Siirry pääsisältöön

Kirjamessuneitsyen messuraportti

Palailen vielä hetkeksi viime viikonlopun Helsingin kirjamessujen tunnelmiin. Osallistuin messuille ensimmäistä kertaa ja messuneitsyeltä varmaan näytinkin, kun kävelin aluksi vain ympäriinsä typerä virne naamallani. Paikkahan oli lukutoukan unelma: tuntui kuin kymmenet kirjakaupat ja antikvariaatit olisi hallitusti räjäytetty ympäri hallia - plus siihen vielä muutama kuriositeettipöytä (hämmentäviä astrologisia symboleja sisältävä värityskirja lapsille oli ehdottomasti päivän kohokohtia) sekä tietenkin tapahtumat lavoilla.

Kävin messuilla lauantaina ja aamupäivästä tungos ei vielä ollut kummoinen, mutta iltapäivän puolella täytyi jo alkaa suunnitella reittejään, jos halusi päästä mahdollisimman sutjakkaasti pisteestä A pisteeseen B. Seuraavana vuonna täytyy kyllä ostaa useamman päivän lippu - sen verran jäi varmaan vielä näkemättä ja kokematta (mm. kirjabloggaajien tapaaminen meni täysin ohi).

Anne Wiazemskyn esiintymisen peruuntuminen harmitti, mutta pääsinpä kuuntelemaan sekä Kishwar Desaita että Tahmima Anamia, joita myös etukäteen odotin. Intialainen Desai kertoi esikoisromaanistaan Pimeyden lapsista ja sen pääteemasta: ei-toivottujen tyttövauvojen surmaamisesta, joka on edelleen surullisen yleistä erityisesti Intian maaseudulla. Tahmima Anam puolestaan puhui romaanistaan Kulta-aika ja Bangladeshin unohdetusta sodasta. Molemmat haastattelut olivat mielenkiintoisia ja kirjailijoilla oli paljon sanottavaa.

Jälkeenpäin jäin miettimään, miksi Desain haastattelu oli kokonaan englanniksi, mutta Anamin haastattelija tulkkasi kirjailijan sanomisia kuulijoille. Vaikka tulkkaus toisaalta häiritsi haastattelun rytmiä ja pakotti tiivistämään vastauksia, myös Desain haastattelun edes osittainen tulkkaus olisi saattanut olla hyödyllistä joillekin kuulijoille. Miinusta teki mieli antaa siitä, että yleisön kysymyksille ei jätetty lainkaan aikaa lopussa. Lukijat saivat sitten toki esiintymisen jälkeen yrittää etsiä kirjailijoita käsiinsä lavan läheisyydestä, mutta eräiltä meistä nämä katosivat harmittavasti väenpaljouteen... (Note to self: ensi kerralla kyynärpäätä mukaan!)

Ständeillä hillitsin pahimmat ostohaluni ja mukaan tarttui lopulta vain neljä kirjaa: Sami Hilvon Viinakortti signeerattuna (luettu jo ennen messuja ja pidetty; päätyi tyttöystävän lukupinoon), Kishwar Desain Pimeyden lapset signeerattuna (pitihän se nimmari saada, kun kirjailijakin oli paikalla!), sekä antikvariaattipuolelta Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta ja tyttöystävälle Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan osa #1, Combray, jossa sivut ovat vielä vanhanaikaiseen tapaan yläreunastaan yhteen liitettyjä (ko. kirjaa ei siis ole vielä luettu!). Lisäksi Akateemisesta Kirjakaupasta lähti sunnuntaina mukaan Rohinton Mistryn Family Matters sekä Alaa Al Aswanyn Chicago. Molemmat kirjailijat kiinnostavat.

Jälkimaku messuista: kirpeänraikas uutuudenviehätys. Lukutoukkainen ja innostunut. Tänne uudestaan! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude