[...]
"Mutta sinä saat olla onnellinen", sanoi Kamil.
"Minusta ei tule koskaan naista", keskeytti Nora. "Siksi minä haluan, että sinä kerrot. Kerro millaista on kun mies rakastaa naista. Kerro minulle millaista on rakkaus maan päällä!"
Markus Nummen Finlandia-ehdokas, Karkkipäivä, odottelee vielä vuoroaan hyllyssäni, mutta luin nyt ensin Nummen varhaisemman romaanin, Kiinalaisen puutarhan. Kirjan reilu 500-sivuinen tiiliskiviolemus hiukan epäilytti etukäteen, mutta tiiliskiveltä tämä ei kyllä lukiessa tuntunut! Kirjan lukemiseen ei lopulta kulunut viikkoakaan - mikä on minun lukutahdillani aika nopea aika...
Romaani alkaa siitä, kun pieni Nora ja hänen setänsä Kamil ovat ylittämässä vuoristoa Kiinan ja Intian rajaseuduilla. He ovat lähteneet pakomatkalle kodistaan Kashgarista, nykyisen Kiinan alueella sijaitsevasta uiguurien kaupungista Silkkitien varrella. Kamilin ja Noran karavaanin kuitenkin yllättää rosvojoukko, joka ottaa matkalaiset vangeiksi ja aikoo tappaa heidät pian. Yöllä Nora pyytää, että Kamil kertoisi hänelle rakkaudesta - siitä, miten Kamil on joskus rakastanut Noran tätiä Rahilia, ja siitä, millaista rakkautta aikuisten maailmassa on. Kamil ottaa paitansa alta mustavalkoisen valokuvan ja alkaa kertoa. Kuin Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, Kamilin kertomus jatkuu syklisinä jaksoina eteenpäin - yrittäen pitkittää sitä aikaa, joka tarinankertojalla ja hänen nuorella kuulijallaan on vielä elettävänään.
Lukija viedään hetkessä toiseen maailmaan, ruotsalaiselle lähetysasemalle Kashgarin kaupunkiin. Ruotsalaissahibit ja heidän vaimonsa ovat paikallisten muslimien käsityksen mukaan "tulleet kaukaa, mutta eivät ole pahoja." Mitä nyt uskovat kolmipäiseen jumalaan ja yrittävät saada muutkin uskomaan moiseen kummallisuuteen. Ruotsalaiset tarjoavat myös seudun orpolapsille kodin, jossa Kamil, Rahila ja muut kirjan lukuisista lapsista asuvat.
Eräänä päivänä paikalle ratsastaa "Paroni Sahib". Lapset ihmettelevät kaukaa tullutta miestä, joka puhuu ruotsia ja ottaa valokuvia kylän ihmisistä. Lukijalle paljastuu pian, että kyseessä on, kukapa muukaan kuin sotamarsalkka Mannerheim, jonka tehtävä Venäjän vakoojana vei hänet mm. Kashgarin kaupunkiin, missä hän otti lukuisia valokuvia tutkimuksellisiin tarkoituksiin. Yksi näistä valokuvista, juuri ruotsalaisella lähetysasemalla otettu, toimii myös tämän romaanin tarinoiden inspiraationa. Nykyisin Museoviraston kokoelmiin kuuluva valokuva on painettu myös romaanin loppuun. Ja jos valokuvaa katsoo tarkemmin, voi nähdä siinä 12 aikuisen ja 2 lapsen lisäksi jotain muutakin...
Miten joku osaakin kirjoittaa näin ihmeellisen romaanin! Yksittäisten ihmisten ja erityisesti lasten kovat kohtalot vähitellen kärjistyvien poliittisten ja uskonnollisten väkivaltaisuuksien jaloissa on kerrottu kauniisti, mutta mitään sensuroimatta. Uskonnot itsessään eivät kuitenkaan ole romaanissa syypäitä vaan niiden nimissä julmuuksia toteuttavat aikuiset ihmiset. Romaanin monikulttuurisessa ja moniuskonnollisessa ympäristössä kasvavat suurperheelliset lapset ovat vielä paljon suvaitsevaisempia kuin aikuiset:
Pienen lapsen sydän on avara. Sinne mahtuu vaikka mitä: Armeliaisuuden ihana epäjumalataräiti, Jumalan rohkea Jeesus-poika ja Muhammad-setä, oikeamielinen ja jalo, kaksi isää ja vielä sitten Isä taivaan Mahtava.
Sitten lapsi kasvaa ja sydän pienenee. Ihmiset ympärillä painavat sen kokoon.
