Siirry pääsisältöön

Kuvallinen kirjamessuraportti

Helsingin kirjamessut on jälleen koettu ja jälkitunnelmat ovat väsyneet, mutta onnelliset. Käsivarsia särkee kirjakassien raahaamisesta ja uutta luettavaa riittäisi varmaan useaksi kuukaudeksi eteenpäin. Tässä vielä muutama kuva messuhulinasta:

Mila Teräs lukee kuvakirjaansa Hämärinkäinen Tarinalaakson teltassa. Kirjan omituiset otukset tuntuivat olevan paikallaolijoille jo ennestään tuttuja.

Emmi Itärannan haastattelu toi vain lisää varmuutta siitä, että Kudottujen kujien kaupunki täytyy lukea ja pian! Kirjailija paljasti mm. että hänen suosikkihahmonsa kirjassa ei ole ihminen.
Anna-Riikka Carlson haastattelee Tiina Laitila Kälvemarkia Karkulahti-romaanista ja siitä, kuinka voi muistaa "itsensä ohi".
Mihail Šiškin teki vaikutuksen Kirjabloggareiden messubrunssilla lauantaina.
Omanlaisensa vaikutuksen teki myös varsin komea Mörkö Tarinalaaksossa.
Tähän pokkaritarjoukseen tartuin jo Turun kirjamessuilla. :)
Elmeri-norsu oli varsinainen väripilkku.
Kirjailija Kerttu Ruuska lukee kuvittaja Nadja Sarellin kanssa Elsa ja Lauri matkustavat -kirjaa.
Kyseinen kirja sai innokkaimmat fanit kiipeämään lavalle asti. :)
Sari Pöyliö (oik.) ja Ihmisen veri Louhi-lavalla.
Legendaarinen Maikki Harjanne lukee uusinta Minttu-kirjaa Tarinalaakson teltassa.
Yksi viikonlopun kohokohdista: Eija Ahvon, Soili Perkiön ja Hannele Huovin musiikkiesitys uuden Muumiperheen lauluretki -kirjan tiimoilta. Taustalla Katja Kettu yrittää saada ääntään kuuluviin Aleksis Kivi -lavalla (Tarinalaakson musiikit kuuluivat ilmeisesti AK-lavalle jopa häiritsevän hyvin).
Helena Wariksen Vuori voitti Kuvastaja-palkinnon! Waris voitti palkinnon myös viime vuonna.
Nämäkin ovat lukulistalla...
Messusaldo, eli ostetut ja saadut kirjat. Lastenkirjat puuttuvat pinosta.
Täytyy sanoa, että kokonaisuutena tämän vuoden messut olivat parhaat kirjamessut, joilla olen ollut. Ja sanon tämän nyt kuusien perättäisten kirjamessujen "vankalla" kokemuksella! ;) Ensimmäinen kerta meni ihmetellessä; toisena vuonna haahuilin ja olin saada Martti Ahtisaarelta nimmarin käsivarteen; kolmantena vuonna perheeseen ilmestyneet Emmaljungat (aka valtamerilaiva) ja niiden sisältö hieman hidastivat sujuvaa sukkulointia messuilla; neljäntenä vuonna kirjamessumatka sai dramaattisen käänteen, kun päädyimme hotellin sijaan Jorvin sairaalaan ja viidentenä eli viime vuonna intoilin bloggaajapassista ja haukuin Tarinalaaksoa.

Tänä vuonna plussaa olivat erityisesti kirjabloggareille järjestetyt tilaisuudet (mm. Susan Abulhawan haastattelu perjantaina sekä Kirjabloggareiden messubrunssi lauantaina), hyvät messutarjoukset sekä tietenkin mielenkiintoiset haastattelut ja keskustelut. Kunniamaininnan saa uudistunut Tarinalaakso, jonka "peuhualueeseen" ja sen ohjelmaan oli todellakin tänä vuonna panostettu. Siellä tuli vietettyä paljon aikaa (kuten kuvistakin voi päätellä). Miinusta saa edelleen Tarinalaakson teltan pieni koko (suosituimpien esiintyjien aikana eivät pienimmät kuulijat taaskaan mahtuneet sisälle telttaan), akustiikkaongelmat Tarinalaakson lavan ja Aleksis Kivi -lavan välillä (esim. HS:n esikoiskirjapalkinnon finalistit eivät aina kuulleet haastattelijoiden kysymyksiä, koska Tarinalaaksossa oli samaan aikaan musiikkiesitys) ja istumapaikkojen puute messualueella (mikä on ollut ongelma aina, mutta tänä vuonna se häiritsi jostain syystä enemmän: joskus olisi kiva vaikka istua jonnekin tungoksen keskellä lukemaan tai selailemaan rauhassa kirjoja).

Mutta kaikesta huolimatta: mahtavat messut ja ensi vuonna taas uudestaan! Nyt painun selailemaan ja fiilistelemään messuhankintoja. Blogin huomisia 7-vuotissyntymäpäiviä täytyy varmaan juhlistaa lukemalla. :)

Kommentit

  1. Ihanat tunnelmat Tarinalaaksossa! Lasten ohjelmaan kannattaa panostaa.

    Kirjamessuille on aina hirmuinen hinku, vaikka aina ei kaikki mene putkeen. Kirjasaalis ja "kirjallisuuden henki" sieltä kuitenkin aina löytyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjat ja tunnelma ovat varmaan ne tärkeimmät. :)

      Poista
  2. On kyllä lupaavaa, jos kuudennet messut olivat sulle ne parhaat: minä olin mukana ekaa kertaa ja vaikka todellakin suuri osa ajasta meni ihmetellessä (ja innosta hihkuessa) niin kokemus oli hieno. Minä muuten näin sinut yhden kerran, mutta sulla näytti olevan kova kiire jonnekin, enkä sitten uskaltanut nykäistä hihasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit vain tullut nykäisemään! :) Välillä kyllä rynnistin paikasta toiseen puolijuoksua, kun jokin must-see esitys oli jäämässä näkemättä. Tänä vuonna yritin välillä jopa rauhoittua ja pysähtyä vain fiilistelemään - ja melkein välillä onnistuinkin. Ehkä ensi vuonna nähdään! ;)

      Poista
  3. Voi te kuulitte tuon musiikkiesityksen! Me haahuilimme lavan edessä noin 40 minuuttia odotellessamme konsertin alkua, mutta ainoa laulu, jonka sinä aikana lauloimme oli Peppi Pitkätossu. Sen jälkeen lapset olivat niin kypsää kauraa odotteluun, että jouduimme suuntaamaan kotiin. :/ Tuo Jeninin aamu, joka sinulla on nyt lukuvuorossa, on muuten aivan ihastuttava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :/ Mutta Peppikin oli näkemisen arvoinen.
      Sain juuri eilen Jeninin aamut luettua ja huh, mikä kirja! Ravisuttava ja vaikuttava monella tapaa.

      Poista
  4. Onnea seitsemästä vuodesta! :) Se on pitkä aika kirjablogata. Ja samalla siis monia hyviä lisävuosia toivottelen.

    Oli kiva nähdä pikaisesti messuilla. Mekin olimme perheen kanssa jonkin verran Tarinalaakson alueella, tänä vuonna se oli aika onnistunut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi