Siirry pääsisältöön

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat

- Liikaa ihmisiä, ei ravintoa, vaikka uusia erikoisolosuhteita sietäviä kasveja yritettiin kehittää. Ilmasto muuttui, kuivuus levisi yhä pohjoisemmaksi. Sotia ja konflikteja. Kansallisvaltioita kaatui sisällissotiin, levottomuudet ja kansainvaellukset lisääntyivät.

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Routasisarukset, joka aloitti samannimisen scifisarjan, oli yksi viime vuoden positiivisimmista yllätyksistä lukemieni kirjojen joukossa. Kotimainen scifi- ja fantasiakenttä on minulle melko vieras, joten luin kirjan ilman sen kummempia odotuksia. Yllätyin siitä, miten laadukasta, kunnianhimoista ja monitasoista nuorten scifiä kotimaastakin löytyy. Ahmin kirjan pikavauhtia ja jäin malttamattomana odottelemaan toista osaa.

Ja kuinkas sitten kävikään? Nappasin Hiekkasotilaat pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston hyllystä mukaani. Heti ensimmäisillä sivuilla huomasin, että olin täysin unohtanut Routasisarusten perusjuonen ja ennen kaikkea kirjan lopun. Hiekkasotilaiden alussa ei myöskään ole mitään meille huonomuistisemmille lukijoille tarkoitettua aiempien tapahtumien kertausta vaan tarina yksinkertaisesti jatkuu siitä kohdasta, mihin se jäi. Mikä kohta se sitten olikaan... :) Oma kappaleeni Routasisaruksista on lainassa, joten mitään pikaselausta en päässyt tekemään.

Ensimmäiset noin 50 sivua kirjasta meni siihen, että yritin tajuta, missä mennään ja muistella, keitä nämä henkilöt oikein olivatkaan. Asiaa ei auttanut se, että kaikki henkilöt seikkailevat hyvin pitkälti kukin omilla tahoillaan, joten kirjassa seurataan useampaa rinnakkaista juonta. Sen lisäksi siinä valmistaudutaan sekavaan sotaan useiden eri ryhmittymien välillä. Täytyy tunnustaa, että tunsin kirjan alkuosassa melkoista turhautumista sekä omaa muistamattomuuttani että tarinan moniulotteisuutta kohtaan.

Odotin, että asiat olisivat vähitellen selkiytyneet sitä mukaa, kun juoni eteni. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt. Henkilöhahmojen paljous teki tarinasta entistä sekavamman, vaikka kirja olikin jaettu osiin sen perusteella, kenen näkökulmasta tarinaa kerrottiin. Kirjasarjan ensimmäisen osan mielenkiintoisin hahmo, Utu, jäi tällä kertaa jotenkin ulkopuoliseksi ja etäiseksi. Toisaalta samoja tapahtumia kerrattiin välillä useamman eri henkilön näkökulmasta. Ajallisesti sahattiin eteen- ja taaksepäin, mikä ei ainakaan helpottanut tapahtumien jäsentämistä päässä.

Vaikka itse juoni ja henkilöt aiheuttivat minussa turhautumista ja hämmennystä, kirjan maailma ja teemat kiehtoivat edelleen. Hiekkasotilaat sijoittuu maailmaan, joka on suurelta osin tuhoutunut bioterrori-iskun aiheuttaman saastepilven vuoksi. Kirjassa käsitellään jälleen kiistanalaisia ja ajatuksia herättäviä teemoja: puhutaan geenimanipulaatiosta ja ihmisen kehittämisestä lajina. Syntyvyyden säännöstelystä, biotekniikasta ja hybridilajeista. On ydinvoimaloita ja bioasemia. Maapalloa vaivaa krooninen energiapula, liikaväestö, ilmastonmuutos ja loputtomat sodat. Ajankohtaiset ympäristökysymykset ja terrorismi ovat myös läsnä.

Myös eri alueisiin jaettu dystooppinen maailma tuntui edelleen kiinnostavalta ratkaisulta. Varsinkin Utun tutkimusmatkat lentävän Muinaisen kanssa ympäri maailmaa olivat mielenkiintoista luettavaa ja olisin voinut lukea niistä enemmänkin. Sen sijaan taisteluja, juonittelua ja sotimista oli minusta kuvattu turhankin monen sivun ajan.

Kirjasta jäi sekavan poukkoileva jälkimaku. Toivottavasti kolmannessa osassa on selkeämmin etenevä juoni (tai allekirjoittanut viitsii kerrata aiemmat kaksi osaa ennen sen lukemista!). :)

Kannattaa lukea myös muiden arvioita kirjasta: Booksy on ollut fiksumpi ja lukenut 1. ja 2. osan peräkkäin; myös Haltiamieli ja Hansu ovat saaneet kirjasta enemmän irti kuin minä.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat. WSOY. 2012. 404 sivua.

WSOY: Hiekkasotilaat
Kirjavinkit: Hiekkasotilaat

Kommentit

  1. Kiäh, kiäh, hauskaa huomata että en ole ainoa huonomuistinen. Mutta kurjaa ettei sinulla ollut ykkösosaa käsillä, luulen etten olisi päässyt tähän kakkoseen kovin hyvin sisään minäkään ilman kertausta.

    Tuosta maailmasta; minusta siinä on hienoa, että ei ole menty yhden vastauksen suuntaan vaan on rakennettu uskottavasti tilkkutäkkimäinen maailmantila. Niin kuin sen sanoit, on ydinvoimaloita ja bioasemia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pitää varmaan kolmannen osan ilmestyttyä lukea kaikki kolme uudestaan peräkkäin. :)

      Minustakin kirjojen maailmasta tekee uskottavan juuri sen monitasoisuus. Eri kansat ja alueet ovat myös niin erilaisia keskenään, ettei ole ihmekään, että yhteentörmäyksiä ja konflikteja syntyy. Vähän niin kuin tosimaailmassakin...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi