Siirry pääsisältöön

Blogisynttärit ja messuhöpinää

Edellisestä päivityksestä on kulunut luvattoman pitkä aika - taitaa olla pisin tauko blogini historiassa! Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut; kirjallisen maailman ulkopuoliset kiireet ovat vain vieneet tuhottomasti aikaa viime viikkoina. Tänään on kuitenkin kulunut tasan neljä (korjaan: KOLME! - syytän messuhypetystä matikkapääni sekoittamisesta) vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen arvosteluni Kirjanurkkaukseen! :) Tuntuu, että aloitin vasta aivan äskettäin! Oikeastaan blogi on päässyt kunnolla vauhtiin vasta parin viime vuoden aikana, kun olen löytänyt muut kirjablogit ja saanut myös itse uusia lukijoita ja kommentoijia. Kiitos teille kaikille!

Huomenna minulla onkin vakaa aikomus asettaa työ- ja muut kiireet sivuun ja keskittyä täysin Helsingin kirjamessujen hulinaan. Kävin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa messuilla, mutta päätin jo silloin lähteä tänä vuonna uudestaan. Kirjabloggaajat saivat jo tämän vuoden messuilla tunnustusta, kun viidelle bloggaajalle myönnettiin Rakkaudesta kirjaan -palkinto (lisätietoja mm. täällä). Aivan mahtava juttu ja kaikki viisi blogia olivat palkintonsa ehdottomasti ansainneet! :)

Perjantaina olisi tarkoitus käydä kuuntelemassa ainakin Riikka Pulkkisen ja Totta-romaanin viroksi kääntäneen Jan Kausin keskustelu klo 13. Myös Anu Silfverbergin haastattelu klo 14.30 kiinnostaa, koska Silfverbergin esseekokoelma, Luonto pakastimessa, on minulla juuri kesken (vaikka huomaankin olevani Silfverbergin kanssa vähän eri mieltä monesta asiasta!).

Lauantaina aion ehdottomasti käydä kuuntelemassa Kersti Juvan haastattelun klo 10.30. Olen ollut Juvaa kuulemassa ennenkin ja hän on mielenkiintoinen puhuja - siis sen lisäksi, että hän on loistava kääntäjä! Samana päivänä voisi bongata myös Don Rosan puolenpäivän aikoihin. :) Ja ehkä pääsen mukaan myös bloggaajien tapaamiseen, vaikka ilmoittautumisyritykseni taisi olla myöhässä. (Minä olen sitten se, joka tulee kurkkimaan anteeksipyytelevän näköisenä sinne kokoustilan ovelle, josko tilaisuudessa olisi vielä yksi ylimääräinen paikka.) :D

Käyn ehkä messuilla myös sunnuntaina, mutta samana päivänä pitäisi vielä ajaa takaisin Itä-Suomeen, joten ainakin iltapäivän ohjelma jää vähemmälle. Eniten ehkä harmittaa se, etten taida ehtiä näkemään Johanna Sinisalon haastattelua klo 16. Enkelten verta -romaani herätti monia ajatuksia, joista en ole vielä ehtinyt blogiinkaan asti avautua...

Kaikista eniten odotan lukutoukkana ja kirjahamstraajana kuitenkin sitä, että pääsen hypistelemään kirjapinoja sekä antikvariaattien että kustantamojen osastojen puolella. Ennustan lisäystä kirjahyllyyn. :)

Kommentit

  1. Onnea mainiolle kirjanurkkaukselle ja iloisia messuja, Zephyr! :-)

    VastaaPoista
  2. Vau, neljä vuotta on kirjablogille kunnioitettava ikä - paljon onnea! Nauti messuista :).

    VastaaPoista
  3. Onnea nelivuotiaalle :)

    Ja mukavia messuja!

    VastaaPoista
  4. Onnea hienolle nelivuotiaalle! Ehkäpä lauantaina tapaammekin, kiva juttu. :)

    VastaaPoista
  5. Susa, kiitos!

    Katja, kiitos myös sinulle ja ehkäpä törmäilemme! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea pitkäikäiselle, loistavalle blogille ja toivottasti nähdään lauantaina!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea ihanalle blogille!

    Ihanan paljon sinä olet ehtinyt ja aiot messuilla ehtiä. Minua harmittaa tuon bloggaajatapaamisen ja Don Rosan missaaminen, mutta ehkä ensi vuonna sitten :)

    Ihanaa messuilua!

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille!

    Minäkin lähden messutunnelmiin, tarkemmin sanottuna noin tunnin päästä. I-ha-naa!

    VastaaPoista
  9. Onnea, neljä vuotta on kunnioitettava ikä!

    Minäkin olen messumeiningeissä lauantaina, kenties nähdään. :)

    VastaaPoista
  10. Hyvää blogisynttäriä :) Pidähän hauskaa kirjamessuilla!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut kolmevuotiaalle!

    Tuo Kersti Juva olisi kiinnostanut minua hirveästi, mutta huomenna ei messuilu onnistu. Olen kuullut Juvaa vain radiossa haastateltuna, mutta on tosiaan sieltäkin kuultuna mielenkiintoinen. Ja yksi lempikääntäjistäni.

    VastaaPoista
  12. Synttärionnittelut! :) Harmikseni multa jäi taas messut väliin, mutta ensi vuonna sitten taas uusi yritys!!

    VastaaPoista
  13. Kurkkaapa blogiini, olet voittanut arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos onnitteluista! En ehtinyt enää blogiin ennen messuja, mutta oli kiva nähdä monia teistä paikan päällä! :)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut täältäkin. :)
    Teitkö paljon kirjalöytöjä messuilla?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude