tiistai 27. lokakuuta 2015

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Sotaan ei lähdetä häviämään, kukaan ei virallisesti pelkää, pelko ei kanna minnekään, soditaan, taistellaan, saatetaan kuolla, saatetaan jäädä henkiin, hävitään, voitetaan, rangaistaan, saadaan rangaistus.

Tämän lukemisesta on jo aikaa ja kirjan henkilöt ja juoni ovat ehtineet haalistua muistojen rajamaille, joten joudun turvautumaan muutamaan lukemisen aikana tekemääni pikaiseen muistiinpanoon.

Innostus lukea Riikka Ala-Harjan romaani syntyi loppukesän Normandian matkasta. Finlandia-ehdokkaanakin ollut romaani sijoittuu Normandiaan, jossa ranskalaisen Julien elämän hajoaa vähitellen palasiksi. Aviomies, Henri, jää kiinni pettämisestä, ja Emma-tytär sairastuu syöpään. Julie toimii samaan aikaan sotahistorian asiantuntijana ja oppaana Normandian maihinnousurantoja kierteleville turistiryhmille.

En voinut romaania lukiessa olla pohtimatta, oliko siinä omaelämäkerrallisia aineksia. Ala-Harja kertoi haastattelussa vuonna 2012 asuneensa ranskalaisen miehensä kanssa Normandiassa noin seitsemän vuoden ajan, kun miehen pettäminen aiheutti parisuhdekriisin ja sai kirjailijan muuttamaan takaisin Suomeen tyttärensä kanssa. Myös tytön syöpähoidot oli kuvattu romaanissa niin tarkasti, että mietin, oliko kirjailijalla kenties omakohtaista kokemusta aiheesta (mutta juttu olikin hieman monimutkaisempi, kuten tämän arvion viimeisestä kappaleesta käy ilmi).

Minusta oli erikoinen ratkaisu rinnastaa toinen maailmansota, erityisesti Normandian maihinnousun taistelut, kamppailuun syöpää vastaan. Lukiessa yritin pakonomaisesti tulkita tätä rinnastusta (ovatko natsit Euroopan syöpäsoluja?!), mutta jotenkin se jäi hämäräksi. Normandian maihinnousu on Julielle jotain suurta ja kaukaista, jota hän voi sotahistorioitsijana ja oppaana kuvailla, mutta lapsen sairastuminen ja sen aiheuttama hätä on valtava kriisi, tässä ja nyt.

Julie on kaikessa epätäydellisyydessään ärsyttävä. Hän on loputtoman mustasukkainen ja katkera miestään kohtaan ja rypee eron jälkeen itsesäälissä ja kostonhimossa. Toki tilanne on mitä on, ja usein kriisitilanteet elämässä tuovat esiin ihmisten pimeimmät puolet ja negatiivisimmat tunteet. Silti turhauduin siihen, että näkökulma oli aina vain Julien: Henri ja Emma nähdään vain hänen silmiensä kautta. Sen vuoksi esimerkiksi Henristä muodostuu melko yksipuolinen kuva, ja aukkojen täyttäminen jää lukijan mielikuvituksen varaan.

Itse kirjan teksti oli vetävää ja ytimekästä, välillä jopa listamaisen askeettista arjen askareiden pikkutarkkaa kuvailua. Luin tämän nopeasti kannesta kanteen.

Olen iloinen siitä, että sain tietää kirjan aiheuttamasta kohusta vasten sen lukemisen jälkeen. Muuten lukukokemus olisi varmasti kärsinyt. Kyse oli siis siitä, että Ala-Harjan sisko miehineen syytti julkisuudessa kirjailijaa siitä, että hän olisi kerännyt salaa tietoja heidän poikansa leukemiasta ja käyttänyt niitä luvatta hyväkseen romaanissaan. Tämä aiheutti keskustelua taiteen etiikasta: missä määrin kirjailijalla on oikeus käyttää lähipiirinsä kokemuksia teoksissaan? Sittemmin keskustelua samasta aiheesta on herättänyt myös eräs herra Knausgård... En ota kantaa kirjailijan oikeuksiin tai siihen, oliko kohu vain jonkinlainen markkinointikikka, mutta hieman epämiellyttävän jälkimaun se kyllä jätti kirjasta.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Like. 2012. 209 sivua.

Like: Maihinnousu
Like: Riikka Ala-Harja
Kiiltomato: "Odottamaton elämä"
Kirjavinkit: Maihinnousu

3 kommenttia:

  1. Ilmeisesti kirjailijan siskolla on lapsi, jonka syöpähoitoja Ala-Harja käyttää apunaan. Muistaakseni se aiheutti sisarten välillä riitaa. Itse tykkäsin ihan aiheesta, mutta hahmot jäivät etäiseksi.

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä kirja toimi todella hyvin, veti imuunsa nopeasti ja oli väkevä. Harmi, jos se on aiheuttanut riitaa perheessä...

    VastaaPoista
  3. Tämä oli huippu teos, eikä ihme, että se oli Finlandiaehdokkaana. Tiesin kohusta, mutta ei se vaikuttanut teoksen lukemiseen. Onhan näitä muitakin, jotka ovat käyttäneet sukunsa tarinoita omissa kirjoissaan ja lähipiirin henkilöitä, pisimmillään ehkä Kalle Päätalo. Anna-leena Härkönen on kirjoittanut sukunsa henkilöistä, samoin Anja Snellman...ja moni muu.
    Ala-Harjan teksti on upeaa, mutta silti en pitänyt uusimmasta Kevyt liha teoksesta. Maihinnousu on huikea verrattuna siihen.

    VastaaPoista