Siirry pääsisältöön

Anna Karenina -kimppaluku, osa 1: skeletoneja!

Syyskuu on edennyt jo puoliväliin ja yllätyksekseni olen jopa edellä kimppaluvun aikataulusta, eli Anna Kareninan kakkososa on hyvää vauhtia meneillään. Anna aiheuttaa yleistä paheksuntaa seurapiireissä, Levin tiuskii maatilansa työmiehille ja Kitty hoitelee sydänsurujaan.

Muutama kohta pisti silmääni jo ensimmäisessä osassa, joten päätin tulla avautumaan niistä ihan tänne blogiin asti.

Ensinnäkin hämmästelin sitä, miten pitkälle sain lukea ennen kuin romaanin nimi- ja päähenkilö, Anna Karenina, ilmaantui mukaan kuvioihin. Anna kyllä mainitaan heti alussa (hämäävästi Anna Arkadjevna nimellä, voi tätä nimien paljoutta!) ja hänen vierailuunsa varaudutaan, mutta kestää pitkään ennen kuin mystinen Anna astuu itse näyttämölle. Senkin jälkeen hänen mietteistään kerrotaan aluksi hyvin vähän, tuskin mitään. Tuntuu siltä, että melkein kaikki, mitä (tässä vaiheessa jo hiukan kärsimätön) lukija saa Annasta tietää, kerrotaan muiden henkilöiden näkökulmasta. Kerrotaan, kuinka Vronski iskee silmänsä Annaan heti juna-asemalla, kuinka Dolly suhtautuu Annaan ja kuinka Kitty ihailee tätä. Annan omat mietteet ja mielipiteet jäävät minusta jotenkin taka-alalle pitkäksi aikaa ja hänestä saa vain sellaisen täydellisen kohteliaan, myötätuntoisen ja itsevarman seurapiirirouvan kuvan. Kaiken kaikkiaan minulle Anna jäi romaanin alussa vähän etäiseksi. Onko teillä muilla ollut samanlaisia kokemuksia?

Vivien Leigh on ilmetty Anna
Vähitellen annetaan ymmärtää, että Annan ystävällisen ja hyvyyttä uhkuvan ulkokuoren alla piilee jotain muutakin. Erityisesti tämä kohta riemastutti minua jostain syystä:

- Miten onnellinen sinä olet, Anna, - sanoi Dolly. - Sinun sielussasi on kaikki selkeää ja hyvää.
- Jokaisella on sielussaan omat skeletoninsa, kuten englantilaiset sanovat.
- Mikä skeleton sinulla sitten olisi? Sinussa on kaikki kirkasta.
- On minulla! - väitti Anna, ja yht'äkkiä, kyynelten jälkeen, karehti viisas pilanhymy hänen huulillaan.
- No se on ennemminkin lystikäs tuo sinun skeletonisi kuin synkkä, - sanoi Dolly hymyillen.

Hmm... Tällä varmaan viitataan skeleton in the closet -sanontaan, joka on suomeksikin ihan tuttu luurankoja kaapissa. Hassua, että se on jätetty kääntämättä, vaikka tietenkin romaanin naiset pääsevät näin brassailemaan kielitaidollaan. :) Piileskeleeköhän uudemmissakin suomennoksissa Annan sielussa tuo sama skeleton? (Lainaus on XXVIII, eli 28. luvun puolivälistä.)

Mitä mieltä muuten olette Annan miehestä, Alekseista? Miehestä leivottiin ainakin romaanin ensimmäisessä osassa melko vastenmielistä tyyppiä (ainakin siis Annan silmissä). Minua kiinnostaisi tietää, miten Anna on moisen miehen kanssa onnistunut solmimaan näinkin onnettoman avioliiton. En tiedä, tuleeko tämä millään tavalla ilmi myöhemmin, mutta minulle Annan nuoruus/menneisyys on ainakin tässä vaiheessa vielä kutkuttava mysteeri.

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä on tietenkin Vronski, jolla on aika epäsovinnainen käsitys maailmasta:

Hänen pietarilaisessa maailmassaan jakautuivat kaikki ihmiset kahteen täysin vastakkaiseen lajiin. Toiseen, alempaan, kuuluivat arkipäiväiset, tyhmät ja ennen kaikkea koomilliset ihmiset, jotka uskoivat siihen, että yhden miehen tuli elää yhden vaimon kanssa, johon oli vihitty, että tytön piti olla viaton, naisen ujosteleva ja miehen miehekäs, hillitty ja luja, että piti kasvattaa lapsensa, ansaita leipänsä, maksaa velkansa, ja muihin samanlaisiin tyhmyyksiin. Se oli vanhanaikaisten ja naurettavien ihmisten laji. Mutta oli myös olemassa toinen laji, oikeat ihmiset, johon luokkaan he kaikki kuuluivat ja jossa piti olla hieno, jalomielinen, rohkea, iloinen, antautua intohimojensa valtaan ja nauraa kaikelle muulle.

Niinpä... Levin taitaa sitten kuulua tuohon ensimainittuun lajiin... :)

Miten teillä muilla (kymmenellä!) kimppalukuun ilmoittautuneilla on luku-urakka alkanut ja edistynyt? Onko noussut esiin hyviä kohtia, ärsytyksen aiheita, mielipiteitä, kommentteja?

Jos joku muuten tässä vaiheessa vielä kokee harmillisesti jäävänsä paitsi tästä suuresta ja ihanan yhteisöllisestä klassikkoelämyksestä, niin mukaan saa edelleen ilmoittautua! Lukutahti ei päätä huimaa, joten mukaan ehtii hyvin! :)

Kommentit

  1. Kyse lienee tosiaan kielellä brassailusta, joten minusta oli hyvä ettei skeletoneja ja muita käännetty. Englanti kun ei tuohon aikaan ollut mikään maailmankieli, niin sillä olikin todellista brassailuarvoa. Ranskaa taidetaan viljellä samoin :)

    Aleksein kuva syventyy myöhemmin, ainakin minun silmissäni. Kaikkia ratkaisuja en ymmärtänyt, mutta hyvin tuli ilmi se, kuinka kolikoilla on kääntöpuolensakin...

    Tätä on kiva seurata!

    VastaaPoista
  2. Olen aivan ihastunut teokseen! <3 Olenkin ihan hirmu onnellinen että lähdin mukaan kimppalukuun, olen aina kuvitellut että Anna Karenina on puuduttavan tylsä, vaikeatajuinen ja raskaansorttinen teos, mutta eikä mitä, sehän on aivan ihana! :)

    Alkua ahmin kovaa kyytiä, mutta sitten luin Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle, ja sen jälkeen en ole hetkeen pystynyt lukemaan mitään suomeksi (Virtasen kirja on upea, suosittelen!). Olen nyt juuri siinä kohdassa kun Anna saapuu junalla, eli n. 80 sivun paikkeilla, ja tänään aion jatkaa lukemista ennen nukkumaanmenoa.

    Olen kovasti ihastunut vanhahtavaan kerrontaan (nuo skeletonit ja muut englannin kielitaidolla brassailut kuulostavat minun korvaani aika hurmaavilta), venäläisiin seurapiireihin ja henkilöihinkin, joskin olen jo kuumeisesti odotellut Annan ilmaantumista tarinaan. Myös Vronskista haluaisin jo tietää enemmän, mies vaikuttaisi olevan sellainen ärsyttävän ihana paha tyyppi. :)

    Tein sen virheen että lueskelin IMDb:n sivustolta tulevista elokuvista ja törmäsin siellä ensi vuonna julkaistavaan Anna Karenina -suurelokuvaan. Leffassa Annana on Keira Knightley ja tämän miehenä Jude Law, Vronskina taas minulle ennestään tuntematon (mutta komea) Aaron Johnson. Nyt sitten tietty henkilöt näyttävät päässäni juuri näiltä näyttelijöiltä. :) Olisi ollut mukavaa muodostaa ihan omat käsitykset, mutta minkäs teet, oma moka. :D

    Kirjan alussa muuten naureskelin huvittuneena sitä miten Oblonski selitteli syrjähyppyä lastensa kotiopettajattaren kanssa. Olihan hänen vaimonsa jo 33-vuotias (!), kuihtunut, vanhentunut ja kauneutensa menettänyt. Just joo. :D

    VastaaPoista
  3. Anna Kareninan synnystä olisi kiva tietää enemmän, kirjassahan muistaakseni on paljon asiaa mikä ei suoranaisesti liity nimihenkilöön. En ole siis vielä aloittanut kirjan lukemista :)

    Pakko tuota tulevaa leffaa kommentoida sen verran että miten jude law voi esittää kareninia?? Tuskin tulen leffaa katsomaan mutta tässä tapauksessa minun olisi hyvin vaikea olla anna kareninan puolella ja alekseista löytyisi varmasti paaaaljon hyviä puolia.. :D

    VastaaPoista
  4. Aloin kuin aloinkin sitten lukea tätä! :) Toistaiseksi en ole ehtinyt kovinkaan pitkälle, mutta alku on lupaava, ja nämä kommentit kyllä rohkaisevat lukemaan pikapikaa eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Morre, näin se varmasti on. Romaanin päähenkilöt heittävät välillä keskusteluun sopivasti ranskan- ja englanninkielisiä sanoja ja sanontoja, niin pääsevät esittelemään kansainvälisyyttään. :) Mielenkiintoista nähdä, miten kuva Alekseista kehittyy...

    Sara, hienoa että romaani on ollut positiivinen yllätys! Minäkin pidin sitä raskaampana kuin se onkaan (eihän se ole raskas millään tavalla, pitkähkö vain!). Ehkä se on se mielikuva Tolstoin Sota ja rauha -romaanista, joka kummittelee ennakkoluulojen taustalla. :)

    Olen viime aikoina lukenut Virtasen kirjasta niin monta hehkuttavaa arvostelua blogeista, että pitääköhän siihen ihan oikeasti tarttua... Viimeisimmäksi taisin lukea Leena Lumen ylistävän arvion.

    Keira Knightley Annan roolissa!! Hmm, en ole ihan varma, mitä tuosta pidän... Pitääpä pitää silmät auki leffan varalta ensi vuoden puolella.

    Réa, minäkään en kuvitellut Alekseita kirjan alussa mielessäni mitenkään erityisen, hm.. judelawmäiseksi. :) Saa nähdä miten mies tarinan edetessä kehittyy.

    Satu, kiva kuulla! Kerro sitten miten urakka edistyy! :)

    VastaaPoista
  6. Oli pakko lukea tuo skeleton-kohtaus, ennen kuin kommentoin :) Minusta nämä vieraskieliset sanat ja lauseenpätkät ovat hellyttäviä!

    Olen ollut iloisesti yllättynyt Anna Kareninan helppolukuisuudesta. Joka päivä en saa luettua, mutta kun kirjaan tarttuu, sitä lukee huomaamattaan enemmän kuin oli kuvitellut.

    Hmm, vai että Keira Knightley... Siinäpä vasta riutunut Anna :/

    VastaaPoista
  7. Luin eilen ensimmäisen osan loppuun ja olen minäkin tosi ihastunut tähän kirjaan sen alun perusteella! Skeletonit oli minun 60-luvun käännöksessäni jo luurankoja, mutta tässäkin suomennoksessa on vielä mukana joitakin viehättävän vanhanaikaisia sanontoja. Minusta on esimerkiksi ihanaa, kun naiset vanhoissa kirjoissa menevät yläkertaan "muuttamaan pukuaan". :)

    Aika samanlaisia huomioita oli minullakin alussa, eli melkein ainoa napina tulee nimien ja lempinimien monenkirjavuudesta. Oli vaikea muistaa aluksi, kuka kukin on. Ja samoin ihmettelin, että onko tämä Kitty nyt se Anna Karenina, vai missä hän oikein on. :D

    Levin vaikuttaa vähän tylsältä ja Annan mies toistaiseksi yksipuolisen kamalalta. Toinen melkein napina tuleekin siitä, miten häntä kuvattiin tuossa ensimmäisen osan lopussa Annan palattua Pietariin. Ivallisuus mainittiin nimittäin noin sataan kertaan lyhyessä kohtauksessa, ja ajattelin silloin, että kyllä lukijalle olisi vähemmälläkin selvinnyt miehestä tässä vaiheessa annettava kuva. :D

    Noin muuten olen tosiaankin ihastunut kirjaan ja todella iloinen, että lähdin mukaan tähän kimppalukuun! Vaikka pidän kirjasta, olen lukenut sitä säällisesti laskemani kymmenen sivua päivässä, sillä ajattelin, että näissä keskusteluissakin on helpompi olla mukana, kun ei tarvitse pelätä paljastavansa jotakin, mitä muut eivät ole vielä lukeneet.

    Hauskaa, että Anna Kareninasta tulee taas uusi elokuva! Toivottavasti se on onnistunut.

    VastaaPoista
  8. Sain myös juuri luettua ykkösosan loppuun. Ja liityn positiivisesti yllättyneiden joukkoon! Teksti on jotenkin niin...kepeää! Ei mitään havaintoa siitä stereotyyppisestä venäläisklassikon raskaudesta.

    Oblonski on jännä tapaus: mies pettää vaimoaan koska tämä on 33-vuotiaana jo niin järkyttävän rupsahtanut että eihän hän VOI enää herättää mitään halua, tuntematta edes kummoista katumusta - mutta kuitenkaan en voi olla pitämättä hänestä koska hän on jatkuvasti niin hyväntuulinen. :)

    VastaaPoista
  9. Maija, minulla on ihan sama juttu. Romaania lukee kuin vettä vain, enkä ymmärrä miten olen aiemmin niin jumittanut sen kanssa. Ehkä sujuvuus on osa tätä kimppaluvun taikaa... :)

    Karoliina, olen itse asiassa vähän pettynyt, että hurmaavista skeletoneista on tehty myöhemmin luurankoja! ;) Taidan olla ihan tyytyväinen siihen, että valitsin vanhemman suomennoksen luettavakseni. Vanhanaikaisia sanontoja ainakin riittää. :)

    Annan miehestä sai kyllä aika yksipuolisen kuvan ensimmäisessä osassa ja erityisesti siinä juna-asemakohtauksessa. En varmaan paljasta liikaa, jos kerron, että toisessa osassa miehestä saadaan onneksi tietää vähän muutakin kuin se ivallinen ilme. :)

    Satu, minunkin ennakkoluuloni venäläisklassikoita kohtaan ovat hälvenemään päin. :) Ja Oblonski on kieltämättä mielenkiintoinen tyyppi. Vähän tulee Berlusconi mieleen, mutta sellaisena katuvaisempana versiona. :D

    VastaaPoista
  10. En jaksa mennä kirjahyllylle asti selaamaan Anna Kareninaani, mutta olen lukenut kirjan viimeksi juuri tuona painoksena, jonka kuva tässä postauksessa on. Siis se WSOY:n tarkistettu suomennos. Se oli kielellisesti sujuva, mutta oli siihenkin jäänyt joitakin herkullisia vanhahtavia sanoja tai sanontoja.

    Mutta onpa kiva kuulla että AK:sta tykätään!

    VastaaPoista
  11. Minäkin sain tuossa pari aamua sitten ensimmäisen osan luettua ja nyt kovaa tahtia etenen toista osaa. Tämä on osoittautunut siis vallan oivaksi aamulukemiseksi, muutamana aamuna teos on meinannut viedä mukanaan niin, että olen ollut lähellä myöhästyä bussista.

    Minäkin pidän kirjan kepeydestä ja helppoudesta. Tämä todella on ihanan vanhanaikainen hienostopiireineen ja puolison teitittelyineen - asia, joka minua jaksaa ihmetyttää jokaisessa venäläisessä tuonaikaisessa teoksessa. Pelkäsin myös, että tämä olisi liiallista hempeilyä tai synkistelyä, mutta ainakin minulle on noussut hymy huulille muutamassa kohdassa.

    Henkilöt ovat pysynyneet yllättävän hyvin muistissa, vaikkakin harvemmin käytetyt lempinimet välillä hämäävätkin. Kirjan mieshenkilöt, varsinkin Vronski ja Karenin vaikuttavat ainakin näin alussa epämielyttäviltä, Levin hieman rassukalta ja suurin osa naishahmoistakin enemmän tai vähemmän draamanhakuisilta; mutta sitähän se näissä venäläisissä yleensä tuppaa olemaan. Annaan haluan tutustua vielä paremmin, toivottavasti päähahmo alkaa kohta esiintyä tässä vähän enemmän.

    Omassa Kariston painoksessani on myöskin käytössä termi 'skeleton', joka sopii kyllä paljon paremmin tekstin sekaan kuin 'luuranko'. Myöskin ranskan käyttäminen paikoitellen tuo juuri sen yläluokkakuvan, joka varmastikin tuolloin 1800-luvulla tietyissä piireissä vallitsi. Muutenkin kieli on ihanan vanhanaikaista ja tuntuu, kuin sitä lukijana vain laukkaisi riviltä toiselle.

    VastaaPoista
  12. Sain juuri ensimmäisen osan luettua, toisen osan kanssa saa pitää kiirettä että ehdin samaan vauhtiin kanssanne. Mutta kiitos kimppaluvun, tajusin että aiemmin kahdesti aloittamani ja keskenjättämäni romaani on Sota ja rauha, ei Anna Karenina! Onneksi, sillä tätä kirjaa on ilo lukea.

    7. painos (1999) on muuttanut luurangot takaisin skeletoneiksi, mutta Zephyrin Anna/Dolly -katkelmassa mainittu Annan "viisas pilanhymy" on uusiutunut muotoon "viekas, myhäilevä hymy" joka totisesti kuulostaa ovelammalta ja jopa paheelliselta! Odotan innolla Annaan tutustumista (ja mielestäni jopa Reese Witherspoon olisi voinut olla uskottavampi Anna kuin Knightley).

    VastaaPoista
  13. No niin, nyt minäkin olen selättänyt Annan kaksi ensimmäistä osaa, ja voin sanoa, että olen aivan häkellyksissä: kirja on vienyt minut aivan mukanaan, ja oikeastaan kaikki sen ihmiset kiehtovat tavalla tai toisella. Tämän aamupäivän sain viettää Kittyn ja seurueen kanssa kylpylässä, ja täytyy sanoa, että en malta odottaa jatkoa. (Nyt on vaan pakko hieman pitää taukoa.)

    Olen aivan hämmentynyt Tolstoista. Tämä on minulle hänen ensimmäinen teoksensa, enkä voi ymmärtää, miten kansiliepeessä kuvattu partasetä voi osata kuvata nuorten naisten ajatuksia ja maailmaa niin herkästi! Huh.

    Karininia kuvataan minustakin vähän turhan alleviivaavasti niin kovin ivalliseksi - minä en silti osaa ainakaan vielä mitenkään vihata häntä. Enemmänkin ehkä säälin, sillä hän ei tunnu olevan ollenkaan sinut itsensä, perheensä ja asemansa kanssa.

    Oi voi, tämä kimppaluku on superhauskaa!

    VastaaPoista
  14. *Kareninia siis. Nimien kanssa on ihan jo oikeinkirjoitusongelmia, mutta myös niiden määrä saa pään sekaisin :D

    VastaaPoista
  15. Nyt olen minäkin lukenut toisen osan loppuun. Keskityin nyt enemmän pohtimaan Aleksei Aleksandrovitshia ja häntä kyllä käy jollain tavalla sääli vaikken ymmärräkään miksi hän piiloutuu ivan taakse. Minusta hän kuitenkin tavallaan välittää vaimostaan. Kareninien avioliitto vaikuttaa oikeastaan ihan tavanomaiselta järkiavioliitolta, varmaan vanhempien toiveista/avustuksella solmittu. Vronskissakaan ei oikeastaan ole mitään erityisen rakastettavaa, jossain kohtaa häntä kuvattiin 'tanakkavartaloiseksi' joten ulkonäöltäänkään en osaa ajatella häntä erityisen viehättäväksi. (Myös Annan kuvailut jäi ehkä vähän sekavaksi, alussa juna-asemalla hänen vartaloaan kuvataan ensin 'verrattain täyteläiseksi' ja seuraavassa lauseessa siroksi.) Annan ja Vronskin ihastumisen/rakastumisen alku jäi vähän epäselväksi, mutta toisaalta kirja kuvaakin seurauksia eikä syitä.
    AK uppoaa vielä näin kolmannellakin kerralla hyvin, Kittyn ja Levinin juonihaara on tälläkin kerralla tylsä, mutta huomaan että ne tasapainottavat tarinaa; suurien tunnekuohujen keskellä on kiva käydä välillä Levinin maatilalla rauhoittumassa. :)

    VastaaPoista
  16. Salla, vanhempien painosten kieli luo kyllä lukemiselle ihan oman tunnelmansa! :)

    Riina, hienoa että projekti edistyy! :) Minäkin olen jo ehtinyt ärsyyntyä erityisesti Vronskin ylikehittyneeseen omanarvontuntoon ja Kittyn ylidramaattisuuteen, mutta toisaalta nehän kuuluvat selvästi 1800-luvun venäläiseen klassikkoon kuin voisilmä puuroon.

    Suketus, loistavaa ja hyvä että kimppaluku on osoittautunut toimivaksi! :) Minullakin on painoksen takakannessa mustavalkoinen valokuva, jossa erakolta näyttävä risupartainen mies istuskelee perheensä kanssa puutarhassa. Jossain siellä parran takana ilmeisesti piilee ihmeellinen mielikuvitus ja kerrontataito. ;)

    Réa, minäkin luulen, että välinpitämättömyyden maskinsa takana Aleksein itsevarmuus vaimonsa suhteen on oikeasti aika huonolla tolalla. Siinä mielessä miestä käy jotenkin sääli...
    Jostain syystä minä taas kuvittelen Annan ihan Krista Kososen näköiseksi, vaikken ole näytelmää nähnytkään. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude