Siirry pääsisältöön

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi

Ranskan hallitus joutui myöntämään, että Pariisia oli hiukan hajautettu. Kokonaisvaikutelmasta ei kuitenkaan haluttu luopua ja siksi oli turvauduttu moderniin teknologiaan. "Pariisia ei ehkä ole olemassa aivan siinä mielessä kuin on luultu, mutta taas jossakin toisessa mielessä se on olemassa ei vain yhdessä, vaan monessa paikassa, ei ehkä juuri tässä tai tuolla vaan vähän kaikkialla", sanoi Ranskan hallituksen edustaja.

Milloinkaan eivät kirjan takakansi ja sen ensimmäiset luvut ole johdattaneet tätä lukijaraukkaa niin harhaan kuin Markus Nummen Kadonneen Pariisin tapauksessa. Takakannen teksti saa romaanin idean kuulostamaan vähintäänkin kiehtovalta: Suomalainen yläasteen opettaja katsahtaa ikkunasta kesken oppitunnin ja näkee Pariisin lentävän taivaalla. Tapahtuneen selittäminen oppilaille ja kollegoille tuntuu toivottomalta.

Kuulostaa mielenkiintoiselta, eikö vain? Pari ensimmäistä lukua romaanista tosiaan liittyy tähän takakannessa esiteltyyn juoneen. Kun kansainväliselle medialle selviää, että Pariisin kaupunki on todellakin kadonnut kuin tuhka tuuleen ja tutkijatkin toteavat, että maapallo on mystisesti keventynyt juuri Pariisin kaupungin arvioidun painon verran, aletaan oikeasti ihmetellä ja spekuloida. Miten kokonainen suurkaupunki voi noin vain kadota? Minne Pariisi on lentänyt ja ennen kaikkea - miksi? Retkikuntia varustetaan etsimään kadonnutta pääkaupunkia. Toisaalla Helsingin yliopiston kirjastonhoitaja Elina ja vahtimestari Johannes tutustuvat toisiinsa pystyttäessään Ranskan historiaa käsittelevää näyttelyä. Kadonnut Pariisi muodostuu heille aivan erityisen tärkeäksi...

So far, so good. Mutta, mutta... Hämmästykseni oli suuri, kun tajusin, että loppuosa romaanista keskittyy kuvailemaan erään suomalaisen kuvausryhmän pyrkimyksiä filmata dokumenttielokuva Pariisista. Filmiryhmän sekoilu ja pitkäveteiset, poukkoilevat pohdinnat eivät jaksaneet kiinnostaa tippaakaan. Pariisin kiehtova mysteeri jää taka-alalle, kun romaanissa keskitytään porukan sisäisiin ristiriitoihin ja ihmissuhdedraamaan. Jossain välissä toki myös kehitellään huimia salaliittoteorioita Pariisiin liittyen ja pohditaan eksistentiaalisia ja ontologisia kysymyksiä: entä jos Pariisia ei ole koskaan ollut olemassakaan niin kuin me sen tunnemme? Entä jos Pariisi on vain hajautetuista mielikuvista ja illuusioista koostuva abstrakti käsite?

Eipä uskoisi, että tämän symbolisen ja oudon esikoisen jälkeen sama kirjailija on raapustanut sellaisia huippuromaaneja kuin Kiinalainen puutarha ja Karkkipäivä. Kadonnut Pariisi ei missään nimessä kuulu tai yllä samaan kastiin. Tosin huonosta lukukokemuksesta voidaan myös syyttää omaa tyhmyyttäni: kustantajan "älyllisesti haastavaksi" kuvailema kirja oli tällä kertaa minulle aivan liian haastava ja kirjan omituinen symboliikka meni täysin ohi. Jänniä yhtymäkohtia Raamattuun (mikä selittää myös hämmentävän kansikuvan) ja muuhun kirjallisuuteen on analysoitu niinkin yllättävässä lähteessä kuin Tampereen yliopiston Koskenkorvapalkintoraadin lausunnossa vuodelta 1994. Raati on onnistunut myös kiteyttämään epäilyttävänkuuloisella palkinnolla palkitsemansa romaanin idean hyvin koukeroisin sanakääntein: [Kadonnut Pariisi] yhdistää eurooppalaisen fantasmagorian poliittiseen historiankirjoitukseen ja käsittelee arkistoitua menneisyyttä runoilijan tarkkuudella. Juurikin näin... ;) Lisäksi romaani voitti ilmestymisvuonnaan J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon, eli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon edeltäjän.

Romaani on aiheuttanut hämmennystä myös Jennin blogissa.

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi. Otava. 1994. 207 sivua.

Otava: Markus Nummi
HS kirjat: "Unohtamisen kasvatusoppia"

Kommentit

  1. Kadonneesta Pariisista en osaa sanoa mitään, mutta oli pakko tulla hihkumaan ilosta, kun huomasin, mistä kirjasta kirjoitat seuraavaksi!! :) Meinasin ostaa Barnesin kirjan joulukuussa Dublinista, mutta jätin sen kuitenkin hyllyyn. Asia on kaivellut tähän asti, ja nyt onkin mahtavaa päästä lukemaan yhden luottobloggaajani arvio kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottobloggaaja on hyvin otettu nimityksestään! :) Barnesin arvio on luvassa vielä tänään. Se oli aivan upea kirja, ehdottomasti lukemisen arvoinen!

      Poista
  2. Kiitos Zephyr! Minä olen hipelöinyt tätä kirjaa jo ties monta kertaa mutta nyt tiedän, että minun ei tarvitse lukea tätä.

    Idea kadonneesta Pariisista kuulostaa kyllä upealta mutta jos ei niin ei. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, idean tasolla kirja kuulostaa jännittävältä, mutta käytännössä se oli jotain aivan muuta kuin mitä odotin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude