"Iho umpeen, ekofriikki!" joku huusi. Aatami Ensimmäinen ei ollut kuulevinaan.
Tämä on 200. blogikirjoitukseni! Ajattelin ensin juhlistaa rajapyykkiä järjestämällä blogihistoriani ensimmäisen arvonnan, mutta arvontoja on tällä hetkellä meneillään niin monta (vilkaiskaapa vaikka linkkilistaa oikealla!), että taidan odotella vähemmän ruuhkaista ajankohtaa. Sitä paitsi kärsin arvottavan tavaran puutteesta, eli ensin pitäisi löytää sopiva kirjamainen palkinto. :) No, vielä tässä ehtii kevään mittaan...
Mutta siirrytään siis varsinaiseen asiaan, eli Margaret Atwoodiin. Herran tarhurit on Atwoodin uusin romaani ja suomennos ilmestyi viime vuonna. Romaani alkaa vuonna kaksikymmentäviisi, Tulvan vuonna. Maapallon yli pyyhkäisee Vedetön tulva, eli tuhoisa pandemia, joka tappaa suurimman osan maailman väestöstä. Yksi eloonjääneistä on Toby (jota luulin kirjan alussa toistuvasti mieheksi!). Toby kiipeää aamuisin talonsa katolle katselemaan auringonnousua ja tähyilemään muuta elämää. Haaskalintujen ja villiintyneiden koristekasvien lisäksi ympärillä vilisee geenimanipuloituja kudzuperhosia, pesunäätiä ja vihreitä kaneja. Ruuaksi olisi tarjolla multimarjoja ja bananaksia. Suomentaja Kristiina Drews on päässyt keksimään mahtavia uusia sanoja. :)
Ennen Tulvaa Toby on kuulunut Herran tarhureiden uskonnolliseen lahkoon, jonka toiminta perustuu ekologisuuteen, kasvissyöntiin ja luomutuotteiden viljelemiseen. Toinen eloonjäänyt entinen tarhuri on Ren, joka Tulvan iskiessä jää lukkojen taakse Pyrstömaailmaan, eräänlaiseen bordelliin.
Tobyn ja Renin erilliset tarinat avautuvat lukijalle vähitellen. Kerrontaa rytmittävät paitsi vaihtuvat kertojat myös kappaleiden väleihin sirotellut Aatami Ensimmäisen (Tarhurien eräänlainen johtaja) saarnat sekä Tarhurien suullisen perimätiedon virsikirjasta peräisin olevien virsien sanat. Ajassa hypätään välillä taaksepäin Tulvaa edeltävään aikaan ja kuvaillaan ihmisten itsekkyyttä ja yhteiskunnan rappiota; sitä, miten tähän on tultu.
Satuin juuri lukemaan romaanin kuvausta pandemian etenemisestä kun seurasin TV-uutisista Japanin tapahtumia. Kirjan tapahtumat olivat kaamealla tavalla hyvin samanlaiset Japanin katastrofin etenemisen kanssa: kännykkäyhteydet tukkeutuivat, sähköt menivät, joukkoliikenne ei enää kulkenut, kaupoista loppui ruoka... Lukiessa sai siis ihan konkreettisen muistutuksen siitä, miten todellinen vastaavanlainen katastrofi voisi tulevaisuudessa olla.
Vaikka romaani oli hirvittävällä tavalla ajankohtainen, en ollut muuten täysin vakuuttunut. Tarina viihdytti, mutta ei lumonnut. Orjattaresi oli minusta parempi tulevaisuuden dystooppinen kuvaus; siinä ihmiskunta ei tosin tuhoutunut, mutta oli kuitenkin sukupuuton partaalla ja yhteiskuntaa valvoi julma koneisto. Herran tarhureissa pisti ehkä silmään juuri se, miten anarkistiselta yhteiskunta vaikutti. Kirjassa ei mainita sanallakaan minkäänlaista hallitusta, presidenttiä tai muuta johtajaa. Turvallisuuspoliisi TurPon miehet pitävät yllä jonkinlaista kuria ja järjestystä, mutta melko mielivaltaisesti.
En ole lukenut Herran tarhurien sisarteosta, Oryx ja Crakea. Kirjat kertovat ilmeisesti suunnilleen samoista tapahtumista, mutta eri henkilöiden kautta. Ainakin marjis on kirjoittanut omassa arviossaan, että O&C kannattaa lukea ensin, eli ehkä olisin saanut tästä kirjasta enemmän irti jos olisin lukenut nämä "oikeassa" järjestyksessä. Mutta O&C on siis vielä lukulistalla...
Margaret Atwood: Herran tarhurit. Otava. 2010.
Englanninkielinen alkuteos: The Year of the Flood
Suomentaja: Kristiina Drews
Linkit:
Otava: Herran tarhurit
HS kirjat: "Hätähuuto paremman maailman puolesta"
Kirjavinkit.fi: Herran tarhurit
Wikipedia: Margaret Atwood
nyt en uskalla edes lukea tätä, huomenna pitäisi itse kirjoittaa samasta kirjasta :-) Palaan tutkimaan myöhemmin...
VastaaPoistaO&C:n lukeminen ehkä auttaa hivenen, mutta ei tämä Herran Tarhurit siltikään yllä todellakaan Orjattaresi tasolle minusta. Olen armoton Atwood fani, mutta tämä uusin jätti hieman kylmäksi...tosin parani loppua kohden mielestäni.
VastaaPoistaHei! Kirjoitin yhden ensimmäisistä blogiarvioinneistani tästä tämän vuoden tammikuussa. En ollut aiemminin ehtinyt lukea mitään Atwoodilta, joten lähdin kirjan maailmaan aika lailla vailla ennakko-odotuksia. Lumouduin kyllä! Samoihin asioihin kiinnitin lukiessa huomiota: käännös on onnistunut uutta sanastoa myöten (painball => verikuula, vrt. paintball => värikuula, joten Atwood myös leikkii näillä), Tobya luulin mieheksi (suomen kielen "heikkous" sukupuolittuneempiin kieliin verrattuna ;)). Oryx ja Crake ovat luettavien listalla, ja pitänee vielä säästellä Orjattaresi lukemista, jos se kerran on rouvan parhaita! Booksy, odottelen arvioitasi!
VastaaPoistaOlen myös samaa mieltä siinä, että tämä ei ole Orjattaresi veroinen. Se meni ihon alle, mutta tässä tunnelmaa luodaan ehkä vähän ulkonaisemmilla asioilla.
VastaaPoistaVoisit tykätä muuten enemmän Nimeltään Grace -kirjasta. :)
Mie olen kans ajatellut että tuota Oryx ja Crake pitäisi lukea ensin, mutta en ole vielä sitten saanut aikaiseksi lukea yhtään Atwoodia. Kiinnostaisi lukea tuon ajankohtaisen teeman takia ja Kirsin mainitseman sanastoleikin.
VastaaPoistaMinulla tämä odottaa lukemistaan hyllyssä. :)
VastaaPoistaOma Atwood-suosikkini on Marjiksen mainitsema Nimeltään Grace.
Booky - Tervetuloa vain myöhemmin takaisin! Odotan jo innolla arviotasi. :)
VastaaPoistaAbsolutely white - Minustakin kirja parani loppua kohden tai ehkä asiat vähitellen selkiytyivät puolivälin jälkeen. Alussa olin kyllä välillä melko pihalla tapahtumista...
Kirsi - Olisikin ollut mielenkiintoista, jos englanninkielinen kirja olisi myös ollut käden ulottuvilla. Jäin lukiessani välillä arvuuttelemaan käännösten alkuperää, esim. mikähän 'bioletti' on ollut englanniksi...
Hanna - O&C:stä kannattaa varmaan aloittaa. Tai Orjattaresta jos et ole Atwoodia aiemmin lukenut.
marjis & Katja - Taidan ottaa suosituksistanne vaarin ja lukea seuraavaksi Nimeltään Gracen enkä Oryx ja Crakea. Siihen ehtii varmasti palata myöhemminkin.