaan ja kuvittelemaan, miltä jokin tuntuu (koiran turkki, lehtiä, sammalta, kangasta, muovia...). Violetit, turkoosit ja syvänsiniset värit sopivat hyvin kirjan surumieliseen, mutta taianomaiseen yölliseen tunnelmaan. Yökirja on vasta toinen Kettusen kuvittama kirja; ensimmäisestä hän sai Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon.


Suosittelisin Yökirjaa 5-vuotiaasta ylöspäin. Oma 3-vuotiaani oli selvästi kirjalle vielä liian pieni eikä hän jaksanut keskittyä välillä vaikeatajuiseen ja abstraktiin tekstiin, jossa ajatukset juttelevat keskenään ja Kuun kyyneleet tulevatkin ulos Raan silmistä.

Kirjan kaunein kohta on se, kun Kuu uskaltaa näyttää Raalle, millaisessa kiiltävässä "avaruuspuvussa" hän joutuu kulkemaan päivisin, jotta aurinko ei satuttaisi häntä. Kirjassa käsitellään siis myös erilaisuuden hyväksymistä:

Ajattele että kenelläkään muulla ei ole tuollaista. Miten monella on esimerkiksi silmälasit. Mutta kenelläkään ei ole avaruuspukua. Sinä et ole niin kuin muut, ja juuri siksi minä sinusta tykkäänkin.

Niin yksinkertaista se on. :)


Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Yökirja. Tammi. 2015.

 Kirja.fi: Yökirja
Kirja.fi: Inka Nousiainen
Kirja.fi: Satu Kettunen
Tunnisteet:

Kommentit

  1. bleue11 syyskuuta, 2015 21:27

    Tämä on ollut minulla jo kuukauden lainassa mutten ole vielä lukenut, joku juttu mietityttää ja tästä jutusta sain vahvistusta. Luen silti, tai, katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr14 syyskuuta, 2015 21:32

      Nopealukuinenhan tämä on, mutta kuvia tarkemmin tutkimalla saa kyllä enemmän niistä irti. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää