Siirry pääsisältöön

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

On Will Thisbeen ansiota, että piirimme nimeen tuli perunankuoripaistos. Olipa saksalaisia tai ei, hän ei tosiaankaan suostu lähtemään kokoukseen, jossa ei ole mitään purtavaa! Syömisestä tuli siis osa ohjelmaamme. Koska Guernseyllä oli tuolloin niukasti voita, vielä vähemmän jauhoja eikä lainkaan sokeria, Will kehitti perunankuoripaistoksen: perunasosetta täytteeksi, siivilän läpi puristettua juurikasta makeuttajaksi ja perunankuoria taikinakuoren sijaan. Willin reseptit ovat yleensä epäilyttäviä, mutta tästä tuli suosikki.

Tätä pitkänimistä kirjaa kehuttiin useissa blogeissa sen ilmestymisen jälkeen, mutta luin sen vasta nyt, kun etsin Pollomuhkun ja Posityyhtysen innoittamana Jaana Kapari-Jatan suomentamia romaaneja - siis muita kuin Pottereita. Suomentaja näyttää taitonsa tässäkin romaanissa: kieli on todella rikasta ja vivahteikasta. Sen lisäksi minut lumosi kirjan tunnelma.

Kirjeromaani kuulosti etukäteen vähän vanhanaikaiselta ja aikansa eläneeltä tavalta kirjoittaa tarina. Miten yhtenäinen juoni voidaan koostaa pelkästään henkilöhahmojen toisilleen kirjoittamista kirjeistä? Epäilin tätä etukäteen, mutta tässä romaanissa kirjeet toimivat niin hienosti, että en osaa edes kuvitella tätä muussa muodossa.

Perunankuoripaistoksen päähenkilö on Juliet, Lontoossa asuva kirjailija. Eletään vuotta 1946, sota on juuri päättynyt ja sen jälkimainingeissa yritetään rakentaa uutta Eurooppaa. Juliet saa tuntemattomalta mieheltä Guernseyn Kanaalisaarelta kirjeen, jossa kirjoittaja, Dawsey Adams, kertoo saaneensa käsiinsä Julietille aiemmin kuuluneen esseeteoksen. Tästä alkaa kirjeenvaihto, jonka puitteissa joukko guernseyläisiä pääsee kukin omalla tavallaan kertomaan Julietille sodasta ja arjesta sen keskellä, elämän pienistä iloista ja suurista suruista, lukemisen lumosta ja siitä, kuinka Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sai alkunsa.

Romaani oli ihastuttava, viehättävä, hurmaava ja muita naismaiselta kuulostavia adjektiiveja (tämä ei siis ollut mikään väheksyvä kommentti!). :) Jossain vaiheessa tosiaan mietin, että tämä ei taida olla "miesten kirja" - ei miehen kirjoittama, eikä mieslukijoille suunnattu. Vaikka miehet esiintyvät kirjassa hyvinkin keskeisissä rooleissa, toista maailmansotaa kuvataan minusta nimenomaan naisten kautta. Ei niiden kautta, jotka lähtivät muualle sotimaan vaan niiden, jotka jäivät kotiin. Eikä edes niiden, jotka kärsivät sodasta Englannissa vaan niiden, joihin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota - Kanaalisaaret ja niiden saksalaismiehitys kun taisi olla niitä Britannian pienimpiä huolenaiheita sodan aikana ja heti sen jälkeen.

Romaanin tyyli säilyi koko ajan ihmeen kepeänä, vaikka välillä käsiteltiin hyvin raskaita aiheita aina vanhemmistaan eroon joutuneisiin lapsiin keskitysleirien kauhuihin. Ainoa asia, mikä häiritsi, oli se lopussa mukaan ympätty romanssi, joka tuli minusta vähän nurkan takaa ja tuntui aika väkisin tarinaan ujutetulta. Se on oikeastaan ainoa miinus tässä romaanissa; muuten tämä oli täydellinen hyvänmielenkirja!

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Otava. 2010. 301 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta

Otava: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Kirjavinkit: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Kommentit

  1. Kiva, että nostit esille tuon suomentajan. Itse en tämän kirjan kohdalla huomannut asiaa tarkistaa. Kapari on taitava, se tiedetään!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ollut kiinnittänyt mitään huomiota suomentajaan. Kappas, voisin sanoa! :) Kirjan kieli on tosiaan kaunista ja samalla raikasta.

    Koko kirja on aika ihana. Kirjeromaanimuoto oli minulle vaikea, mutta kun sitten pääsin sisälle kirjaan, nautin sen lukemisesta.

    VastaaPoista
  3. Tässä yksi nössömies, jonka mielestä kirja oli kertakaikkisen iki-ihana! :) (Hehkutin sitä tammikuussa.) Ja suomennos oli tosiaan myös huippulaatua, taitaakin olla ainoa lukemani Kapari-Jatan tuotos.

    VastaaPoista
  4. Joana ja Katja, tässä sai tosiaan ihailla suomentajan taitoa! Minullakin kesti hetki tajuta, kuka oli kukakin ja kenelle kukakin kirjoitti, mutta lopulta henkilöt erottuivat hyvin myös kirjeiden perusteella. Kaikilla oli vähän erilainen tyyli.

    VastaaPoista
  5. Pekka, ok - perun sukupuolittuneet puheeni naisten ja miesten kirjoista. Hyi minua! :D

    VastaaPoista
  6. Tästä kirjasta on kirjoitettu niin kauniisti, että ostin tämän jo kesällä alennusmyynnistä odottelemaan sopivaa hetkeä.

    Guernsey tapahtumapaikkana kiehtoo minua siitäkin syystä, että olen siellä viettänyt yhden pitkän kesän opiskeluaikoina. Se on yksi kauneimmista paikoista, jossa olen koskaan käynyt.

    Tuntuu, että kirja on jollain tapaa kesäkirja (?), joten taidan lukea sen vasta ensi kesänä..

    VastaaPoista
  7. Mulla tämä(kin) kirja on vielä lukematta. Mutta vähä suunnittelin, että voisin ottaa tämän lukupiirikirjaksi. Mutta, viitaten tuohon naisten-/miestenkirja-asiaan, mietin nyt, mitenkähän käy, kun piirissämme kuitenkin on yksi mies (siinä 7-kymppinen). Muut piiriläiset ovat hyvin eri-ikäisiä naisia.

    VastaaPoista
  8. Luin tämän aikanaan englanniksi ja nautin kovasti tunnelmasta, tosiaan oikea hyvänmielenkirja. Onpas mukavaa kuulla, että suomennoskin on onnistunut :-)

    VastaaPoista
  9. Multa oli mennyt suomentaja kokonaan ohi, mutta nyt en ihmettele ollenkaan, miksi suomennos oli niin hyvä :)

    Tykkäsin ihan valtavasi ja vieläkin hykertelen kun tätä kirjaa ajattelen.

    VastaaPoista
  10. Kirja on minunkin mielestäni yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista:)

    VastaaPoista
  11. Ihanat naismaiset adjektiivit, hurmaavan kuuloinen kirja. Minä taidan siis säästää tätä siihen kun tarvitsen hyvää mieltä. Kiitos.

    VastaaPoista
  12. Tämä on kyllä ihana kirja! Hyvän mielen kirja, niinkuin sanoit! :)

    VastaaPoista
  13. Zephyr, minä pidin tästä kirjasta myös kovasti. Kun alussa totuin kirjetyylin, loppu meni kuin unelmaa.

    Tässä oli myös sellaista historiaa, josta en ollut kuullutkaan, vaikka olenkin historiaintoilija.

    VastaaPoista
  14. Sain tämän lainaan ihanalta ystävältä vähän aikaa sitten ja odotan lukemista kovasti! Tässä on niin monta osatekijää, joiden perusteella uskoisin rakastavani kirjaa. Minä jopa pidän kirjeromaaneista yleisesti ottaen! Mutta yritän olla lataamatta liikaa odotuksia, koska ne voivat kostautua. :)

    VastaaPoista
  15. Nino, oi olet käynyt paikan päällä! Tässä oli kuvattu Guernseyn saarta niin kauniisti, että tekisi mieli itsekin käydä siellä joskus.

    Anna Elina, kuten Pekka tuossa yllä todistaa, ei tämä nyt ehkä niin ehdoton naistenkirja ole kuin annoin ymmärtää. Varmasti tästä pitävät siis miehetkin!

    Booksy, Maija & Sonja, tällaiselle kirjalle ei olisi voinut parempaa suomentajaa ehkä löytyä. :)

    linnea, juuri näin! :) Suosittelen tätä piristysruiskeena erityisesti sateisille päiville ja pimeille syysilloille.

    Kirjahiiri, tästä jäi kyllä juuri sellainen rauhallinen ja iloinen tunnelma mieleen jälkikäteenkin.

    Leena, minäkään en tiennyt mitään Kanaalisaarten miehityksestä tai ylipäätään historiasta! Siinä mielessä myös erittäin opettavainen kirja. :)

    Karoliina, uskon että pidät tästä! Jään odottelemaan arviotasi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude