Luin albumin yhdeltä istumalta. Etukäteen odotin, että se kertoisi nimenomaan siivoojan kesäpestistä mielisairaalassa, mutta lopulta pääteemaksi nousi päähenkilön oman mielen järkkyminen.
Rintasen albumissa pohditaan sitä, mikä on hulluutta ja mikä sairautta. Jotkut "normaaleilta" vaikuttavat tai normaaliuden kriteerit täyttävät ihmiset voivat itse epäillä omaa mielenterveyttään ja hakeutua vapaaehtoisesti hoitoon, kun taas toiset eivät myönnä omaa hulluuttaan edes itselleen. Milloin ihminen on hullu ja milloin hänen asiansa vain ovat hullusti? Milloin poikkeavaan käytökseen pitää puuttua?
Anoreksiasta puhuttiin paljon, kun olin itse teini 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa. Silloin se oli jonkinlainen muoti-ilmiö tyttöjen keskuudessa. Nykyään aiheesta puhutaan vähemmän (vai olenko vain pysyvästi vieraantunut teinityttöjen maailmasta?). Rintanen kuitenkin tuo syömishäiriöisen Vilman tunteet ja kokemukset riipaisevan rehellisesti esiin eikä peittele tai kaunistele mitään.
Vilma ihannoi rajoja, itsekuria, säännöllisyyttä, numeroita ja puhtautta. Hän laatii listoja, noudattaa tiukkoja aikatauluja ja rutiineja ja laskee kaloreita pakonomaisesti. Poikaystävä ja isä panevat merkille Vilman laihtumisen ja sen, ettei kaikki ole kunnossa, mutta he tuntuvat olevan täysin avuttomia ongelman edessä. Jos aikuinen ihminen itse ei tunnista tai tunnusta avuntarvettaan tai sairauttaan, muiden on vaikea puuttua tilanteeseen.
Albumin kuvat ovat ristiriidassa Vilman perfektionismin kanssa: ne ovat suttuisia, melkein sotkuisen näköisiä. Värit pakenevat ääriviivojen sisältä eivätkä kuvat suostu pysymään ruuduissaan. Maalit valuvat, kuin paperille olisi läikkynyt vettä - tai pudonnut kyyneliä. Vaikutelma on kaunis, mutta samalla häiritsevä. Varjostusta on runsaasti, ja värit ovat tummia tai toisaalta räikeydessään melkein rumia.
Rintasen albumi on poikkeuksellisen synkkä ja raskas sekä aiheeltaan että tyyliltään, mutta sen avoimuus tekee vaikutuksen. Mielenterveys- ja syömishäiriöt ovat yhä jossain määrin tabuja, vaikka molemmat ovat hyvin yleisiä. Rintasella on albumissaan siinä mielessä ainutlaatuinen näkökulma aiheeseen, että hän pääsee tarkastelemaan hulluutta sekä ulkopuolisena (psykiatrisen osaston siivoojana, johon kukaan ei kiinnitä mitään huomiota) että sisältä käsin (itsekin psykiatrisesta sairaudesta kärsivänä).
Albumi on luettu myös Kirjakko ruispellossa -blogissa.
Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö. Suuri Kurpitsa. 2015. 112 sivua.
Mielisairaalan kesätyttö Viivi Rintasen sivuilla
HS: "Mielisairaalan siivooja teki kokemuksistaan sarjakuvan"
Kvaak.fi: "Hullun paperit"
Hmm... :) itse en ole paljonkaan sarjakuvia lueskellut, tämä voisi olla todellakin kiinnostava!
VastaaPoistaSuosittelen! Tämä on rankka ja raskas, mutta herättää paljon ajatuksia.
Poista