Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat

- Liikaa ihmisiä, ei ravintoa, vaikka uusia erikoisolosuhteita sietäviä kasveja yritettiin kehittää. Ilmasto muuttui, kuivuus levisi yhä pohjoisemmaksi. Sotia ja konflikteja. Kansallisvaltioita kaatui sisällissotiin, levottomuudet ja kansainvaellukset lisääntyivät.

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Routasisarukset, joka aloitti samannimisen scifisarjan, oli yksi viime vuoden positiivisimmista yllätyksistä lukemieni kirjojen joukossa. Kotimainen scifi- ja fantasiakenttä on minulle melko vieras, joten luin kirjan ilman sen kummempia odotuksia. Yllätyin siitä, miten laadukasta, kunnianhimoista ja monitasoista nuorten scifiä kotimaastakin löytyy. Ahmin kirjan pikavauhtia ja jäin malttamattomana odottelemaan toista osaa.

Ja kuinkas sitten kävikään? Nappasin Hiekkasotilaat pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston hyllystä mukaani. Heti ensimmäisillä sivuilla huomasin, että olin täysin unohtanut Routasisarusten perusjuonen ja ennen kaikkea kirjan lopun. Hiekkasotilaiden alussa ei myöskään ole mitään meille huonomuistisemmille lukijoille tarkoitettua aiempien tapahtumien kertausta vaan tarina yksinkertaisesti jatkuu siitä kohdasta, mihin se jäi. Mikä kohta se sitten olikaan... :) Oma kappaleeni Routasisaruksista on lainassa, joten mitään pikaselausta en päässyt tekemään.

Ensimmäiset noin 50 sivua kirjasta meni siihen, että yritin tajuta, missä mennään ja muistella, keitä nämä henkilöt oikein olivatkaan. Asiaa ei auttanut se, että kaikki henkilöt seikkailevat hyvin pitkälti kukin omilla tahoillaan, joten kirjassa seurataan useampaa rinnakkaista juonta. Sen lisäksi siinä valmistaudutaan sekavaan sotaan useiden eri ryhmittymien välillä. Täytyy tunnustaa, että tunsin kirjan alkuosassa melkoista turhautumista sekä omaa muistamattomuuttani että tarinan moniulotteisuutta kohtaan.

Odotin, että asiat olisivat vähitellen selkiytyneet sitä mukaa, kun juoni eteni. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt. Henkilöhahmojen paljous teki tarinasta entistä sekavamman, vaikka kirja olikin jaettu osiin sen perusteella, kenen näkökulmasta tarinaa kerrottiin. Kirjasarjan ensimmäisen osan mielenkiintoisin hahmo, Utu, jäi tällä kertaa jotenkin ulkopuoliseksi ja etäiseksi. Toisaalta samoja tapahtumia kerrattiin välillä useamman eri henkilön näkökulmasta. Ajallisesti sahattiin eteen- ja taaksepäin, mikä ei ainakaan helpottanut tapahtumien jäsentämistä päässä.

Vaikka itse juoni ja henkilöt aiheuttivat minussa turhautumista ja hämmennystä, kirjan maailma ja teemat kiehtoivat edelleen. Hiekkasotilaat sijoittuu maailmaan, joka on suurelta osin tuhoutunut bioterrori-iskun aiheuttaman saastepilven vuoksi. Kirjassa käsitellään jälleen kiistanalaisia ja ajatuksia herättäviä teemoja: puhutaan geenimanipulaatiosta ja ihmisen kehittämisestä lajina. Syntyvyyden säännöstelystä, biotekniikasta ja hybridilajeista. On ydinvoimaloita ja bioasemia. Maapalloa vaivaa krooninen energiapula, liikaväestö, ilmastonmuutos ja loputtomat sodat. Ajankohtaiset ympäristökysymykset ja terrorismi ovat myös läsnä.

Myös eri alueisiin jaettu dystooppinen maailma tuntui edelleen kiinnostavalta ratkaisulta. Varsinkin Utun tutkimusmatkat lentävän Muinaisen kanssa ympäri maailmaa olivat mielenkiintoista luettavaa ja olisin voinut lukea niistä enemmänkin. Sen sijaan taisteluja, juonittelua ja sotimista oli minusta kuvattu turhankin monen sivun ajan.

Kirjasta jäi sekavan poukkoileva jälkimaku. Toivottavasti kolmannessa osassa on selkeämmin etenevä juoni (tai allekirjoittanut viitsii kerrata aiemmat kaksi osaa ennen sen lukemista!). :)

Kannattaa lukea myös muiden arvioita kirjasta: Booksy on ollut fiksumpi ja lukenut 1. ja 2. osan peräkkäin; myös Haltiamieli ja Hansu ovat saaneet kirjasta enemmän irti kuin minä.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat. WSOY. 2012. 404 sivua.

WSOY: Hiekkasotilaat
Kirjavinkit: Hiekkasotilaat