Romaani on paitsi loistava lapsuuden kuva, myös yksityiskohtainen kuvaus alueen historiasta. Mannerheimin seikkailut Silkkitiellä ovat ainakin itselleni täysin tuntemattomia, mutta tämä kirja onnistui hienosti tuomaan noinkin kaukaisen paikan hyvin lähelle, koska Mannerheimin matka(t) Suomesta Kiinaan ja Intiaan veivät pakosta myös lukijan tavallaan mukanaan! Välillä tuli mieleen jopa Sinuhen kaltainen klassikko, jota lukiessa ei myöskään voinut kuin ihmetellä sitä taitoa ja perehtyneisyyttä, jolla tietty kulttuuri on saatu heräämään eloon. Tosin Mika Waltari kirjoitti romaaninsa yhdessä kesässä, kun taas Nummelta meni Kiinalaisen puutarhan kirjoittamiseen kunnioitettavat 10 vuotta.
Kokonaisuutena hieno lukukokemus, rankka ja koskettava, erilainen romaani. Tämä kannattaa lukea!
Markus Nummi: Kiinalainen puutarha. Otava. 2004.
Kiiltomato: "Historiasta, uskonnoista ja sydämistä"
HS Kirjat: "Vekarat pensaissa ja Mannerheim. Valokuva vie Markus Nummen kuvaamaan lapsia terrorin kourissa"
TS: Kiinalainen puutarha
Otava: Markus Nummi
Wikipedia: Markus Nummi
Kuulostipa hyvältä! Ja Karkkipäivän jälkeen olen muutenkin vakuuttunut Nummen kerrontataidoista :)
VastaaPoistaVakuuttavan kuuloinen suositus ja hieno kirjoitus, kiitos siitä :-)
VastaaPoistaKirjoitin juuri Nummen Karkkipäivästä, ja sain sinne Jenniltä suosituksen tästä Kiinalaisesta puutarhasta, ja sitten satuit vielä sinäkin siitä kirjoittamaan arvion! Lukulistaan siis ehdottomasti lisätty, vaikuttaa mielenkiintoiselta :)
VastaaPoistaNaakku - kävinkin juuri lukemassa arviosi. Nummi taitaa tosiaan suosia romaaneissaan lasten näkökulmaa. Tässä Kiinalaisessa puutarhassa ei ollut samanlaista kielellä leikittelyä, mistä annoit arviossasi esimerkin, mutta kerronta on muuten toivottavasti yhtä taidokasta. :)
VastaaPoistaMarkus Nummi on jostain syystä päässyt täysin livahtamaan haavista. Tuon kauniin kannen kyllä muistan hämärästi mutta lukeminen on jäänyt. Täytyypä korjata asia, kirjoituksesi herätti kiinnostuksen.
VastaaPoistaMinulla on tämä hyllyssä, en ole tullut lukeneeksi mutta nytpä taidan tarttua siihen :)
VastaaPoistaNummi yllätti minut täydellisesti, olin hyvin skeptinen siitä että voiko suomalainen muka kirjoittaa hyvän kirjan lähi(vai kauko?)-idästä. Waltarin Sinuhe kun on vieläkin pitkäpiimäisin kirja minkä olen koskaan lukenut. Myös todellisen henkilön, Mannerheimin, mukana olo epäilytti. Mutta kirja olikin aivan upea, luin sen todella hitaasti koska en halunnut lopettaa sitä liian nopeasti. Postausta en ole tehnyt koska en saa puetuksi sanoiksi kirjan synnyttämiä tunteita. Mutta jos sen teen jossain vaiheessa, niin linkitän varmasti arviosi mukaan. :)
VastaaPoistaOnneksi pokkareista on joskus tarjouksia, muuten olisi tämä elämys jäänyt saamatta. Kirja, jonka luen uudelleen joskus. Kirja on niin monikerroksinen, ettei aluksi oikein tajuakaan. Otin jopa kartan esille ja yritin seurata silläkin tasolla. Myös lähetystyö sai vahvistusta siihen, kun eräs lähetystyössä ollut pappi kerran sanoi hänen vaimonsa sairaanhoitajana olleen tärkeämpi siellä kuin hän. Rakkaus ja lasten keskinäinen luja ystävyys kestää kaiken pahan keskellä. Kirjan lopussa tunsin minäkin lukijana onnea. Omaan lukupäiväkirjaani kirjoitin, että kirjan ytimenä todellinen valokuva.
VastaaPoista